Archive for the ‘Kaupungilla’ Category

Tennarikausi korkattu

08.04.2017

Nykyään kun jengi kulkee läpi talven CONVERSEissa – joko talvimallin Consseissa tai kuumaverisimmät ihan perustossuissa, huh – olen miettinyt, miten paljon tällaiset tyypit menettävätkään, kun kevät ja kuivat kadut saapuvat. He nimittäin eivät koe sitä huumaavaa keveyden ja energisyyden tunnetta, joka päkiöistä irtoaa, kun saa vetää jalkaansa ensimmäisen kerran puoleen vuoteen kepeät kevätkengät, tennarit, ja tapailla niillä asfalttia tai hiekkatietä.

En vaihtaisi sitä tunnetta mihinkään!

Enkä varsinkaan sohjossa ja hiekoitussepelissä talven läpi kahlatessa tennareihin – ei, tennarit ovat nimenomaan kevätkengät. Ja korkeintaan lisäksi kesäkengät.

takki SAMUJI Clove | farkut DIESEL Skinzee
nilkkasukat & OTHER STORIES | kengät HOPE

Näissä töppösissä tepastelin itse tänään ytimessä. Askeleet olivat kevyet. Kevät on tullut kaupunkiin!

Neiti kesäheinä

27.05.2014

Onni oli tovi sitten myötä, kun löysin Frida marinan kirpparipuolelta henkäyksenohuen mekon luonnonvalkeaa silkkiä. Kesägarderobini on jo pidempään kaivannut jotain kesätuulen kepeää hentoisen väristä mekkosta, silkissä tietenkin, koska polyesteri ei tule kyseeseen. Olin sitä paitsi myynyt vähän aiemmin pihakirpparilla edellisen valkoisen silkkimekkoni, jonka oli tarkoitus täyttää tämän mekon tehtävä, mutta se ei siinä kohdallani onnistunut.

Kun katselin mekkoa vaatepuulla, mietin, että se on joko täydellinen tai sitten näytän siinä makkaralta, joka on  yritetty väen vängällä ängetä silkkisiin nakinkuoriin. Sovituskopissa kävi ilmi, että mekko oli juuri oikeaa kokoa minulle ja ennen kaikkea oikeaa mallia – näytän siinä paitsi kauniilta myös sopusuhtaiselta. Läpikuultavan ohut silkki on maailman pehmeintä, ja sen alla on vähintään yhtä pehmoinen viskoosi-elastaaninen alusmekko. Kaiken kruunaa herkullinen vesiputouskaulus – joista itse asiassa en juuri perusta, mutta tässä mekossa se on vain ja ainoastaan oikein.

Koska kepoisen kesäsilkin tarve ei ole kesäjuhlissa vaan yleisessä kesäisessä elämänmenossa (joka toki voi kuin huomaamattaan kääntyä juhliksi), mekkoa ei pariteta valkoisiin avokkaisiin vaan mustiin mokkaisiin peep toe -hapsusaapikkaisiin ja patinoituneenruskeaan punosvyöhön.

Ja jotta kokonaisuudesta tulisi minun makuuni melkein liian hippi, ajattelin vielä kokeilla joskus viime syksynä Palonista (verkkokauppa muuten toimii edelleen, vaikka kivijalkakauppa lopettikin!) ostamani kullanvärinsen poronnahkaisen hiuspannan virittämistä hiuksiini. Ja hitsi, miten helppo sillä oli tuo ”kampaus” väkertää – se ei edes tuntunut kampaukselta, koska se oli niin helppo ja nopea tehdä!

puistossa

Lopputuloksesta ei tullut liian hippi vaan kaunis ja minun tyyliseni, väitän. Kesä, täältä tullaan!

Kiitos kuvasta, ystäväni N!

TOHONO hiuspanta | ANGELA DAVIS, SECOND HAND mekko
BRONX kengät (jossain taka-alalla)
ZARA istuinalusta, joka tunnetaan myös takkina

Ravintolapäivän herkkuja

23.08.2012

Viime sunnuntaina vietettiin jälleen Ravintolapäivää. Loistava konsepti koko juttu niin meille kokeilunhaluisille ruoasta nauttiville kuin myös kokkaamisesta kiinnostuneille harrastelijoille – ja näyttipä tuolla joukossa olevan myös alalla jo vaikuttavia tyyppejä.

