Kesäkynnet hehkuvat kultaa

Kynsilakkakokoelmassani on värejä, sävyjä, metallinhohtoa, mattaa ja glitteriä moneen makuun, mutta huomaan edelleen pitäväni eniten voimakkaan värisistä kynsistä.

Nudenväriset kynnet eivät tunnu erottuvan ihon sävystä, ja mielestäni kynsilakan tarkoitus on nimenomaan korostaa kynsiä, nostaa ne esiin. Kylmistä vaaleanpunaisista ja pastellipinkeistä pidän, mutta nekin ovat makuuni usein turhan pliisut.

Lemppareitani ovat kirkkaanpunainen (OPIn Big Apple Red on täydellisistä täydellisin kirkkaanpunaisen sävy), neonpinkki, viininpunainen, metallinhohtosininen, kaikki sävyt, jotka näyttävät melkein mustalta mutta eivät ole mustia, kaikki kullanhohtoiset ja tietenkin räikeän glitterit olivat ne sitten kultaa, kirkkaanpunaista, myrkynvihreää tai nudea – tärkeintä on, että kynsissä kilmaltaa!

Toisinaan vaaleanhaaleat sävyt kuitenkin houkuttavat, ja taivuttelen itseäni viikkotolkulla sutimaan kynteni vähän vaaleammiksi. Nyt onnistuin siinä viimeinkin, kynteni hohtelevat ihanan hennon kultaisilta.

Tykkään myös lakoista, jotka ovat peittäviä. Jos ensimmäisellä kerroksella ei tule peittävää lopputulosta, minä kyllä jaksan levittää niin monta kerrosta, ettei varmasti näy läpi. Tämä China Glazen Golden Meringue -sävy näytti kuitenkin niin hurmaavalta kahdellakin läpikuultavalla kerroksella, että poikkeuksen tekeminen ei tuottanut tuskaa.

Ehkä viehättävintä tässä lakassa on tuo metallinhohteisuus, jota ei kuitenkaan ole niin paljon, että kynnet näyttäisivät jotenkin yliampuvilta – päinvastoin, ne näyttävät lämmintä kultaa hehkuessaan suorastaan hienostuneilta. Tiedä vaikka hurahtaisin hillitympiin kultakynsiin pidemmäksikin aikaa, sen saa tuleva kesä näyttää.

kynsilakka | China Glaze Golden Meringue

Mustaa ja valkoista

Viimeisen vuoden aikana olen havainnut innostuvani toistuvasti mustasta ja valkoisesta ja niiden yhdistämisestä. Ei mitenkään maata mullistavaa tyylin merkeissä, mutta omasta mielestäni kiinnostava huomio. Eivätkä värit ole kadonneet minnekään vaatehtimisessani, tämä on nyt tällä hetkellä tätä kautta tämän tyylin saralla.

Nyt kun kauan kaivattu kevät on viimeinkin saapunut, olen pukeutunut innolla sortseihin. Vielä en ole kuitenkaan tarjennut pinkoa menemään paljain pohkein. Ainakin Merihaassa puhaltavat aina sen verran raikkaat merituulet, että sukkahousuja kaivataan valitettavasti vieläkin. Peittävät sukkikset tuntuvat kuitenkin tänä vuodenaikana niin vääriltä, että ainoa vaihtoehto on kiskoa koipiin mahdollisimman ohuet sukkahousut. Tai verkkosukkikset.

Keskellä talvea Zarasta löydetty takki on ihan lemppari ja toimii oivallisten mittasuhteittensa ansiosta millaisten vaatteiden kanssa tahansa. Rakastan edelleen aivan liikaa noita hauskoja hihoja, isoja taskuja ja tuota hivenen kotilomaista muotoa.

Kaikki muukin asussa on vanhaa: valkoinen puuvillapaitapusero on yli kolme vuotta vanha ja kengät yli neljän vuoden takaa.

