Silkillä syksyyn

Olen ollut ikäni syyspukeutuja – ihminen, jonka mielestä omimmat ja kiinnostavimmat vaatteet, materiaalit ja värit löytyvät joka vuosi syyssesongin rekeiltä. Itselleni yllätykseksi en ole vielä juurikaan edes kiinnostunut syksygarderobistani, vaikka siellä on tuttuun tapaan vaikka mitä ihanaa ja houkuttelevaa ja jopa pari hykerryttävän mahtavaa uutukaista. En halua luopua vielä paljaista nilkoista! Enkä avokkaista ja silkkipöksyistä!

On siis aika ottaa niistä kaikki irti. Itseni tuntien ennustan, että ei aikaakaan, kun en enää tarkene Hakaniemen tuulissa hennoissa silkkihousuissani, joten annan silkin vielä sivellä sääriäni.

Päätin keskittyä pelkkään silkkiin: valitsin silkkihousujen kaveriksi silkkipaidan. Nämä useampi vuosi sitten blogiystävältäni Ninalta ostamani ISABEL MARANT POUR H&M:n silkkihousut vaativat kuosinsa takia jonkin yksivärisen, kokonaisuutta rauhoittavan yläosan. Paras vaihtoehto silkkipaitakokoelmassani on sen eniten käyttämäni yksilö, liki viikoittain palveleva muutaman euron kirpparilöytö ranskalaismerkiltä LISA LEE. Rakastan tuota paitaa yhä yli kaiken!

Vyö on yksi oman tyylini tärkeimpiä asusteita ja ryhdistää asun kuin asun. Etenkin näiden rentojen ja kuosiltaan suorastaan kreisien silkkipöyksyjen seurassa se teki kokonaisuudelle ihmeitä.

Ulkona yläosaksi valikoitui itseoikeutetusti rakkain nahkatakkini, kohta yhdeksän tai kymmenen (?!) vuotta täyttävä pronssinhohtoinen ACNEn prätkärotsi. Se on vuosi vuoden jälkeen aina vaan hyvän ja juuri minun tyylini näköinen niskassani, ja samalla tietysti sen nahka vain paranee.

Kenkinä toimivat alkukesästä alesta nappaamani FILIPPA K:n vaaleanpunaiset mokkatennarit, joita olen käyttänyt kesän kuluessa paljon, niin hyvät ne jalassa ovat ja saumattomasti monenlaisten asujen kanssa sopivat. Töissä kipittelin SAMUJIn mustilla tolppakoroilla, mutta kaupungille lähtiessä vaihdoin nopeampikulkuisiin tennareihin. Jos totta puhun, housut ovat omaan tyyliini niin rennot, että ne vaativat juuri särmiä korkoja, mutta itse asiassa tennarityylikin toimii tässä kokonaisuudessa.

Vai mitä mieltä te olette?

nahkatakki ACNE | silkkipaita LISA LEE, SECOND HAND | vyö SECOND HAND
housut ISABEL MARANT POUR H&M, SECOND HAND | kengät FILIPPA K Kate
laukku SECOND HAND

Huomaan muuten tälläkin kertaa, että kenkiä lukuun ottamatta asuni koostuu vuosia vanhoista ja paljon käytetyistä lemppareista. Tämä on ollut suuntaus tyylissäni jo ainakin pari viimeistä vuotta, ja se tuntuu hyvältä. Oikealta. Tyyli ja sen vaatteet ja asusteet alkavat olla kasassa.

Mainokset

Klassikkoainesta | Mustat teräväkärkiset ballerinat

On tullut aika jatkaa juttusarjaa nimeltä Klassikkoainesta. Tämän otsikon alla esittelen omaan tyyliini kuuluvia ja omasta garderobistani löytyä klassikkovaateparsia ja -asusteita. Ne eivät välttämättä ole niitä tyylioppaiden tyypillisimpiä klassikkokostyymejä mutta saattavat ne olla samojakin – olennaisinta kun on, että ne ovat klassikkoja minulle.

Tällä kertaa klassikkovalokeilaan pääsevät mustat, teräväkärkiset ballerinat.

Tämän blogin alkutaipaleella, liki yhdeksän (!) vuotta sitten en käyttänyt kovinkaan usein ballerinoja. Omistin toki silloinkin muutamat, mutta ne olivat päätyneet luokseni alennusmyyntien kautta, eivät siksi, että ne sopivat minulle ja minun tyyliini. Tykkäsin muutenkin tuohon aikaan, että kengissä sai oikeastaan aina olla korkoa, reippaastikin.