Itselleni sunnuntain Ravintolapäivä oli ensimmäinen. Ravintolapäivä on toki kiinnostanut aiemminkin, mutta aina eteen tuli jotain muuta, jonka johdosta kaupungilla olleiden pienten ruokakojujen tarjoilut jäivät kokematta. Nyt lähdinkin testaamaan Ravintolapäivän antimia vatsa kurnien ja suurin odotuksin.

Suuntasimme ensimmäisenä Ruttopuistoon, jossa myytiin ylikypsällä possulla täytettyjä höyrystettyjä sämpylöitä. Sämpylöiden välissä oli vielä marinoitua kurkkua ja majoneesia – aivan tajunnanräjäyttävän hyvää!

Possu oli suussasulavan mureaa (ja näytti muuten tonnikalalta), siinä oli vivahdus seesamiöljyä ja chiliä mutta aivan pienesti vain, ja kurkut ja majoneesi kruunasivat pehmoisen sämpylän välissä tarjoillun evään. Päivän paras setti, jos minulta kysytään.

Sitten jatkoimme matkaamme Espan puistoon, jossa oli tarjolla thaimaalaisia herkkuja.

Koko seurueemme valitsi kanavartaat riisillä, kastikevaihtoehtoina oli punaista currya ja hapanimelää, joka oli varsin tulista. Todella maukas annos tämäkin!

Vieläkin vatsan pohjalla tuntui olevan tilaa, ja onneksemme Espalta löytyi toinenkin myyntipiste, vaikka olimme jo illansuussa liikkeellä. Täältä löytyi 20 eurolla kokonainen menyy: Vihdissä kalastettua haukea (jokirapusalaatti oli ennättänyt jo loppua), tammitynnyrin lastuilla savustettua sorsanrintaa ja Nuuksiosta poimituista sienistä tehtyä metsäsienirisottoa, barbequepossunniskaa ja itse tehtyä habanerohyytelöä, paistettua perunaa, jälkiruoaksi pannacottaa.

Tästä suomi- ja lähiruokakeittiön parhaita puolia yhdistelevästä kokonaisuudesta lempparini oli muhevan mehevä possunniska. Myös sorsan savun aromi oli suorastaan hienostunut. Pannacotan jätin seuralaisilleni, kun en jälkiruokatyyppiä ole, mutta herkkua oli kuulemma sekin.

Nam, masut tulivat täyteen. Yksi kysymys vain: milloin on seuraava Ravintolapäivä?

Ensimmäisessä kuvassa mureaa possusämpylää nautiskeleva neito on Minna – mitenkähän muuten saisin vohkittua hänen päähineensä, kysyn vaan…

Mistä te löysitte Ravintolapäivän parhaat herkut?

Sunnuntaina Ruttopuistossa

20.08.2012

Keskellä kesää Beamista hankkimani Isabel Marantin pellavaneule oli rakkautta ensivilaukselta -tapaus. Näin siitä kulman yhdessä blogissa ja kunnon kuvan toisessa. Kun sain selville, mistä se on, marssin seuraavana päivänä  Beamiin rakkauteni perässä – vain huomatakseni, että puodissa oli enää yksi kappale kyseistä neulekaunokaista jäljellä, minun koossani. Sovituskopissa neule näytti ylläni kuin se olisi ollut harteillani aina. Ei siinä sitten tarvittu yhtään ämpyilyä, pellavakaunotar lähti saman tien mukaan, ja sitä on rakastettu siitä lähtien.

Neuleen alle pääsi viime vuoden kesällä Acnen verkkokaupan alesta löytynyt pitkä toppi, joka ajaa itselläni niin topin kuin minimittaisen alusmekonkin asiaa, tilanteen ja tarpeen mukaan.

Lyhyiden helmojen ja rennon neuleen seuraan sopivat iisit ja katu-uskottavat kiilakorkotennarit. Oli pakko vetää jalkaan vielä nilkkasukat, ne kun näyttivät niin kivoilta tennarien kanssa – ja sitä paitsi halusin asuun hitusen neonpinkkiä.

Eiliselle sunnuntaille povattiin sadetta, ja tulihan tuolta taivaalta jotain märkääkin, mutta ei sentään koko päivää. Illalla kuuden aikaan sateista ei Helsingin ytimessä ollut enää tietoakaan, asfaltti oli paikoitellen kuivaa ja ilma pysyi lempeän kosteanlämpimänä, niin suloisena kuin sen elokuussa kuuluukin pysyä.

