Paluu bloggaamisen äärelle

Aika juoksee kuin hirvi. Ainakin siitä päätellen, kuinka kauan on kulunut siitä, kun viimeksi julkaisin täällä blogissani jotain.

Miksi niin kävi?

Olen kuitenkin pukeutunut joka päivä, ja useimmiten vieläpä todella kivasti ja vieläkin useammin aika kivasti. Monta kertaa ajattelin, että tämä asu pitäisi saada ikuistettua blogiin, koska se oli niin onnistunut – jos ei nyt muusta syystä kuin siitä, että itse muistaisin, miten onnistunut se olikaan. Monta kertaa asukuvia myös otettiin; joskaan niin usein kuin olisi halunnut. Monet ovat kuvat kansioissa ja muistikorteilla, mutta yksikään ei näinä kuukausina nähnyt täällä päivänvaloa.

Miksi niin kävi?

Yksinkertaistetusti sanottuna: Elämä kävi. Elämä, joka vei mukanaan, vaati ja houkutti tekemään kaikkea muuta kuin bloggaamista.

Lisäksi minulla oli jokin lukko, joka esti naputtelemasta tekstiä ja lataamasta kuvia. Ja tietyt asiat elämässä, jotka tukahduttivat tekemästä sitä, mistä nautin.

Mutta nyt olen täällä taas!

Mitä tasan vuodessa ja neljässä kuukaudessa on tapahtunut?
– Hiukseni kasvoivat mahdottoman pitkiksi.
– Letti leikattiin kaksi kertaa pitkäksi polkaksi.
– Harmaita jouhia on ehkä jokunen enemmän.
– Juonteitakin on taatusti enemmän.
– Täytin 40 vuotta ja sitten 41 vuotta.
– Muutin uuteen kotiin toiselle puolelle Helsinkiä.
– Sain uuden työyhteisön ja uusia, todella inspiroivia työtehtäviä.
– Opiskelin työn ohessa erilaista kirjoittamista.
– Ratsastin yhä enemmän.
– Löysin uuden liikuntamuodon: hathajoogan.
– Kävin koko kevään elokuvissa liki joka viikko.
– Aloin piirtää vuosikausien jälkeen.
– Voin koko ajan paremmin.
– Olin – ja olen edelleen – entistä onnellisempi.

Moni asia on silti ennallaan. Esimerkiksi:
– Materiaalihulluuteni on pahentunut.
SAMUJI ja ACNE STUDIOS ovat lempimerkkejä.
– Pukeudun tummansiniseen, metsän- ja oliivinvihreään ja vaaleanpunaisen eri sävyihin.
– Rakastan samettia intohimoisesti.
– Kynteni ovat joko kirkkaanpunaiset, viininpunaiset tai liki mustat.
– Muumihalatit eivät kiinnosta.
– Läpikuultavuus kiinnostaa.
– Kirppareilta ja second hand -putiikeista tekee parhaat löydöt.
– Kun aikansa odottaa, alennusmyynneistä voi tehdä odotettuja hankintoja edullisesti.
– Suurin osa asujeni osasista koostuu kirppari- ja second hand -aarteista.

Tyylimielessä tällä hetkellä kiinnostaa:
– 1950-luvun linjat, edelleen.
– Kaikki muut housut kuin mustat farkut.
– Maksihelmat.
– Sandaletit, pitkästä aikaa.
– Nilkkasukat, mieluiten läpikuultavina.
– Hopeiset, ohuet ja isohkot korvarenkaat.
– Harvemmin hattu.

paitapusero SECOND HAND | hame SAMUJI | kengät DESIREE LUXUS, SECOND HAND

Tästä tämä taas jatkuu, yhden naisen tyylimatka.

Mutta mitä teille kuuluu? Ja mistä haluaisitte kuulla enemmän?

Mainokset

Kynnet mustina

Mitä lyhyemmät kynteni ovat, sitä tummemaksi haluan ne lakata. Yleensä päädyn tummaan violettiin, mutta tällä kertaa näpeissä poltteli musta kynsilakka. Siis musta! Musta kynsilakka.