Joitakin vuosia sitten huomasin kaipaavani jalkoihini mustia ballerinoja, nimenomaan teräväkärkisinä. Sitä ennen olin löytänyt ballerinat ensimmäistä kertaa (alennusmyynneistä, kuinka ollakaan), mutta ne olivat kärjiltään pyöreät. Kun ensimmäiset mustat, teräväkärkiset ballerinat lopulta löytyivät, kuluivat ne kesäisin jaloissani enemmän kuin yhdetkään muut kengät.

Nuo lempiballerinat olivat HÖGLin ja löytyivät muistaakseni Stockmannilta. Kengät olivat superhyvät jalassa ja tekivät pillifarkkuasuistani jotenkin raikkaamman näköisiä. Kumipohjaisina ne eivät olleet liukkaat ja tekivät kengistä nahkapohjaisia huomattavasti pitkäikäisemmät. Pahaksi onneksi ne kohtasivat pari vuotta sitten vedenpaisumuksen Sideways-festareilla, kun kesämyrsky iski Helsingissä Teurastamon alueelle. Vesi vain lotisi kengissäni, kun kävelin alueelta pois rankkasateessa, ja vaikka kotona hellästi huolsin ja kuivasin kenkiä, ne olivat ylenpalttisen vesimäärän ansiosta venähtäneet puolisen numeroa eivätkä meinanneet enää pysyä jalassa.

Onnekseni löysin samana kesänä uskollisille Högleille seuraajat, mistäpä muualtakaan kuin alennusmyynneistä. Tanskalaisen APAIR -merkin mustat ballerinat olivat, jos mahdollista, vielä Höglin versioitakin miellyttävämmät jalassa, niin pehmoiset, ja pintanahkaa, kun Höglit olivat mokkaa.

Tepastelin niillä tyytyväisenä kaksi kesää, ja viime syksynä niitä talviteloille laittaessani huomasin kauhukseni, että toisesta kengästä uupui koko korkolappu. Olin kävellyt toisen korkolapun niin loppuun, ettei siitä ollut enää mitään jäljellä. Sydän kurkussa vain ballerinat kesän korvalla suutarille varautuneena siihen, ettei kengistä enää tulisi kalua.

Vaan tulipa, ja miten ehot tulikin! Kenkiin laitettiin uusiksi ei vain korkolaput vaan myös nahkapohjat. Kyllä on ollut taas kepoista kävellä kesäkaduilla, kun lempiballerinat ovat kuosissa.

Mutta miten niiden Höglien oikein kävi?

Tänä kesänä mietin, onko jalkani levinnyt tai vain turvonnut, kun Höglit liki kahden vuoden jälkeen tuntuivat taas pysyvän jalassani. Oli miten oli, käytin kenkiä taas pitkästä aikaa ilolla. Kunnes sitten vuorostaan tämän kesän Pori Jazzissa alkoi perjantaiyönä sataa kaatamalla, ja taas kenkäni olivat murassa ja kurassa ja märät ja seuraavana päivänä suorastaan ruokottoman näköiset. Tällä kertaa päätin armahtaa ne palveluksistaan. Ne palvelivat jalkojani yli kaksi vuotta niin intensiivisesti, että joskus on myönnettävä käyttöajan tulleen tiensä päähän. Meinasi tosin melkein tulla itku silmään, kun katselin kuvia kengistä, kun ne olivat vielä uudet ja iskemättömät. Mutta miten paljon niillä kävelinkään! Mitä kaikkea ne jalassa koinkaan! Kenkien tehtävähän on johdattaa haltijansa mahtaviin seikkailuihin, ja sen nämä kengät tekivät.

Nyt luotan siihen, että Apairini johdattavat jalkani ensi kesän ja ehkä sitäkin seuraavan suven seikkailuihin.

Mutta miten on – onko teillä klassikkokenkämallia, johon palaatte yhä uudestaan?

Lempimekossa, lempiväreissä

Muutaman viime vuoden aikana yhdeksi lempivärikseni on kiilannut vihreä eri sävyissään. Puhun siis vaatteista ja asusteista.

Olen toki yläasteikäisestä lähtien pitänyt vihreästä pukeutumisessa, mutta viimeisten puolentoista vuoden aikana suurin osa hankkimistani vaatteista, asusteista ja kengistä on ollut vihreitä, elleivät ne ole olleet tummansinisiä tai eri sävyisiä ruskeita.

Vihreiden sävyistä kauneimpia ovat mielestäni syvät oliivinvihreä, havunvihreä ja smaragdinvihreä sekä harmahtavampi salvianvihreä, jota kutsuin aiemmin armeijanvihreäksi.