Lyhyillä helmoissa tarkeni mainiosti, eikä nahkatakille todellakaan ollut tarvetta. Ei myöskään sateenvarjolle, vaikka kuvaussession ajaksi se pitikin aukaista, niin hieno se mielestäni on. Sontsa on viiden vuoden takaa Antwerpenistä, barokkitaiteilija Peter Paul Rubensin kotitaloon perustetun museon, The Rubens Housen, museokaupasta ja ihan parhaita tuliaisia, mitä olen vähäisiltä ulkomaanretkiltäni hankkinut. Ulkopuolelta sateenvarjo on perinteisen musta, mutta taiteilijan kädenjälki tulee esiin suojan sisäpinnassa. Upea!

nahkatakki | Lax, second hand
neule | Isabel Marant
alusmekko | Acne
nilkkasukat | Lindex
kengät | Ash
laukku | Nicoli
sateenvarjo | The Rubens Housen museokaupasta

Syksyä ajatellen minulla on neuleen varalle omia suunnitelmia, mutta palataan niihin sitten, kun celsiusasteet ovat syksyn tasolla.

Kiitos kuvista, Minna!

Lauantain Flow-kostyymi

16.08.2012

Lauantaina törmäsin heti Flow’n festivaalialueelle päästyäni kanssabloggari Kottaraiseen, tuohon uskomattoman taitavaan graafikkoon, joka oli Flow’ssa työtehtävissä. Luonnollisesti kerjäsin häntä tyypilliseen bloggarityyliin ottamaan minusta asukuvat, ja tokihan se onnistui. Kuvista tuli todella onnistuneita, ihan noin vain parilla tähtäyksellä – sellaista se on, kun on ammattilainen kameran takana!

Lauantain festariasussa luotin edelleen lämpimänä pysymiseen. Perjantaisen teepaita + neuletakki -yhdistelmän sijaan niskaan pääsi ensimmäistä kertaa Whyredin tämän kesän verkkopuodin alennusmyynneistä saalistettu luonnonvalkoinen ohut merinovillaneule.

Alaosaksi summailin mustia pillejä, mutta koska ne ovat eniten käyttämäni housut, ilahduin kun keksin vetää niiden sijaan jalkaan useamman vuoden vanhat satiinipillit. Ne ovat jääneet turhan vähälle käytölle, mutta koska satiini on kivaa etenkin housuissa, tiedän, että pöksyt tulevat kulumaan jalassani enemmänkin tulevana syksynä.

Parkan sijaan takiksi päätyi lempinahkatakki, joka näyttää hyvältä kaikissa asuyhdistelmissä. Kenkinä olivat toistamiseen Swedish Hasbeensin kaksi vuotta vanhat sandaletit – Swedish Hasbeensit nyt yksinkertaisesti ovat maailman parhaat festarikengät, sillä ne ovat paitsi kauniit myös äärimmäisen mukavat jalassa. Niillä jaksaa sekä talsia, seisoa että pomppia ja jorata, mitä nyt sitten festareilla haluaakaan harrastaa.

Laukun vaihdoin mintunvihreästä Lumista viininpunaiseen useamman vuoden vanhaan nahkalaukkuun, sillä se sopi paremmin lauantaisen asun värimaailmaan. Sitä paitsi kyseessä on yksi lempilaukuistani, jonka tupsut ja punokset sopivat täydellisesti festivaalitunnelmaan.

Lauantaina hatuksi päätyi viime syksynä Tallinnan Zarasta hankittu luumunvärinen, hieman leveälierisempi huopahattu. Se yrittää salakavalasti sivuuttaa mustan lempihattuni paikan, melko ovelaa.

hattu | Zara
laukku | Nicoli
nahkatakki | Acne
neule | Whyred
vyö | second hand
housut | Vila
kengät | Swedish Hasbeens

Ammattimaisista asukuvista itse ottamaani kenkäkuvaa lukuun ottamatta kiitän Kottaraista – olet ihana! Kuten myös Kottaraisen oma blogi visuaalisesti vaativa!