Sillä ei ole montakaan päivää, kun vielä sanoin, että en ole koskaan oppinut käyttämään mustaa kynsilakkaa. Tokko olen koskaan edes lakannut kynsiäni mustiksi – en ainakaan muista, että olisin edes omistanut mustaa kynsilakkaa. Tai hmm, nyt mieleeni palautuu muistikuvia ala-asteen viimeisiltä vuosilta… olikohan minulla mustaa kynsilakkaa! Sinistä oli; se taisi olla ensimmäinen kynsilakka, jota ihan tietoisesti itse kynsilleni valitsin. Hämärä mielikuva on, että mustakin kynsilakkapullo oli, samanlainen kuin se sininen, mutta ihan satavarma en asiasta ole, saati siitä, käytinkö sitä kynsiini koskaan.

Mutta nyt olin varma: haluan lakata kynteni mustiksi.

Ei tarvinnut mennä omaa kynsilakkakokoelmaa kauemmas, sillä sieltä löytyi DIORin musta kynsilakkapullo. Niin – jos en kerran koskaan lakkaa kynsiäni mustiksi, miksi minulla silti on mustaa kynsilakkaa?

Erinomainen kysymys, mutta todellisuudessa on käynyt muutamankin kerran niin, että olen ostanut jotain ihanaa kynsilakkaa, ja yhden lakkauksen jälkeen koko puteli on jäänyt käyttämättä. Joskus lakka on jäänyt tyystin korkkaamatta. Tämän lakan kohdalla niin ei kuitenkaan ole käynyt.

Tämä Diorin musta lakka on useamman vuoden takaa, ja syy, miksi aikoinaan ostin sen, oli, että se ei ollut perusmustaa lakkaa, vaan siinä oli mukana hienovaraista kimmellystä. Ja minähän tunnetusti rakastan kimmellystä.

Siispä tuumasta toimeen. Hieman epäröin, mahtaako kynsilakka olla enää käyttökelpoista, koska se on useamman vuoden vanhaa, mutta ei mitään ongelmaa – lakka on niin laadukasta, että se toimii vuosien jälkeenkin!

kynsilakka DIOR 905 Black Sequins

Lopputuloksesta tuli kiva. En edelleenkään lakkaisi kynsiäni mustiksi, jos ne ovat tavanomaisen pitkät, mutta näissä nysäkynsissä musta jotenkin toimii. Ja näyttää muuten hyvältä vaaleiden yläosien kaverina. Sillä vaaleat yläosat; kevätvalo on tuonut ne takaisin niskaani. Mutta niistä hieman myöhemmin!

Matkalla hopeaketuksi

Lopetin hiusteni värjäämisen joskus pari vuotta sitten. En muista ihan tarkalleen, minä vuodenaikana tai edes minä vuonna se tapahtui, koska päätökseen ei liittynyt elämää suurempaa dramatiikkaa. Halusin vain päästä mahdollisimman luonnolliseen väriin hiuksissani, että tyvikasvu ei näyttäisi omituiselta. Se kun oli aivan eri sävyä ja lämpöastetta kuin luonnontilassa oleva tukkani.

Olin värjännyt hiuksiani yli 20 vuotta lukuun ottamatta parin vuoden taukoa lukioikäisenä, eikä se ollut koskaan ollut itselleni ongelma. Päänahkani ei oireillut millään muotoa.

Muistan, kuinka teini-ikäisenä haaveilin kummitäti Sainin todella tummanruskeista, liki mustista hiuksista. Minä halusin samanlaiset; ne olivat mielestäni kaunein hiusten väri vaaleaa ihoa vasten. Olen edelleen samaa mieltä. Oma hiusvärini ei kuitenkaan ollut yhtä tumma eikä mielestäni läheskään niin kaunis, ja niinpä päädyin värjäyttämään tukkani vuosien varrella yhä uudelleen ja uudelleen varsin tummaksi. Aloittaessani tämän blogin hiussävyni olikin tummimmillaan. Värjäystahti oli kuitenkin pakko pitää melko ripeänä, maksimissaan kuudessa viikossa, sillä hiukseni kasvavat varsin nopeasti ja muuta kuontaloa vaaleampi tyvikasvu näytti typerältä.