Paitapusero on Gina Tricot‘sta ja yksi lemppareistani lukuisten valkeitten paitapuseroitteni joukossa. Tykkään paidassa etenkin kankaan rennon maanläheisestä tekstuurista, josta kuultaa hienovaraisesti läpi. Kiertelen nykyään vähemmän vaatekaupoissa kuin aiemmin, mutta poikkean pari kertaa vuodessa myös Ginassa. Vaikka siellä on myynnissä paljon huonolaatuista rytkyä, hyviäkin yksilöitä löytää, kunhan jaksaa penkoa suuren massan läpi. Tämän paitapuseron lisäksi parikin lempiteepaitaani on Ginasta eikä ole mennyt miksikään usean vuoden ahkerasta pidosta huolimatta.

Sortsit ovat jostain Zaran alesta, olisivatkohan viime kesältä. Epäröin niiden materiaalia, jossa on paljon polyesteriä, mutta koska olin etsinyt juuri tuon tapaisia siistimpiä, toimistokelpoisia sortseja, päätin antaa niille mahdollisuuden, olihan hintakin oivallinen. Tykkään sortseista tosi paljon: niissä on lyhyet lahkeet mutta korkea vyötärö ja ne ovat sortseistani ainoat, jotka jalassa tunnen itseni todella tyylikkäiksi; johtuneeko sitten tuosta linjakkaasta leikkauksesta vai mistä, en tiedä. Käytössä olen kuitenkin havainnut, että polyesterisiin vaateparsiin ei pitäisi sortua, sillä nyppyyntymistä esiintyi jo muutaman käyttökerran jälkeen. Ja mahtavat kissankarvamagneetitkin ne ovat. Koska sortsit ovat kuitenkin mielestäni mitä imartelevimmat, aion käyttää niitä, kunnes löydän vastaavat jostain järjellisemmästä materiaalista.

En muuten tiedä, miksi olen tänä keväänä niin innostunut noista vanhoista hapsusaapikkaista. Ehkä ne tuovat mieleen hieman Isabel Marantin muutamatkin hienot saappaat. Sen tiedän, että nuo hurmaavasti ruttuuntuvat löysät varret tuntuvat halaavan pohkeitani aina hyvin imartelevasti. Kesän lähetessä myös hapsut näyttävät kivoilta – mutta vain kengissä, ei minusta sentään hippiä saa, vieläkään.

hattu | Panama Hutgalerie takki | Zara
paitapusero | Gina Tricot vyö | Samuji sortsit | Zara
sukkahousut | Wolford Satin Touch 20 kengät | Bronx

Kolme kertaa kirpparikengät

Kuten tuli jo taannoin mainittua, kävin elämäni ensimmäistä kertaa Kaivarin Kanuunassa, enkä poistunut sieltä tyhjin käsin. Löysin aivan mahtavat matalat mustat buutsit mutta niiden lisäksi myös kahdet muut kengät. Kyllä. Ja tiedän kyllä, olen kenkäfriikki. Rakastan kenkiä. Rakastan hyvin monenlaisia kenkiä.

Kaivarin Kanuunasta löytyneet kengätkin ovat keskenään kaikki erilaisia.

On nämä buutsit, Italiassa valmistetut, punaisella nahkavuorilla. Erinomaisen mukavat jalassa ja sopivan rehvakkaat tavallista huolettomampaan askellukseen.

Näitä tulee mahdollisesti käytettyä myös kesällä, mikä jää nähtäväksi.

Sitten on nämä mustat stilettokorkoiset nilkkurit, jollaisia olin tovin etsiskellyt, nimittäin teräväkärkisiä siroja ja naisellisia nilkkureita.

Olen vain ilmeisesti unohtanut talven aikana, millaista on steppailla kunnon koroilla. Ei kun lisää harjoitusta, siitä ne nilkkalihakset taas jäntevöityvät.