Kallion kirpparikarma

14.08.2012

Olin kesäkuun viimeisenä torstaina myymässä Kallion puistokirppiksellä Dallapénpuistossa, ja vaikka saavuin Heidin kirppiskaveriksi vasta työpäivän jälkeen ja minun piti sännätä tapaamiseen parin tunnin jälkeen, myin noiden kahden tunnin aikana todella hyvin niin koti- ja sisustuskamaa kuin kenkiä, meikkejä ja vaatteitakin. Samoin Heidi.

Lähdin siis innolla toisenkin kerran myyntimielessä Dallapénpuistoon heinäkuussa, mutta tällä kertaa myynnit eivät olleet edelliskerran luokkaa. Johtuiko todella suuresta myyjämäärästä vai aiempaa kertaa huonommasta myyntipaikasta, en tiedä, mutta kesäkuun kaltaiseen myyntimenestykseen emme Ninan kanssa yltäneet.

Sen sijaan kirpparionni suosi löytöjen muodossa paremmin kuin eläissäni i-ki-nä. Hulluinta oli, että tein hankintani vasta sen jälkeen, kun olimme jo pakanneet loput jäljelle jääneet myyntiartikkelimme takaisin autoon – nämä aarteet eivät olleet sitä ennen kelvanneet kenellekään muulle. Outoa, mutta minun näkökulmastani ihan parasta!

En ole koskaan ostanut yhdeltä kirpparilta näin paljon samalla kertaa, mutta kuten Ninan kanssa totesimme, kaikki löytöni ovat aivan minun näköisiäni juttuja. Ja olen jo käyttänyt niistä melkein kaikkia, mikä todellakin vahvistaa sen tosiasian, että löydöt ovat loistavia.

Upein löydöistäni on tekoturkista oleva 1| leopardikuosinen vintageviitta – tämän bongasin jo silloin, kun tulimme myymään, mutta kohtalo antoi sen odottaa minua koko päivän. Tämä on nii-in minua!

Kunhan kelit jäähtyvät (niiden ei tarvitse tehdä sitä vielä puoleentoista kuukauteen), puen leopardiviittani pienen mustan mekon ja peittävien mustien sukkisten, korkojen ja pitkien mustien hansikkaiden kanssa – ja isken nenälle vielä aurinkolasit. Täydellinen syksyinen kaupunkiasu, voi kyllä!

Kenkäfriikkinä löysin myös kahdet aivan mielettömät kengät, joista toiset ovat 2| Minimarketin platosandaalit – alle 15 euron käsittämättömään hintaan. Sovitin kenkiä, ne olivat täydelliset jalassa, nahkahihnat ihanan pehmeät ihoa vasten, ja niin kauniit. Nahkapohjista huomasi, että kengät ovat täysin käyttämättömät – vielä käsittämättömämpää.

Ehkä maailman upeimmat sandaalit, jotka jalassa olen pitänyt hauskaa jo kaksissa festareissa. Ovat muuten tyrmäävän näköiset mustiin pillifarkkuihin yhdistettynä!

Toiset kengät ovat 3| armeijan ylijäämämaiharit. En ole koskaan ollut prätkäbuutsityttö mutta maiharityttö olen ollut pienen ikäni. Ehm, liki 20 vuotta sitten haaveilin yli kaiken ronskeista armeijan ylijäämämaihareista. Verkkopuoteja eikä Varustelekaa (josta nämä kuulemmat ovat löytyneet) ei tuolloin vielä ollut, mutta postimyynti palveli jonkun muun armeijan ylijäämätarvikkeita myyvän puodin toimesta. Kiukukseni noita upeita kenkiä ei kuitenkaan ollut minun koossani; pienimmät koot olivat muistaakseni kokoa 41 – miehille suunnattuja siis.

En voinut siis uskoa silmiäni, kun näin nämä maiharit Dallapénpuistossa – kädet täristen kokeilin niitä jalkaani, ja ne olivat juuri sopivat! Kyllä oikeat kengät sitten voivatkin tehdä naisen onnelliseksi, ne todella voivat! Oijoi, nämä ovat upeat niin mustien pillien, neonpinkkien farkkusortsien tai vaikka pienen pilkkumekon kanssa!

Viitan lisäksi löysin taas yhden 4| nahkatakin kokoelmiini – juuri kun olin julistanut, etten saa ostaa enää yhtään nahkatakkia. (No, olen kyllä myynytkin muutaman pieneksi jääneen eteenpäin.)