Mekoissa tykkään maksimaalisten hippihelmojen lisäksi 1950-luvun vyötäröä korostavista malleista, aina vaan. Ne sopivat vartalolleni, ja niissä tulee mekosta riippuen joko kohtalokas ja seksikäs tai naisellinen ja sensuelli fiilis. Aika kivaa, miten paljon omaan tunnelmaan ja habitukseen voikaan vaikuttaa vaatteilla! Tietyillä vaatteilla voi korostaa tiettyjä luonteenpiirteitään, ja se on suoraan sanottuna ihanaa. Naamiaistyyppi en kuitenkaan ole ollut koskaan. Jos joki vaateparsi korostaa jotain piirrettä minussa, se on aidosti minua, ei roolihahmo, jota esitän.

Mutta tämä mekko. Se löytyi Viralliselta mekontoimittajaltani eli Ansa Second Handista Kalliosta puolitoista vuotta sitten. Puuvilla-silkkisekoitteinen kangas on eläväpintaista ja hengästyttävän kaunista, ja vihreät kukkaset lempiväriä. Käsin tehdyn tai ompelijalla teetetyn mekon mittasuhteet ovat täydelliset: mekko istuu vyötäröltä juuri oikeasta kohtaa juuri sopivasti. 1950-luvun kankaissa ei taivaan kiitos ollut elastaania (eivätkä ne elastaanisina olisi ehkä säilyneetkään käyttökelpoisina näihin päiviin), joten aikakauden vaatteiden on istuttava ja vaatteen vaatimissa mitoissa pysyttävä, mikäli vaatetta haluaa käyttää. Joustamattomasta kankaasta valmistettu kostyymi ei mukaudu kantajan ylle. Toisaalta etenkin 1950-luvun kankaat ovat niin upeita ja laadukkaita ja mekkojen leikkaukset niin taitavia, että mekot tekevät kantajansa profiilista aina hiukan viehättävämmän. Todellisia itsetunnon buustaajia nämä vanhat vaateparret!

Mietinkin aina, kun joku menneiden vuosikymmenten käsin tehty vaatepari istuu ylleni kuin hansikas, kuinka vaatteen ensimmäinen haltija on ollut saman kokoinen ja mallinen kuin minä. Se on pysäyttävää, mutta tuntuu samalla hienolta olla osa jotain historiallista jatkumoa, yksi ihminen tämänkin mekon historiassa.

Nämä kuvat napattiin tovi sitten, kun kävelin isäni ja nuoremman sisareni kanssa Munkkiniemestä Meilahden rantaa pitkin Seurasaareen. Ilta oli jo pitkällä mutta vielä valoisa. Helleaaltokaan ei ollut vielä kaapannut meitä haliinsa, ja otin mukaani neuletakin, jota en onnekseni tarvinnut.

Mekko ei edes pääse kuvissa oikeuksiinsa, koska en ratsastustunnin jälkeen suihkussa käytyäni jaksanut pukea iltakävelylle mekon alle alusmekkoa ja alushametta, joita yleensä tämän mekon kanssa käytän. Halusin tuntea kepeän mekonhelman pyyhkivän askelten tahdissa pohkeitani.

Tämä mekko jos mikä on itselleni se täydellisin kesäillan mekko.

neuletakki SAMUJI | mekko SECOND HAND
laukku SECOND HAND | kengät REPETTO

Tänään ylläni on tuo sama mekko.

Lisää hippihelmoja

Sen jälkeen kun hippivoimat ottivat minut valtaansa, olen huomannut hullaantuvani maksimekoista ja etenkin hippihenkisistä maksimekoista yhä enemmän ja enemmän. Miten se menikään, että kun luovutat jonkun sormistasi pirulle, kohta ei ole enää kättäkään jäljellä…

Niin näyttää nyt käyneen.

Tämä nimenomainen yksilö on itse asiassa se suurin syypää hippihelmahullaantumiseeni, sillä tämä oli ensimmäinen, joka vei sydämeni ja näytti, että hippikauhtanassakin voi olla tyylikäs. Tai niin ainakin itse ajattelen.

Mekon väri on minulle juuri täydellinen, ja pienikokoinen kuosi kaunis, ei liian osoitteleva. Lisäksi mekon koko malli on upea ja nuo levenevät, vajaamittaiset hihat kerrassaan lumoavat. Sataprosenttinen, 1970-luvulta peräisin oleva pehmoinen intianpuuvilla tuntuu näillä uskomattoman helteisillä ilmoillakin miellyttävältä yllä. Väljät linjat antavat ihon kankaan alla hengittää. Illalla mekko taas kietoo sääret ja koko naisen hellään ja lämpimään helmaansa.

Miten nerokasta.

mekko SECOND HAND | vyö FILIPPA K, SECOND HAND
kengät SAMUJI Cross Strap, SECOND HAND | laukku SECOND HAND

Tällä kertaa kaikki asun osaset noudattelivat samaa värimaailmaa, ja tajusin sen vasta kuvia katsellessani. Toisaalta, ruskean eri sävyt ovat lempivärikategoriaani, mitä tulee pukeutumiseen ja sisustamiseen.

Pieni punoskassi löytyi kaksi kesää sitten maakuntakirpparilta parilla eurolla ja on siitä asti toimittanut käsilaukun virtaa aina kesäisin. Tykkään yli kaiken sen rentoudesta ja kesäisyydestä. Se sopii kaikkien kesäasujeni kanssa!

Kesän parhaat kengät olenkin esitellyt jo aiemmin.

Tukkakin oli varsin hippimäisesti varsinainen reuhake, mutta mitäpä siitä.

aurinkolasit OLIVER PEOPLES | kaulakoru DOGEARED Karma

Historiallinen uimapuku

Siitä on nyt melko lailla 20 vuotta, kun ensimmäisen kerran tuskailin uimapuvun puutetta. Sen jälkeen tuskailu on jatkunut, eikä passelia uima-asua ole löytynyt.

Koska ei sellaista uimapukua, omien kriteerien mukaista, ole tullut vastaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Siis ei ole. Ei, vaikka vaatimuslistani on ollut mielestäni varsin vaatimaton:
– väriltään musta tai oliivinvihreä
– mieluiten yksivärinen, mutta pilkkukuosi saattaisi ehkä mahdollisesti kenties käydä
– muutenkin malliltaan mieluummin klassikko ja ennen kaikkea yksinkertainen
– yksiosainen eli siis ui-ma-pu-ku, ei bikinit tai mikään muukaan ajattelimme uimapuvun uusiksi -ratkaisu.

Olen kolunnut verkkokauppoja, tutkinut lempisuunnittelijoideni rantamallistoja ja käynyt niin alusvaateliikkeiden kuin tavaratalojenkin uima-asurekeillä, löytämättä käytännössä yhtään edes etäisestikään toiveitani vastaava uimapukua.

Yhden vintagehenkisen löysin, jota kävin läppärin ruudulla tuijottelemassa moniaisia kertoja, mutta sitten sen pallokuosi alkoi tuntua liian villiltä. Niin jäi sekin tilaamatta. Liksäksi brittikoot aiheuttivat kokopohdintaa, ja alkoi ahdistaa.

Aloin jo aprikoida, pitäisikö minun teettää itselleni uimapuku. Sitten ainakin saisin juuri sellaisen, jollaisen haluaisin ja kerrasta oikean kokoisena. Kuinka ollakaan, en saanut sitäkään aikaiseksi.

Nyt mieleen voi juolahtaa, että jos todella haluaa uimapuvun, ei anna periksi, ja taatusti uimapuku löytyy ennen 20 vuoden kulumista. Siinä se totuuden siemen piileekin: En tykkää uida uimahalleissa tai kylpylöissä. Silloin, kun haluan uida, haluan uida luonnonvesissä. Valitettavasti luonnonvedet ovat kaltaiselleni vilukissalle (jota harvemmin muulloin paleltaa kuin veteen mennessä) käytännössä liki aina liian kalsoja. Ja siksi koen äärimmäisen harvoin polttavaa tarvetta mennä uimaan.

Siksi en myöskään ottanut suurta stressiä uimapuvusta, jota ei tuntunut löytyvän.

Ja siitäkö lie johtuukin, mutta viime kesästä lähtien parikin soveliasta yksilöä on tarttunut silmiini eri tahoilla.  Yksi tosin oli niin järkyttävän hintainen, että päätin unohtaa sen saman tien. Ne pari muuta sijaitsivat verkkokaupoissa, ja taas toimintani hidastui, sillä eihän uimapukua voi sovittamatta ostaa, ja sopimattoman yksilön palauttaminen on rasittavaa. Sen sijaan kun Helsingin FILIPPA K:n nyt jo suljetussa liikkeessä (nyyh tuhanteen potenssiin) vastaan tuli kauniin selkäosan omaava oliivinvihreä uimapuku, päätin sovittaa sitä. Olin toki huomannut sen Filipan verkkokaupassa, missä se ei ollut herättänyt kiinnostustani, toisin kuin nähdessäni sen livenä.