Ja sitten on nämä kiiltonahkaiset loaferit, italialaiset nämäkin. Näistä olen itsellenikin yllätykseksi eniten innostunut – varsinkin kun en ole koskaan pitänyt loafereista. Leopardikuosisia loafereita olen tosin toisinaan katsellut vähän liian pitkään, mutta kun tarpeeksi hyvälaatuisia yksilöitä ei ole kohdalle osunut, en ole sellaisia myöskään hankkinut. Ja joo, korolliset loaferit ovat mielestäni perusloafereita huomattavasti hauskemman näköiset, mutta sellaisiakaan ei kokoelmissani ole.

Mutta nyt on kiiltonahkaiset, sillä kiiltonahka on ihanaa ja kaunista ja tekee tietyllä tavalla tavanomaisista loafereista taas piirun verran omalaatuisemmat. Ja särmemmät, sillä kenkien kärjetkin ovat juuri sopivan terävähköt. I-ha-nat.

buutsit | Rizzo, second hand
nilkkurit | NLY White Label, second hand
loaferit | second hand

Ihan oman ikäinen

Lyhyt kun olen, tykkään pitää myös hameideni helmat lyhyenä. Kun koipea näkyy helman alta enemmän, olen pidemmän ja sopusuhtaisemman näköinen. Röyhelöt eivät kuitenkaan ole koskaan olleet minun juttuni, en innostunut niistä edes lapsena. Mutta toisaalta, vaikka en pidä röyhelöistä, mustasta pitsistä pidän kyllä.

Olen käynyt pariin otteeseen viime syksynä Kallioon Kaarlenkadulle avatussa Frida Marina -second hand -puodissa. Kun näin tämän hameen, ihastuin siihen välittömästi. Lyhyt helma, mustaa pitsiä ja sitten materiaalikin paljastui vielä sametiksi. Vain röyhelöhelmat epäilyttivät, mutta koska ne olivat lyhyet ja mukana oli myös mustaa pitsiä, joka saa minut aina sekaisin, ajattelin antaa hameelle mahdollisuuden ja kokeilin sitä.

Se näytti ylläni aivan minulta. Tyttömäiseltä ja kepeältä, juuri oikealla tavalla. Aloin kuitenkin epäillä, näyttäisinkö hame päälläni teini-ikäiseltä, tai vielä pahempaa – näyttäisinkö siinä ikäiseltäni naiselta, joka yrittää näyttää itseään nuoremmalta. Sitä en missään tapauksessa halua. Olen erinomaisen tyytyväinen ikääni ja itseeni, mutta pituudelleni ja kasvonpiirteilleni en voi mitään, ja saan usein kuulla näyttäväni huomattavasti todellista ikääni nuoremmalta. Pitkät tovit ämpyilin ja keskustelin Frida Marinan ihanan omistajan Marian kanssa, kunnes lopulta päädyin kotiuttamaan hamosen. Onneksi kotiutin, on se niin ihana ja mainio tapaus.

Myös vyö on samalta reissulta Frida Marinasta. Olin haeskellut tuollaista metallikoristeista vyötä jo kotvan, ja kun Maria kiikutti tämän minulle, se oli siinä. Plussaa räleiden metallisolkien ja -helojen lisäksi vuosien saatossa kuluneesta nahasta.

Takkina tällä kertaa pari vuotta vanha bukleekankainen jakku, joka on leikattu prätkärotsin tyyliin. Kipuilin pitkään takin kanssa, koska koin näyttäväni se niskassani tädiltä – siinä muuten toinen pukeutumisongelma; en halua tietoisesti näyttää myöskään itseäni huomattavasti vanhemmaltakaan vaan ihan itseltäni ja tyyliseltäni, tämän ikäisenä kuin nyt olen. Olen viimein oppinut pukemaan rotsin niin, ettei tätiefektiä synny: tarpeeksi ronskeja ja mahdollisimman vähän tätimäisiä asusteita ja kostyymeitä kaveriksi, esimerkiksi vanha puuvillainen kaulahuivi toimii.