Tämä rotsi on aivan erilainen kuin muut nahkatakkini: se on suora ja väljä, alun perin miesten rotsi, mutta se istuu harteilta hyvin ja kun kääräisee hihat lyhyemmäksi, siinä on kaikessa kulahtaneisuudessaan juuri sellaista dekadenssia, jota olen etsinyt – edes puuttuvat napit eivät haittaa. Ja vuori hohtelee hetkittäin viininpunaisena, hetkittäin mustana! Suorastaan ihanan ”vaarallista”…

Sortsikokoelmani karttui vuorostaan kaksin kappalein. Toiset ovat 5| Leen täydellisesti istuvat, edellisen omistajan farkuista pätkäisemät farkkusortsit, toiset 6| Zaran ruskeat nahkasortsit – ruskeita nahkasortsejahan minulla ei tätä ennen ollutkaan. Ihan huippuja molemmat!

Asustepuolella eteeni osui täydellinen ruskeasta, vahvasta nahasta tehty 7| vanha nahkalaukku, joka on hankinnasta lähtien keikkunut liki joka päivä olkapäälläni, 8| luumunvärinen höyhenkoristeinen h&m:n huopahattu ja niin ikään 9| h&m:n leopardibaskeri. Halusin ostaa kyseisen leobaskerin kaksi syksyä sitten, mutta kun viimein sain toimittua oli se jo loppuunmyyty. Nyt kohtalo kuljetti sen luokseni, hyvä niin! Vihoviimeisenä vaan ei suinkaan vähäisimpänä löysin 10| hopeanvärisen rannekorun, jossa on musta korukivi. Olen etsiskellut juuri vastaavanlaista rannekorua, mieluummin toki hopeisena, mutta tykästyin koruun niin paljon, että se on solahtanut ranteessani kirpparin jälkeen joka päivä – kunnes ranteeseeni ilmestyi allergista ihottumaa; kirottu nikkeli! Pitää käsitellä koru värittömällä kynsilakalla, jotta sitä voisi käyttää siihen asti kunnes löydän ranteeseeni aitoa hopeaa olevan vastaavan.

Kaikki kirppislöydöt ovat siis olleet jo käytössä leoviittaa ja maihareita lukuun ottamatta, mutta ne odottelevat koleampia kelejä. Kallion puistokirppis järjestetään muuten vielä kerran tämän kesän aikana, reilun kahden viikon päästä 30. elokuuta kello 14–19. Myyntipaikka ei maksa mitään, eikä ennakkoilmoitusta tarvita – ihan loistavaa siis tällaiselle ex tempore -eläjälle kuten minä! Ja tästä loistavasta konseptista vastaa maanmainio Kallio-liike. Tsekkaa myös Kallio-liikkeen Facebook-sivut!

vasemmalta oikealle:
ruskeat nahkasortsit | Zara
nahkatakki | suomalainen (en muista merkkiä)
farkkusortsit | Lee, katkaistu farkuista
maiharit | armeijan ylijäämää
tekoturkisviitta | vintage

leobaskeri | h&m
sandaalit | Minimarket
laukku | second hand
rannekoru | second hand
huopahattu | h&m

Oletteko te tehneet kuluneena kesänä hyviä kirppislöytöjä?

Perjantai-Flow

13.08.2012

Flow’sta on tullut parin viime kesän aikana perinne, josta en halua luopua. Suunnittelin aiemmin kesällä ostavani joko lauantain tai sunnuntain lipun, ja lopulta kallistuin lauantai-sunnuntai-piletin hankkimiseen. En kuitenkaan ennättänyt sitä tehdä, kun minulle tarjottiin kolmepäiväistä Guest-lippua Flow’hun. Otin sen ilosta kiljahdellen vastaan, ja olo olikin perjantaina Flow’n kunnolla käynnistyessä pöllämystynyt, kun sain kuulla, että olen voittanut ensi viikolla ensimmäisen numeronsa näkevän Costume-muotiaviisin Facebook-kilpailusta Carrera-aurinkolasit ja kolmen päivän Guest-lipun Flow’hun. Käsittämätöntä! Soitin pari puhelua ja pistin muutaman viestin, ja sain kuin sainkin ylimääräiselle kolmen päivän rannekkeelle uuden, iloisen omistajan.