Halusin päästä siitä eroon, ja parturini Hennin kanssa hiuksissani siirryttiinkin koko ajan luonnollisempaan keskiruskean sävyyn (latvoja tosin vaalennettiin liukuvärjäämällä jossain vaiheessa aika paljonkin suuren kontrastin toivossa), mutta pituuksien sävyt olivat jotenkin aina punertavia tai kellertäviä omaan kylmään ruskean sävyyni nähden.

Halusin siitäkin eroon.

Sittemmin, kun hiukset olivat kasvaneet jo reippaasti omaa väriä, tein mielenkiintoisen havainnon. Minullahan on hyvän väriset tummanruskeat hiukset! Itse asiassa todella hyvän väriset. Omissa muistoissani ne olivat paljon vaaleammat, jotenkin maantiemäisemmät, mutta en kyllä sanoisi näitä lähellekään maantienruskeiksi. Ihan ehdat tummanruskeat hiukset nämä ovat, vaikkakaan eivät niin mustanruskeat kuin kummitädilläni. Kaikkea sitä ehtii unohtaa – näköjään myös oman hiustensa todellisen värisävyn.

Samalla kun hiustenvärjäys jäi, ovat harmaat hiukseni päässeet kaiken kansan katseltaviksi. Itseäni se ei haittaa, päinvastoin olen ihastunut harmaisiin hiuksiini. Toki tiedostan, että jossain vaiheessa ne saattavat alkaa vituttaa, mutta sitten marssin jälleen Hennin luo ja pyydän hänen värjäystaitojaan apuun.

Löysin ensimmäiset harmaat hiukseni 29-vuotiaana, 11 vuotta sitten. Yksi ilta siinä meni pilalle, kuin sain silloiselta mieheltäni vahvistuksen, että tyvessä hohtavat haivenet todella ovat harmaita. Sitten tajusin, että koska joka tapauksessa värjään hiuksiani, ei harmailla hiuksilla ole mitään merkitystä. Ei ollutkaan.

hopeakettu1

hopeakettu3

hopeakettu33

hopeakettu2

hopeakettu4

Jossain valossa harmaat erottuvat todella hyvin, toisenlaisessa taas eivät juurikaan. Eniten harmaita on molemmilla ohimoilla; vasemmalla ehkä enemmän, mutta niin tasaisesti niitä löytyy koko jakauksen matkalta, että näyttää kuin hiukset olisi tarkoituksella hopealla raidoitettu. Vaan eipä ole. Asialla on luonnon parturi, se partureista kaikkein taitavin.

Herättävätkö omat tai muiden harmaat hiukset ajatuksia? Kertokaa toki!

Klassikkoainesta | Valkoinen paitapusero

Joskus kymmenen vuotta sitten ylläni ei nähty paitapuseroita. En viihtynyt niissä, mutta ennen kaikkea ne eivät näyttäneet ylläni hyvältä. Siksi ne eivät kuuluneet garderobiini, ja se on mielestäni tarpeeksi hyvä syy olla pukeutumatta kyseiseen kostyymiin, mikä se itse kullenkin onkaan.

Sittemmin paitapuserot ovat tehneet tyyliini paluun, ja tiedän, millaisista pidän ja millaiset päälläni toimivat.

Tällä hetkellä omistan varmaan kymmenkunta valkoista paitapuseroa, kaikki erilaisia. On silkkisiä, puuvillaisia, pellavaisia, pitkä- ja lyhythihaisia, nappilistalla ja piilonapituksella, läpikuultavia ja täysin peittäviä, pienillä ja isommilla kauluksilla.