Saappaatkin ovat vanhemmat, puolentoista vuoden takaisista Marimekon Ystävämyynneistä. Nämä ovat edelleen erittäin stailit stiflat, jotka toimivat klassisina ja rentoina niin hameiden, mekkojen, sortsien kuin pillifarkkujenkin seurana. Se on hyvä se.

Hiilenmusta huopahattu on uusin tulokas hattukokoelmassani ja kotoisin tämänkeväiseltä Berliinin reissulta. Olin haaveillut jo tovin mustasta lempihattuani hieman leveälierisemmästä huopahatusta, ja lempikaupungistahan se löytyi.

Ihaninta hatussa on, että se on myös valmistettu Berliinissä, kreutzbergiläisessä Panama Hutgaleriessa. Nyt mukanani kulkee liki aina pieni pala Berliiniä, miten mahtava ajatus.

hattu | Panama Hutgalerie takki | ouí huivi | Lindex
neule | Comme des Garçons for h&m ,second hand
vyö | Levi’s, second hand  hame | second hand
sukkahousut | Wolford merino kengät | Marimekko

Jotain vanhaa, jotain uutta

Iso osa vaate-, kenkä- ja asusteomaisuudestani on jo vuosia vanhoja, ja lemppareita käytän paljon. Toisinaan joku rakas vaateparsi tai kenkäpari jää kuitenkin vähemmälle käytölle, kunnes se saavuttaa taas suuremman suosion.

Käytin Zarasta löytynyttä valkoista printtiteepaitamekkoa paljonkin joskus kolme-neljä vuotta sitten, mutta viimeisen vuoden aikana se on päätynyt niskaani aniharvoin, koska tykkään nykyään mekoissakin enemmän vartalonmukaisemmista leikkauksista. En kuitenkaan halua luopua siitä, sillä pidän mekkosen mustavalkoisesta, vesivärimäisestä printistä paljon. Samoin tiedän, että tulee päiviä, jolloin kaikki vähääkään vartalon ääriviivoja lähestyvät vaatekappaleet saavat vain ärsytystä aikaan, joten väljempiäkin linjoja tarvitaan.

Mutta jos on teepparimekko vanha, neuletakki on uusi, tai ainakin uudehko. Erehdyin alkuvuodesta sovittamaan lempiputiikissani Palonissa Vietton neuletakkia. Sovittelusessiot Palonissa ovat vaarallisia, sillä ne johtavat yleensä siihen, että tili hupenee ja minä raahaan jonkun – pahimmillaan tai parhaimmillaan useamman – ihanuuden kotiin. Niin kävin tämänkin neuletakin kanssa. Kävi, vaikka se on malliltaan epäsymmetrinen, ja minä en kerta kaikkiaan ole pitänyt epäsymmetrisistä linjoista, en koskaan. En oikeastaan pidä niistä vieläkään, mutta koska tämä neuletakki on Vietto, sen voi pukea ylleen monella tavalla, myös siten, että helmat eivät ole epäsymmetriset, kiitos neppareiden ja Vietton suunnittelijan, Minna Kaartisen, nerokkaiden näkemysten.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun sain kuulla, että neuletakki on tehty Suomessa valmistetusta ohuesta merinovillaneuloksesta, en voinut enää vastustella.

Ehkä parasta neuletakissa kuitenkin ovat kapoiset hihat, joissa on omat reiät peukaloille. Aivan mahtavaa! Ja huvittavaa, miten kaksi pientä reikää vaateparressa voikin saada iloiseksi!

Huivi on viihtynyt kaulassani viime vuoden lopulta asti. Se on Varustelekasta, Bundeswehrin taattua laatua ja maailman pehmeintä puuvillaa, käytössä suloisen pumpuliseksi kulunut. En voi myöskään lakata rakastamasta tuota täydellistä armeijanvihreän sävyä.