Perjantaina marssin ensitoimikseni Flow’ssa Carreran pisteelle noutamaan aurinkolasipalkintoni. Ja päheät ovat, eikö vain? Hyvin saman henkiset kuin vuosi sitten hankkimani Ray-Banin New Wayfarer -aurinkolasini, jotka ovat muuten samanlaiset kuin samaan aikaan hankkimani silmälasit. Aion vaihtaa Carreroihini linssit omilla vahvuuksilla, jotta arskat pääsevät myös käyttöön. Kiitos vielä Spalt PR:n Elina kuvien otosta!

Artistien ja yleisen tunnelman lisäksi myös ruoka kiinnostaa allekirjoittanutta herkkusuuta Flow’ssa. Perjantaina tsekkasin Groteskin hampurilaisaterian, jota sai niin liha- kuin vegeversiona.

Itse luotin lihaversioon, ja nam että purilainen olikin hyvä! Pihvi oli todella mehukas, ja coleslaw toimi hampparissa mainiosti. Annos oli muutenkin niin mittava, että vaikka ruoka- ja juomaostoksissa oli Flow-lisää, purilaissetti oli todellakin hintansa väärti.

Perjantain musiikillinen tarjonta oli mielestäni hivenen laimea. Päälavalla esiintynyt etenkin ihanan Amélie-leffan musiikista tunnettu ranskalainen Yann Tiersenkään ei innostanut suuremmin, mutta kun mies lavalla aloitti, huomasin vain tuijottavani muusikoita ja hengaavani intensiivisesti mukana. Tiersen oli siis iloinen yllätys. Samoin hänen jälkeensä päälavalle Frank Oceanin viime tipan perumisen jälkeen siirtynyt Miike Snow – tiesin ruotsalaisesta elektroihmeestä nimen ja arvelin tunnistavan pari biisiä, jahka niitä kuulen. Ja näin kävikin. Kävi myös niin, että Miike Snow veti totaalisesti tältä bloggarilta jalat alta – aivan loistavan energista lavasettiä, joka kuulosti livenä huomattavasti paremmalta kuin levyllä, jolla se toki myös kuulostaa hyvältä. Enkä olisi enää uskonut ajattelevani, että pitkätukkainen ja sänkinen pitkä mies voisi olla kuuma – sänkinen kyllä, mutta että pitkätukkainen… mutta kyllä se voi, Miike Snow’n tapauksessa.

Perjantain päälavalla päättänyt Lykke Li oli itselleni vuorostaan pettymys. Pidin todella paljon Lykke Lin esikoislevystä Youth Novels, mutta kakkoslevy Wounded Rhymes ei enää kolissut entiseen tapaan. Luulen, että monet pitivät Miike Snow’nkin levyillä vierailleesta ruotsalaisesta (kyllä, Ruotsissa osataan aika monia asioita oikein) indieprinsessasta, mutta minun mielestäni neidin keikka oli turhan synkkä ja suorastaan ankea, ja biisejä kuultiin ymmärrettävästi enemmän tuoreemmalta levyltä. Poistuin siis festivaalialueelta kuultuani Lykke Liltä kolme biisiä, eh.

Festivaaliasussa luotin lämpimiin ratkaisuihin, vaikka aluksi suunnittelin vetäväni niskaani mustan nahkaisen hapsuminihameen. Perjantaina keli oli sen verran hyytävä, että ihana hameeni piti vaihtaa lämpimämpiin pillifarkkuihin – ja parkan alle piilottaa vielä neuletakki. Mutta tarkenin, ja paljaat varpaat puukenkäsandaleteissa loivat illuusion, että on vielä kesä ja lämmin. Tähän aikaan elokuusta todellakin kuuluisi olla vielä lämmintä, ja vielä pitkään.

hattu | second hand
aurinkolasit | Carrera
takki | Zara
laukku | Lumi
teepaita | The Shins
vyö | Tiger of Sweden
fakut | Crocker Pow 2nd Skin
kengät | Swedish Hasbeens

Oliko myös joku teistä Flow’ssa? Kuka tai mikä oli perjantain paras?

Uusi elämä paitapuserolle

29.06.2012

Palonissa pistettiin ennen juhannusta paitapuseroita palasiksi, kun parhaillaan omaa kirjaansa viimeistelevä trashionista Outsapop eli Outi Pyy piti workshopin paitapuseroiden tuunaamisesta kiinnostuneille.