Se olikin historiallinen uimapuku, sillä se paitsi näytti ylläni imartelevalta, täytti suuren osan uimapukukriteereitäni. Eihän siinä mennytkään kuin parikymmentä vuotta, kun sopiva yksilö löytyi!

mekko SECOND HAND | uimapuku FILIPPA K
kengät SAMUJI Cross Strap, SECOND HAND | aurinkolasit OLIVER PEOPLES
kynsilakka CHANEL 580 Celebrity

Ja mikä vielä historiallisempaa, uimapukuni pääsi tositoimiin eilisiltana! En voi uskoa tätä todeksi.

Tungin uuden uikkarini pieneen kesäkassiini, en ottanut edes pyyhettä mukaan (todella tavatonta minut tuntien) ja polkaisin kaupunkifillarille lähirantaan. Parissa minuutissa olin rannalla, ympärilläni lämmin, tummeneva kesäilta. Rannalla oli kaksi ihmistä, jotka olivat yhtä kiinnostuneita minusta kuin minä heistä; uimaan menossa hekin. Vaihdoin uimapuvun ylleni, ja aloin kahlata rantavedestä syvemmälle. Arvelin, etten tarkenisi uida, tai siihen menisi vähintään kolme varttia, mutta ihmeiden aika ei ole, uin jo varmaan kolmen minuutin päästä, niin lämmintä vesi oli.

Ja miten ihanaa uiminen oli!

Haluan iltauinnille tänäänkin. Ja huomenna. Uimapukuhan minulla jo on.

Tonnin stiflat joka tuutissa

Kehitys kehittyy ja kaikki digitalisoituu. Ja Tonnin stiflat -blogi monikanavaistuu!

Nimittäin oletteko jo havainneet, että blogilla on sekä Facebook-sivu että Instagram-tili?

Facebook-sivu kantaa luonnollisesti nimeä Tonnin stiflat. Käy tykkäämässä ja kerro kavereillekin! Facebookissa kerron lähinnä, milloin blogissa tapahtuu, ja ehkä välillä jotain muutakin.

Instagramissa Tonnin stiflat taas intoilee kaikesta muustakin kuin blogin puolella sekä elää hetkessä. Tule seuraamaan myös sinne, mistä kaikkialta inspiraatiota ja kauneutta voi löytääkään!

Minkä nimisiä Insta-tilejä teillä on? Kertokaa, niin käyn tutustumassa! Myös blogeista saa ja kannattaa kertoa!

Lopuksi vielä kysymys: kiinnostaako näiden pyörittelemieni asioiden ja kuvien seuraaminen enemmän Instagramissa kuin Facebookissa vai ovatko molemmat yhtä tärkeitä arjessanne? Olisi kiva, jos myös perustelisitte, miksi jonkin sosiaalinen media toimii teille paremmin kuin toinen!

Tonnin stiflat Facebookissa
Tonnin stiflat Instagramissa

Kesän 2018 asuja, osa 1: Puistossa

Muutin kahdeksan kuukautta sitten uuteen kotiini toiselle puolelle kaupunkia, ja vuoden kääntyessä ensin kevääksi ja sitten kesäksi olen hiljalleen tutustunut uusiin kulmiini ja ihastunut niihin yhä enemmän.

Munkkiniemen ympäristössä on paljon kauniita puistoja, ja mikä onkaan parempi tapa viettää kesäiltoja kuin pakata kassi (tällä kertaa sieltä löytyi kirja, Hesari, LABORATOIRES DE BIARRITZin (eli Algamariksen) ja BIOSOLISin auringonsuojavoidetta, omena, kesäporkkanoita, sipsejä ja vissyä) ja suunnata yhteiseen ulkoiseen olohuoneeseemme.

Aurinko on paistanut melkein koko heinäkuun auringonlaskuun asti pilvettömältä taivaalta niin suloisen lämpimästi, ettei elämänsä onnekkuutta voinut kuin hämmästellä.

Yli 25 celsiuksen lämpötiloihin valintani on aina toppi ja sortsit tai lyhyt, ilmava hame. Farkkusortsit ovat useamman kesän takaa kirpparilta, viileä ja pehmeä lyocell-silkkisekoitteinen hiilenmusta toppi sekin vuosia vanha alennuslöytö. Päälle heitin vanhan paitapuseron, joka on jättimäisen mallinsa ja hurmaavan väristen kukkastensa perusteella 1990-luvun alkuvuosilta. Se yllä ei voi kuin hymyillä.

paitapusero SECOND HAND | toppi FILIPPA K | sortsit MOTO, SECOND HAND
kengät SAMUJI Cross Strap, SECOND HAND

Oli ihanaa.