Kengät esiintyvät blogissa ensimmäistä kertaa. Tiedä sitten, ovatko ne varsinaisesti uudet, sillä hankin ne jo vuodenvaihteessa Zaran alennusmyynneistä. Olin etsinyt vastaavanlaisia lyhytvartisia mustia buutseja ainakin kaksi ja puoli vuotta, kunnes sopivat tulivat loppuvuodesta vastaan Zarassa.

Sovittelin alessa sekä näitä että mustia buutseja ja raahasin molemmat kotiin vertailumielessä. Koska kengät ovat eriväriset, oli niissä käytetty nahka luonnollisesti erilaista, mutta yllättävää oli, että kengät oli valmistettu eri maissa ja olivat sitä myöten aivan erilaiset jalassa. Nämä mutaan taittavat harmaat versiot olivat tosi mukavat toisin kuin mustat sisarensa, joten palautin mustat putiikkiin. Ihan hyvä, etteivät kaikki omistamani kengät ole mustia.

huivi | Bundeswehr, second hand neuletakki | Vietto teepaitamekko | Zara sukkahousut | Lindex kengät | Zara

Huulipunien kärkikolmikko

Huulissa pidän väristä. Vain aniharvat nudesävyt sopivat minulle, sillä ne kadottavat kasvoiltani muutenkin kapeat huuleni kokonaan ja tekevät minusta kalpean tai jopa sairaan näköisen. Selkeän värinen huulipuna sen sijaan tekee kasvoistani luonnollisemman ja terveemmän näköiset.

Vaihtelen huulipunan sävyä pukeutumiseni eli niskaan kasaamieni vaatteiden värimaailman mukaan, mutta toisinaan huomaan kaipaavani jotain vaihtelua. Viime päivinä olen ajatellut kaivella kovasti kaipaamani kevään kunniaksi MACin oranssinpunaisen huulipunan takaisin meikkipussiin, mutta kirkkaanpunaista, pinkkiä tai viininpunaista huulipunaa käytän, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Esimerkiksi viininpunaiset huulet näyttävät hyvältä keväällä, vaikka moni saattaa mieltää sävyn sopivan paremmin syksyyn ja talveen.

Ehdottomasti eniten käytän punaista huulipunaa. Ennen nykyistä kirkkaanpunaista Diorin huulipunaa käytin saman merkin hieman tiilenpunaisempaa sävyä, kunnes sen valmistus lopetettiin. Nykyinen sävy on ollut käytössäni jo yli kaksi vuotta, ja toivon, ettei sen valmistus lopu koskaan. Voin suositella täydestä sydämestäni Rouge Dior -sarjan huulipunia: niissä on riittävästi pigmenttiä mutta silti ne pysyvät kauniisti huulilla eivätkä lähde hortoilemaan toisaalle. Lisäksi puna on todella kosteuttavaa – huulirasvan saa unohtaa, kun siirtyy käyttämään tätä! Käytännöllistä, sanoisin.

Kuluneen talven aikana olen ollut eniten innostunut viininpunaisista huulista. Etsin pitkään sopivaa, aidosti kylmän viininpunaista huulipunaa, ja ensin löysin yhden erinomaisen ja myöhemmin vieläkin täydellisemmän viininpunaisen punan – molemmat vielä alennuskoreista. Käyn ne aina läpi, sillä meikeissä makuni on niin pysyvä, että löydän yleensä aina jotain itselleni sopivaa, useimmiten juuri tummissa sävyissä, huulipunia tai kynsilakkoja. Tämä Lancômen viininpunainen on koostumukseltaan hyvin samantapainen kuin Diorin punat: pigmenttiä piisaa ja huulet pysyvät miellyttävästi kosteutettuina.

Myös Lumenen pinkinsävyinen huulipuna on kulunut käytössä jo kohta kahden vuoden ajan. Tämä on näistä kolmesta punasta kuivin eikä lähde huulilta livohkaan. Ensi kerran pitänee muistaa laittaa alle huultenympärysvoidetta tai huulirasvaa, jotta huulten kosteustasapaino ei kärsi.

OIKEALTA VASEMMALLE
viininpunainen huulipuna | Lancôme L’absolu Rouge 361
kirkkaanpunainen huulipuna | Dior Rouge Dior 999 Rouge Ara Ara Red
pinkki huulipuna | Lumene 109 Time for Party Juhlitaan

Chanelin hengessä

Olen kiertänyt kirpputoreja jo parikymmentä vuotta, mutta viimeisen vuoden aikana olen tehnyt parhaat löytöni second hand -liikkeistä. No, löytyi sieltä Kallion puistokirppariltakin viime kesänä ihan mielettömiä juttuja, joista ainoastaan huopahattu osoittautui liian pieneksi; kaikki muut löydöt ovat olleet tiuhassa käytössä.

Vietin talvilomani ensimmäisen osan koti-Helsingissä ja päätin katsastaa hieman kotikaupunkini second hand -puotien tarjontaa. Minun on pitänyt käydä esimerkiksi jo vuosia Ruutu-Rouvassa eteläisessä Helsingissä, mutta vasta nyt sain sen tehtyä. Visiitti oli menestyksekäs: löysin aivan täydellisen pienen mustan hameen sekä upean vyön; vyöstä tarkemmin myöhemmin.

Lyhyenä ihmisenä haluan myös hameeni lyhyenä, sillä silloin onnistun optisesti huijaamaan – ehkä – vaatimattomia sääriäni hitusen pidemmiksi. Tämä musta hame istui täydellisesti ja on juuri sopivan lyhyt olematta kuitenkaan siveetön. Viehättävintä passelin helmanpituuden lisäksi oli Chanel-henkinen kuosiin kudottu villakangassekoitteinen kangas hapsuhelmoineen.

Itse asiassa kengätkin ovat tuore kirppislöytö, Kaivarin Kanuunasta, jossa sielläkin kävin nyt vasta ensimmäisen kerran. Mukaan kantautui kolmet nahkakengät, joista kuvissa teräväkärkiset buutsit. Näihin oli edellinen omistaja teettänyt nahkapohjien päälle suutarilla kumipohjat, mitä arvostan. Erinomainen löytö, kengät ovat nimittäin viihtyneet jalassa siitä lähtien enemmän kuin muut popoistani.

Hattu, neuletakki ja teepaita ovat vanhoja rakkaita mutta huivi tuore tapaus. Arvoin tovi sitten, kannattaako kokoelmaa kartuttaa enää tänä talvena villaisella yksilöllä, mutta hankinta on ollut enemmän kuin tarpeen, vaikka toisin epäilin. Kiitos villahuivini olen pysynyt lämpimänä hyytävissä talvituulissa, jotka eivät ota loppuakseen. Sitä paitsi olen muutenkin aivan rakastunut huiviini, se tekee kaikista asuistani parempia, jotenkin tyylikkäämpiä, kuvittelen.

hattu | Zara huivi | Zara neuletakki | Filippa K
hame | Sanna Helsinki, second hand
sukkahousut | Wolford merino kengät | Rizzo, second hand

Taitaa muuten olla ensimmäinen kerta, kun asukuvat on napattu studiossa – poikkesin Palonin uuden verkkoputiikin kuvaussessioissa, ja verkkokaupan helmien tallentamisen lomassa myöa asukuvien ikuistaminen kävi näppärästi. Kiitos vielä Minna, ja spesiaalikiitos kuvaajalle eli Ristolle!

Kuvat Risto Särelä

Jos teillä on tiedossa hyviä second hand -putiikkeja tai kirppareita Helsingissä tai muualla, kertokaa toki!

Palonin suunnittelijat yhdistivät voimansa kommuuniksi

Yhteisöllisyys on ollut helsinkiläisessä kaupunkikulttuurissa viime vuosina kasvava trendi, ja nyt myös suunnittelijat ovat havainneet yhteistyön voiman. Tai ehkä he ovat tienneet sen koko ajan, mutta nyt joukko lempiputiikkini Palonin suunnittelijoita ja Paloni on yhdistänyt voimansa: Paloni vuokrasi suunnittelijoilleen yhteisen työtilan Helsingin Eerikinkadulta, Palonia vastapäätä.

Palonin kommuunissa ovat mukana Ainokainen, First Crush, Olav, Outi “trashionista” Pyy ja POGOSTICK failure.

Itse olen intoillut viime syksystä lähtien Ainokaisesta. Merkin takana oleva Netta Kervinen käyttää usein suunnittelemissaan kostyymeissä ja asusteissa samettia, ja minähän tunnetusti olen täysin heikkona samettiin. Itse asiassa meillä on Netan kanssa suunnitteilla eräs samettimekkoprojekti – maltan tuskin odottaa sen valmistumista!

Ainokaisen pieni musta samettimekko on kerrassaan hurmaava.

First Crushin Mari Himmanen tekee kierrätysmateriaaleista niin koruja, laukkuja kuin vaatteita.

Olen haaveillut viime kesästä lähtien First Crushin Rea-mekosta, joka on valmistettu vanhasta miesten kauluspaidasta, mutta kun näin tämän mekon, sydämeni jätti lyönnin välistä. Luulen, että tarvitsen yhden sijasta kaksi uutta mustaa mekkoa…

First Crushin miesten kauluspaidasta valmistetussa mekossa on täydellinen pääntie.

Olav on Jussi Salmisen nouseva androgyyni merkki – Olavin vaatteisiin voivat pukeutua niin tytöt kuin pojat.

Suuri yleisö muistaa Jussin Suomen Muodin huipulle -sarjan viimeiseltä, vuoden 2011 tuotantokaudelta, jossa Jussi ylsi kärkikolmikkoon Linda Sipilän napatessa voiton.

Voisin muuten kuvitella pukeutuvani myös tähän mustaan mekkoon…

Sama kostyymi taipuu niin naisen kuin miehen ylle, Olav todistaa.
Olav-kuvat Veera Korhonen

Trashionista Outi Pyy on tunnettu selästä puretuista teepaidoista, näyttelijä Laura Birnin upeasta kierrätysnahasta valmistetusta iltapuvusta ja monista muista kierrätysmateriaaleista tekemistään upeista luomuksista. Outi pitää myös Palonin ja Varustelekan kanssa trashion-työpajoja, joissa vanhasta luodaan uutta.

Outin viime vuonna ilmestynyt Trashion!-kirja on muuten erittäin inspiroiva teos, joka kannustaa ja opastaa helposti ja yksityiskohtaisesti diy:n eli tee se itse -meiningin maailmaan.

Outi Pyyn Trashion!-kirja on helppotajuinen opastus diy:n ihmeelliseen maailmaan.

POGOSTICK failure on alun perin Kuopiosta oleva brändi, jonka suunnittelijat Minna Rytkönen ja Emmi Korhonen ovat Paloni-kommuuniin muuton myötä helsinkiläistymässä.

Tykkään POGOSTICK failuren suoraviivaisesta streethengestä, joka ei kuitenkaan näytä teinimeiningiltä. Pogoon voi pukeutua myös 36-vuotiaana ja sitäkin vanhempana!

POGOSTICK failuren kostyymit ovat katu-uskottavia mutta eivät teinejä.
Kuva POGOSTICK failure

Olen niin iloinen näiden suunnittelijoiden yhteistyöstä – tiedä, mihin se vielä viekään! Voin vain kuvitella, miten yhdessä tekeminen tukee luovaa työtä, kustannusten jakamisesta puhumattakaan. Kommuunissa on kivaa!

Ainokaisen, First Crushin, Olavin,
Outi “trashionista” Pyyn ja POGOSTICK failuren
yhteinen työhuone eli Paloni-kommuuni
Eerikinkatu 12

Olavin kuvat Veera Korhonen
POGOSTICK failuren kuva POGOSTICK failure
Muut kuvat Vimps

Ruutupaitarakkaus

Ikuisena grungetyttönä huomaan tuntevani ikuista rakkautta myös ruutupaitoja, tarkalleen ottaen tietysti flanellisia ruutupaitoja kohtaan. Vuosi sitten löysin JC:n alennusmyynneistä ihanan sinisen ruutupaidan, jota olen pitänyt paljonkin; se nyt yksinkertaisesti näyttää aina hyvältä ylläni. Kesäkeleihin paita on kuitenkin turhan lämmin, flanellia kun on.

Kas siinäpä oivallinen tekosyy hankkia tämä uutukainen ruutupaitarakkaus, tämä nimittäin on vanhempaa sisartaan ohuempi ja vilpoisempi, vaikka sataprosenttista puuvillaa onkin.

Itse asiassa tekosyitä ei tarvinnut etsiä tämän paidan hankinnan tueksi. Rakastan vihreää, ja varsinkin tummemman vihreät sävyt sopivat minulle loistavasti, aivan kuten tummat sinisetkin. Tuo havunvihreän ja musteensinisen yhdistelmä näyttää paitsi klassiselta myös raikkaalta, omista kokoelmista kun ei moista yhdistelmää entuudestaan löytynyt. Kullanväriset painonapit vuorostaan luovat kivan kontrastin alun perin tukkimiesten ja jätkien työvaatteena tutuksi tulleeseen flanellipaitaan. Kultaanhan hurahdin vuosien tauon jälkeen uudestaan viime vuonna.

Paidassa yhdistyvät taitavasti ikuinen ja ristiriitainen skarppiuden ja rentouden kaipuuni: se istuu loistavasti harteilta, mutta ruutukuosi karistaa niiltä turhan tärkeilyn.

Lempivaate, nyt jo.

Hattu on reilun vuoden takaiselta reissulta Pietariin ja tuli hankittua todelliseen tarpeeseen; se on ollut tänäkin talvena ahkerassa käytössä, niin hyisen jäätävä on tuuli Merihaassa vielä maaliskuussakin. Havunvihreä tämäkin, ai että rakastan tuota väriä.

hattu | Pietarista paitapusero | Zara vyö | second hand farkut | Crocker Pow 2nd Skin kengät | Acne

Klassikkokengät

Melkein päivälleen vuosi sitten kävin Tukholmassa, ja ostoslistallani oli vain yksi selkeä asia: Acnen Pistol-nilkkurit. Olin pähkäillyt Pistolien hankkimistä jo pidempään, ja päätöksen sinetöi, kun kuulin, miten mukavat ne jalassa ovat. Mustilla korollisilla nilkkureilla on aina käyttöä, ja vielä enemmän, jos ne ovat hyvät jalkaan.

Ja ovathan ne. Saattavat olla jopa kaikkein mukavimmat omistamistani, kieltämättä lukuisista kengistä. Tosin nykyään liki kaikki kenkäni ovat miellyttäviä käyttää; johtuneeko karttuneista ikävuosista, mutta en enää viitsi tuhlata aikaa kengissä, jotka painavat, puristavat tai riivaavat muuten vaan jalkapoloja. Kun niitä mukaviakin kenkiä on olemassa – mukavia ja kauniita, lisään.

Myös kuvat ovat vuoden takaa, sillä teetätin suutarillani sittemmin nahkapohjien päälle kumiset puolipohjat. Myös korkolaput on jo kertaalleen uusittu. Kaikki ihmiset ovat kanta-astujia, mutta varsinkin tällaisillä rennommilla nilkkureilla tulee askellettua sen verran vapautuneesti, että korkolaputkin kuluvat tavallista ripeämmin. Eipä siinä mitään, ne voi pistää aina uusiksi.

Ajattoman mallin ja mukavuuden lisäksi minua viehättää Pistoleissa niiden paksu ja tukeva haljasnahka, joka muotoutuu ja vain parenee käytössä, kuten nahan tapana on.

kengät | Acne Pistol