Tavoitteena oli leikellä jokaisen omasta kostyymistä olkapäät auki ja koristella syntyneet aukot vetoketjuilla, helminauhoilla tai ketjuilla. Minä olin kärppänä mukana helvetillisestä työviikosta huolimatta, sillä ajatus tylsän ja käyttämättömänä vaatepuullaan lojuvan paidan piristämisestä uuteen uskoon kuulosti kannatettavalta idealta ja uskoin sokeasti, että myös minun ompelemisessa tumpelot sormeni onnistuisivat, sillä tapahtuman mainostekstissä luvattiin juhlallisesti, että kaikki onnistuvat. Niin varmaan joo. Tai no, kaikilta muilta paitsi minulta näyttivät niin aukkojen leikkely, niiden sijoittaminen samaan kohtaan eri olkapäille – reiän saattoi tehdä myös selkään, kuten yksi ompelupiiriläinen tekikin, eikä kukaan estä viiltelemästä paidasta kyljet auki – hmm paitsi ehkä ne meikäläisen jenkkakahvat – tehtyjen aukkojen harkottaminen ja ompelu kuin vetoketjujen ja helminauhojen ompelukin sujuvan sievästi ja sutjakkaasti.

Noin kolmessa tunnissa sain aikaan säälittävät kaksi aukkoa (kiitos Outin niiden pitäisi olla suhteellisen symmetriset sijaintinsa ja muotonsa suhteen), toisen aukon harkottamisen ja melkein kokonaan ompelemisen. Siitä asti paitapusero ketjuineen on tuijottanut minua syyllistävästi keskeltä olohuoneen lattiaa. Se on keskellä olohuoneen lattiaa, sillä jos se olisi jossain sivummalla, unohtaisin sen enkä saisi sitä koskaan valmiiksi. Epäilen, saanko nytkään. Aion silti yhä yrittää. Tavoitteenani on, että ennen heinäkuun loppua uuden elämän saanut silkkipaitani on fiksattu riittävän pöyhkeäksi kasalla epämääräisiä kettinkejä.

Hidasta etenemistäni tuunauksen kiehtovalla saralla hidastivat sen tosiasian, että pelkään aivan suunnattomasti muokata saksilla mitään vaatekappaleita (onnistun aina leikkaamaan lahkeista tai helmasta liian lyhyet), lisäksi valitsemani paitapuseron haasteellinen materiaali ja ketjut, jotka kokeneen Outin mukaan ovat juuri niitä vaikeimpia kiinnitettäviä koristeita. Niin tietty. Vetoketjut olisivat olleet iisimpiä neuloa paikoilleen, mutta minä näen jo sieluni silmin rihkamaketjujen valuvan rennonrokisti päivettyneitä olkavarsiani pitkin. Juuh.

Tummansininen kostyymi ajautui tuunausmateriaaliksi, koska kirpparilta löytämäni täydellisen värinen paitapusero on itselleni ehkä kolme numeroa liian suuri ja lököttää siksi ylläni hieman hölmön näköisesti. Elän yhä siinä harhaluulossa, että ketjutuunauksella paitapuserosta tulee huomattavasti käyttökelpoisempi. Ainakaan kukaan ei kiinnitä huomiota yliväljään torso-osaan, kun kaikki ihailevat ketjuja ja olkapäideni kaunista kesäsävyä. Toivossa on ihana (lue: harhaisa) elää.

Kiitos vielä kerran Outi kärsivällisyydestäsi, Paloni tarjoilusta ja inspiroivasta paikasta ja kaikki ompelukerholaiset innostavasta seurastanne!

Yläkuvassa Outi merkkaa tyylikkään Stephanien tuunaukseen täydellisesti sopivaa paitapuseroa, alakuvassa meikä keskittyy aukon mahdollisimman siistiin saksimiseen. Onko muuten koskaan maininnut, että on Outi on suuri tyylillinen esikuvani ja Suomen tyylikkäin nainen?

Kuvat Minna Särelä

Saivatko muut paitapuseronsa valmiiksi asti? Entä oletteko pistäneet vaateparsia uusiksi omin päin?

Kesäiltapäivä Kalliossa

28.06.2012

Keli ei ole ollut viimeisinä viikkoina kovin kesäinen, mutta juhannuksen korvalla oli aurinkoisessa ja suojaisassa paikassa niinkin lämmintä, että tarkeni sortseilla – ilman sukkahousuja. Itse asiassa lisäsin niskaan tietoisesti villaisen pikkujakun, sillä tiesin sen lämmittävän niin, että tarkenin paljain pohkein. Oikeassa olin.