Mieluiten haluan valkoisen paitapuseroni silkkisenä, ja läpikuultavuus on plussaa. Tässä nimenomaisessa FILIPPA K:n yksilössä yhdistyvät molemmat. Muita rakastettavia piirteitä tässä paidassa: häikäisevä puhtaanvalkoisen sävy ja rapea viskoosi-silkkisekoite, jossa on kuosiin kudottuja pystyraitoja. Ihana alennuslöytö viime vuoden lopulta Sokoksen superpoistorekeistä; alennusprosentti oli 70!

Käytän valkoista paitapuseroa enimmäkseen mustien farkkujen kera, ja yhdistän siihen usein mustan bleiserin. Tehokkaimmillaan paitapusero kuitenkin on ilman bleiseriä, ja mustien pillien ja valkoisen paitapuseron yhdistelmä onkin lemppareitani ja mielestäni ikuisesti skarppi ja tyylikäs.

asu1rotsitta

paitapusero FILIPPA K | vyö SECOND HAND
farkut ZARA, SECOND HAND | kengät RACHEL ZOE

Ulkona toki oli niskassa myös takki ja hansikkaat. Ja huivi, vaikka se ei kuvaan tallentunutkaan.

asu1

takki HERMAN KAY, SECOND HAND | hansikkaat ETCETERA
laukku SECOND HAND

Talven käytetyin asu

Aika usein sitä tulee puettua samat vaatteet niskaan. Itse en pidä sitä mitenkään harmillisena, koska lempivaatteisiinsa pukeutuu mielellään. Ja kun tietää, mikä itselle sopii ja mikä passaa minkäkin kanssa, jää aikaa muuhunkin kuin asukokonaisuuksien pohtimiseen.

Tässä on yksi asu, joka on nähty ylläni todella usein tänä talvena ja kuluneena syksynä. Vielä useammin ylläni on nähty yksi tai useampi osa asusta; esimerkiksi nämä pillifarkut ovat esiintyneet tässäkin blogissa lukuisia kertoja, samoin kuin huivi tai hattu, joka on käytännössä päässäni kylmän vuodenajan eli kolmeneljäsosaa vuodesta. Ei haittaa. Rakastan hattuani, samoin kuin tätä huivia ja näitä farkkuja!

asu1_rotsi

hattu STOCKH LM | huivi SECOND HAND
takki FILIPPA K Ines, SECOND HAND | hansikkaat ETCETERA
laukku SECOND HAND

Takki löytyi viime syksynä Facebook-kirpparilta, ja siitä tuli syksyn käytetyn takki. Valitsen sen edelleen niskaani useamman kerran viikossa, sillä se on paitsi kaunis myös lämmin: sataprosenttista villaa.

Simppelissä FILIPPA K:n villakangastakissa on itselleni juuri sopivat mittasuhteet – eli se ei ole liian pitkä – ja vyö, jota rakastan myös takeissa.

asu1

neule SECOND HAND | vyö SECOND HAND
farkut ZARA, SECOND HAND | kengät RACHEL ZOE

vyo

Tummansininen kašmirpoolo löytyi kirpparilta kaksi kevättä sitten, ja tykkään siitä aina vaan. Tummansininen on nykyään lempivärejäni vaatteissa; tässäkin asussa sekä neule että takki ovat tummansinisiä.

Viime keväänä löytynyt vanha kapea nahkavyö on ylivoimaisesti eniten käyttämäni vyö. Patinoitunut nahka viehättää silmää ikuisesti, ja tykkään myös tuosta metallisoljesta. Toista samanlaista ei ole tullut ja tuskin tulee vastaan.

kengat1

kengat2

RACHEL ZOEn poninkarvanilkkurit taas ovat kengistäni eniten käytetyt. Niin mukavat jalassa ja aiva vaan päheän näköiset! Ihan minun tyyliäni.

naama1

Tapaninpäivänä, jolloin kuvat otettiin, ei ollut vielä lunta maassa. Odotan itse asiassa kiivaasti lumien sulamista, sillä kaipaan paljasta maata ja keväistä kostean maan tuoksua.

Klassikkoainesta | Musta poolo

Aika ajoin törmää listoihin klassikkovaateparsista ja -asusteista. Tiedättehän: valkoinen teepaita, siniset farkut, beige trenssi, pikkumusta eli musta kotelomekko, ja niin edelleen.

Pähkäilin itsekin klassikkokostyymien kanssa joitakin vuosia sitten, ja kiemurtelin esimerkiksi valkoisen kauluspaidan kohdalla, sillä se ei näyttänyt silloisen vartaloni yllä mitenkään imartelevalta.

Mutta mielestäni ei voi olla yhtä yleispätevää listaa, joka sopii kaikille vartaloille ja kaikkiin elämäntilanteisiin ja kaiken ikäisille. Sen jälkeen kun oivalsin, että minun täytyy määritellä, mitkä ovat minun klassikkojani, niiden pohtiminen ei ole aiheuttanut enää ahdistusta vaan iloa. Olennaista on haastaa itsensä miettimään, mitkä ovat ne minun tyyliini, kehooni ja elämääni sopivat vaatekappaleet ja asusteet, jotka yllä näytän hyvältä ja jotka tuntuvat hyvältä. Helpottaa kummasti elämää ja nopeuttaa arjen käänteissä, kun ei tarvitse miettiä, toimiiko tämä tai tuo asu, kun on jo aiemmin selvittänyt itselleen ihanteellisimmat vaateparret ja niiden yhdistelmät.

Käyn Klassikkoaineista-kategorian alla läpi omia klassikoitani, ja musta poolo oli itsestäänselvä aloitus. Olen käyttänyt mustaa poolopaitaa parikymppisestä lähtien, ja näytän omasta mielestäni aina hyvältä, kun se on niskassani.

Omistan tällä hetkellä muutamia eri versioita tästä klassikkokostyymistani: yhden läpikuultavan merinovillaisen, joka on ihanan lämmin ja pehmeä, yhden niin ikään läpikuultavan mutta rapsakan tuntuisen puuvillaisen, yhden puuvillasekoitteisen ja toisen villasekoitteisen, jossa on vajaamittaiset hihat, yhden ribbineuloksisen, yhden kašmirisen kilpikonnakauluksella.

Tämä MARIMEKON pehmoisen puuvillainen Katyna-poolo on ehdottomasti klassikkoaineista. Vartalonmyötäisessä poolossa on maltillisen korkuinen kaulus, joka toimii sekä suorana että taitettuna. 1990-luvulla nuoruutensa viettänyt viehättyy myös aina ribbineuloksesta, joka tässä yksilössä on niin maltillisen hienovaraista, että sen huomaa vasta lähemmällä tarkastelulla.

Erinomainen löytö joulunjälkeisistä alennusmyynneistä, jonka hankkimista ei tarvinnut montaa minuuttia harkita.

poolo1

poolo2

poolo3

poolo5

poolopaita MARIMEKKO Katyna

Uusi tuoksutulokas

Olen aina kummastellut ihmisiä, jotka pystyvät vaihtamaan hajuvettään tuosta vain. Tai ihmisiä, joilla on useita hajuvesiä: päivätuoksu ja iltatuoksu tai arkituoksu ja juhlatuoksu. Tai lomatuoksu.

Tavallaan ajatus juhla- tai lomatuoksusta on ihana, sillä itselläni on todella tarkan hajuaistin lisäksi myös hyvin tarkka hajumuisti – se lienee ihmisen aisteista se kaikkein vahvin, jolla on mahdollista päästä kiinni kaikkein varhaisimpiin muistoihin – ja siksi pystyn palaamaan tunnelmiin tai tapahtumiin helposti, kun nenääni kiirii joku tietyssä elämäntilanteessa tutuksi tullut tuoksu.

Mutta en pysty noin vain vaihtamaan hajuvettä. Enkä ole todellakaan helposti löytänyt tuoksuja, joita voin käyttää; tähän ikään olen löytänyt kolme omaa tuoksua, joita voin käyttää: ensimmäinen oli JEAN-PAUL GAULTIERin Classique (tuoksussa on ruusua, anista, appelsiininkukkaa, inkivääriä, vaniljaa ja meripihkaa), toinen YSL:n Cinema (klementiiniä, mantelinkukkaa, syklaamia, jasmiinia, pionia, amaryllista, meripihkaa, myskiä ja vaniljaa) ja viimeisin CHLOÉn nimikkotuoksu, se kaikkein vahvin, Chloé Eau de Parfum Intense (roseepippuria, freesiaa, litsiä, pionia, santelipuuta, magnoliaa, ruusua, kieloa, tonkapapua, meripihkaa, hunajaa ja seetripuuta). Käytän näistä nykyään oikeastaan vain Chloéa, vaikka Classiqueta ja Cinemaakin kaapista löytyy.

Minulla ei ole tuoksuyliherkkyyttä; kysymys on vain hajuvesien ainesosista – niissä on lähes aina joitain tuoksuosasia, joita en kerta kaikkiaan siedä. Hajuvesi voi myös tuoksua aluksi miellyttävältä ranteessani, mutta jo parin minuutin päästä voisin leikata ranteeni poikki, kun keskituoksut tai pohjatuoksut alkavat nousta pintaan. Eli nenään.

Nuuhistelen kuitenkin tasaisin välein uusia tuoksuja. Kun joskus harvoin joku tuntuu miellyttävältä, minun täytyy kokeilla sitä monta kertaa, ennen kuin rohkenen ostaa sitä. Näin varmistan, ettei se aiheuta ällön puistatuksia ja minä tee virheostosta, että olen varma pitäväni siitä. Tämä onnistuu vierailemalla useita kertoja tavaratalon kosmetiikkaosastolla suihkimassa potentiaalia tuoksua tai pyytämällä tuoksusta pientä näytepulloa, kuten tein tämän tuoreimman tuoksuni kohdalla.

Ihanassa Sofinahissa Uudenmaankadulla myydään LABORATORIO OLFATTIVOn niche-tuoksuja, ja nuuhkin joskus viime keväänä tai kesänä kaikki Sofinahissa sillä hetkellä olleet italialaisen tuoksutalon tuoksut läpi. Useampikin tuoksu miellytti minua, mikä oli todella hämmentävää, sillä en ole tottunut hevillä löytämään mieleisiä tuoksuja. Sain kotiin vietäväksi neljä tai viisi pientä näytepulloa. Nuuhkin tuoksuja ja kokeilin niitä pieniä määriä iholle aina silloin tällöin, ja lopulta havaitsin, että Kashnoir-tuoksu miellytti aina vaan eikä ällöttänyt pidempäänkään ranteessa viihdyttyään. Elämäni neljäs hajuvesi oli siis viimein löytynyt!

Ja jouluna sain pullollisen Kashnoiria joululahjaksi (ja lisää pieniä näytepulloja ihan uusista tuoksuista)!

Tämä tuoksu on hyvin, hyvin erilainen kuin yksikään aiemmista tuoksuistani. Laboratorio Olfattivon tuoksut ovat unisexejä eli sopivat niin naisille kuin miehille, ja Kashnoir on omaan nenääni aika maskuliininen tuoksu. Ja silti jollain tapaa feminiininen. Tyylikäs, sanoi poikaystäväni, jolta Kashnoirin joululahjaksi sain, ja siinä hän oli enemmän kuin oikeassa.

Aluksi Kashnoirissa tuoksuu sitruuna, bergamotti ja laventeli (rakastan näitä kaikkia, ja olen aivan hulluna laventeliin ja bergamottiin!), keskituoksuina on korianteria, ruusua ja appelsiinia (rakastan myös aina ja ikuisesti ruusun tuoksua, samoin kuin appelsiinia) ja pohjalla patsulia, heliotrooppia ja vaniljaa.

kashnoir3

kashnoir2

kashnoir1

Tuoksulla on itseeni aina todella suuri vaikutus. Kun laitan Kashnoiria iholleni, tuntuu kuin olisin aivan uusi Mira, jotenkin vahvempi ja jo menossa jossain tuolla maailmalla.

hajuvesi LABORATORIO OLFATTIVO Kashnoir