Tämä ihana pieni jakku on nyt se viime syksynä arvuuttelemani hankinta R/H:lta. Olen törmännyt useassakin paikassa ihmettelyyn, miksi R/H:ta niin kovin hypetetään. Henkilökohtaisesti voin ymmärtää helposti, miksi R/H on navakassa myötätuulessa muodin epävakaassa aallokossa. Merkin vaatteet ovat paitsi kekseliäitä ja kauniita myös aidosti käyttökelpoisia ja todelliselle naisvartalolle kaavoitettuja. Esimerkiksi minä reilun 150 sentin pituudessani olen löytänyt R/H:lta useita vaatteita, jotka istuvat mittasuhteiltaan minulle täydellisesti – esimerkiksi juuri tämä pieni musta jakku. Se on tarpeeksi lyhyt minulle, se istuu harteilta moitteettomasti, hihat eivät ole liian pitkät, ja nekin istuvat kauniin kapoisasti. Myös R/H:n vaatteissaan käyttämät materiaalit miellyttävät meikäläistä: tämä jakku on sataprosenttista villaneulosta mutta silti se ei näytä neuletakilta, ei siinä käytetty neuloskaan. Miehustassa menevät kaistaleet ovat maailman pehmeintä poronnahkaa, ja tadaa – nyt tulee se kekseliäisyysaspekti: nahkakaistaleet saa vetoketjulla irti! Silloin jakusta tulee pienempi bolero, ja se näyttää aivan erilaiselta. Toimivaa monikäyttöisyyttä, tykkään todella!

Itse olen erittäin iloinen Hanna Riiheläisen ja Emilia Hernesniemen luotsaaman R/H:n nousujohteiseen etenemiseen kivikkoisella muodin saralla. Ilolla olen lukenut jokaisen vastaan tulleen jutun R/H:sta tai bongannut merkin editoriaalista. R/H:n tytöt ovat tehneet kovasti töitä menestyksensä eteen, he ovat lahjakkaita ja määrätietoisiä. Ei sellaista voi kuin ihailla. Toivon, että R/H valloittaa vielä vaikka koko maailman, ja lupaavaa on, että tällä hetkellä merkkiä markkinoidaan ja myydäänkin kiitettävästi myös Suomen rajojen ulkopuolella, esimerkiksi Berliinissä, Kööpenhaminassa, Wienissä ja myös ison rapakon takana New Yorkissa.

Viime kesänä Gina Tricot’lta hankitut pilkulliset viskoosisortsit ovat saaneet enemmän käyttöä vasta tänä kesänä. Joskus jotkut vaateparret saa otettua omakseen vasta  hieman myöhemmin, mitä kohdallani tapahtuu hyvinkin usein. Sortsit ovat paitsi mukavat ja vilpoisat myös pukevat esimerkiksi kesätoimistossa, ja taskut tekevät niistä aina vain paremmat. Yläosaksi valikoitui toissakeväiseltä Berliinin matkalta löytynyt haalistuneenmusta printtiteepaita. Olen viime aikoina alkanut taas tykätä enemmän istuvammista teeppareista, mutta ihan nakinkuorta en halua ylleni vieläkään. Tähän asuun ja näihin sortseihin kivan graafisen printin omaava teepaita sopi kuin suunniteltu.

Kenkinä palvelevat aina vaan hunajanruskeat Vagabondin perusavokkaat. Nyt kun sääret ovat saaneet hitusen sävyä, ne näyttävät melkein katoavan silmistä, niin samansävyiset ne kinttujeni kanssa ovat, mikä on vain hyvä, sillä näin saan huijattua koivistani aavistuksen pidemmät.

Kiitos kuvista ja seurasta, Nina!

hattu | second hand
jakku | R/H

teepaita | Berliinistä
vyö | second hand
sortsit | Gina Tricot
kengät | Vagabond

Mitä mieltä te olette R/H:sta?

Kevätvalo

14.05.2012

Kevätvalo on valkoista ja aivan parasta valoa. Ja sitä on joka ilta yhä enemmän.

Olen odottanut ihan liian kauan.

hattu | second hand
aurinkolasit | Ray-Ban New Wayfarer
huivi | Lindex
takki | MTWTFSS Weekday
laukku | Zara


%d bloggers like this: