Paluu bloggaamisen äärelle

Aika juoksee kuin hirvi. Ainakin siitä päätellen, kuinka kauan on kulunut siitä, kun viimeksi julkaisin täällä blogissani jotain.

Miksi niin kävi?

Olen kuitenkin pukeutunut joka päivä, ja useimmiten vieläpä todella kivasti ja vieläkin useammin aika kivasti. Monta kertaa ajattelin, että tämä asu pitäisi saada ikuistettua blogiin, koska se oli niin onnistunut – jos ei nyt muusta syystä kuin siitä, että itse muistaisin, miten onnistunut se olikaan. Monta kertaa asukuvia myös otettiin; joskaan niin usein kuin olisi halunnut. Monet ovat kuvat kansioissa ja muistikorteilla, mutta yksikään ei näinä kuukausina nähnyt täällä päivänvaloa.

Miksi niin kävi?

Yksinkertaistetusti sanottuna: Elämä kävi. Elämä, joka vei mukanaan, vaati ja houkutti tekemään kaikkea muuta kuin bloggaamista.

Lisäksi minulla oli jokin lukko, joka esti naputtelemasta tekstiä ja lataamasta kuvia. Ja tietyt asiat elämässä, jotka tukahduttivat tekemästä sitä, mistä nautin.

Mutta nyt olen täällä taas!

Mitä tasan vuodessa ja neljässä kuukaudessa on tapahtunut?
– Hiukseni kasvoivat mahdottoman pitkiksi.
– Letti leikattiin kaksi kertaa pitkäksi polkaksi.
– Harmaita jouhia on ehkä jokunen enemmän.
– Juonteitakin on taatusti enemmän.
– Täytin 40 vuotta ja sitten 41 vuotta.
– Muutin uuteen kotiin toiselle puolelle Helsinkiä.
– Sain uuden työyhteisön ja uusia, todella inspiroivia työtehtäviä.
– Opiskelin työn ohessa erilaista kirjoittamista.
– Ratsastin yhä enemmän.
– Löysin uuden liikuntamuodon: hathajoogan.
– Kävin koko kevään elokuvissa liki joka viikko.
– Aloin piirtää vuosikausien jälkeen.
– Voin koko ajan paremmin.
– Olin – ja olen edelleen – entistä onnellisempi.

Moni asia on silti ennallaan. Esimerkiksi:
– Materiaalihulluuteni on pahentunut.
SAMUJI ja ACNE STUDIOS ovat lempimerkkejä.
– Pukeudun tummansiniseen, metsän- ja oliivinvihreään ja vaaleanpunaisen eri sävyihin.
– Rakastan samettia intohimoisesti.
– Kynteni ovat joko kirkkaanpunaiset, viininpunaiset tai liki mustat.
– Muumihalatit eivät kiinnosta.
– Läpikuultavuus kiinnostaa.
– Kirppareilta ja second hand -putiikeista tekee parhaat löydöt.
– Kun aikansa odottaa, alennusmyynneistä voi tehdä odotettuja hankintoja edullisesti.
– Suurin osa asujeni osasista koostuu kirppari- ja second hand -aarteista.

Tyylimielessä tällä hetkellä kiinnostaa:
– 1950-luvun linjat, edelleen.
– Kaikki muut housut kuin mustat farkut.
– Maksihelmat.
– Sandaletit, pitkästä aikaa.
– Nilkkasukat, mieluiten läpikuultavina.
– Hopeiset, ohuet ja isohkot korvarenkaat.
– Harvemmin hattu.

paitapusero SECOND HAND | hame SAMUJI | kengät DESIREE LUXUS, SECOND HAND

Tästä tämä taas jatkuu, yhden naisen tyylimatka.

Mutta mitä teille kuuluu? Ja mistä haluaisitte kuulla enemmän?

Mainokset

Kynnet mustina

Mitä lyhyemmät kynteni ovat, sitä tummemaksi haluan ne lakata. Yleensä päädyn tummaan violettiin, mutta tällä kertaa näpeissä poltteli musta kynsilakka. Siis musta! Musta kynsilakka.

Sillä ei ole montakaan päivää, kun vielä sanoin, että en ole koskaan oppinut käyttämään mustaa kynsilakkaa. Tokko olen koskaan edes lakannut kynsiäni mustiksi – en ainakaan muista, että olisin edes omistanut mustaa kynsilakkaa. Tai hmm, nyt mieleeni palautuu muistikuvia ala-asteen viimeisiltä vuosilta… olikohan minulla mustaa kynsilakkaa! Sinistä oli; se taisi olla ensimmäinen kynsilakka, jota ihan tietoisesti itse kynsilleni valitsin. Hämärä mielikuva on, että mustakin kynsilakkapullo oli, samanlainen kuin se sininen, mutta ihan satavarma en asiasta ole, saati siitä, käytinkö sitä kynsiini koskaan.

Mutta nyt olin varma: haluan lakata kynteni mustiksi.

Ei tarvinnut mennä omaa kynsilakkakokoelmaa kauemmas, sillä sieltä löytyi DIORin musta kynsilakkapullo. Niin – jos en kerran koskaan lakkaa kynsiäni mustiksi, miksi minulla silti on mustaa kynsilakkaa?

Erinomainen kysymys, mutta todellisuudessa on käynyt muutamankin kerran niin, että olen ostanut jotain ihanaa kynsilakkaa, ja yhden lakkauksen jälkeen koko puteli on jäänyt käyttämättä. Joskus lakka on jäänyt tyystin korkkaamatta. Tämän lakan kohdalla niin ei kuitenkaan ole käynyt.

Tämä Diorin musta lakka on useamman vuoden takaa, ja syy, miksi aikoinaan ostin sen, oli, että se ei ollut perusmustaa lakkaa, vaan siinä oli mukana hienovaraista kimmellystä. Ja minähän tunnetusti rakastan kimmellystä.

Siispä tuumasta toimeen. Hieman epäröin, mahtaako kynsilakka olla enää käyttökelpoista, koska se on useamman vuoden vanhaa, mutta ei mitään ongelmaa – lakka on niin laadukasta, että se toimii vuosien jälkeenkin!

kynsilakka DIOR 905 Black Sequins

Lopputuloksesta tuli kiva. En edelleenkään lakkaisi kynsiäni mustiksi, jos ne ovat tavanomaisen pitkät, mutta näissä nysäkynsissä musta jotenkin toimii. Ja näyttää muuten hyvältä vaaleiden yläosien kaverina. Sillä vaaleat yläosat; kevätvalo on tuonut ne takaisin niskaani. Mutta niistä hieman myöhemmin!

Uusi tuoksutulokas

Olen aina kummastellut ihmisiä, jotka pystyvät vaihtamaan hajuvettään tuosta vain. Tai ihmisiä, joilla on useita hajuvesiä: päivätuoksu ja iltatuoksu tai arkituoksu ja juhlatuoksu. Tai lomatuoksu.

Tavallaan ajatus juhla- tai lomatuoksusta on ihana, sillä itselläni on todella tarkan hajuaistin lisäksi myös hyvin tarkka hajumuisti – se lienee ihmisen aisteista se kaikkein vahvin, jolla on mahdollista päästä kiinni kaikkein varhaisimpiin muistoihin – ja siksi pystyn palaamaan tunnelmiin tai tapahtumiin helposti, kun nenääni kiirii joku tietyssä elämäntilanteessa tutuksi tullut tuoksu.

Mutta en pysty noin vain vaihtamaan hajuvettä. Enkä ole todellakaan helposti löytänyt tuoksuja, joita voin käyttää; tähän ikään olen löytänyt kolme omaa tuoksua, joita voin käyttää: ensimmäinen oli JEAN-PAUL GAULTIERin Classique (tuoksussa on ruusua, anista, appelsiininkukkaa, inkivääriä, vaniljaa ja meripihkaa), toinen YSL:n Cinema (klementiiniä, mantelinkukkaa, syklaamia, jasmiinia, pionia, amaryllista, meripihkaa, myskiä ja vaniljaa) ja viimeisin CHLOÉn nimikkotuoksu, se kaikkein vahvin, Chloé Eau de Parfum Intense (roseepippuria, freesiaa, litsiä, pionia, santelipuuta, magnoliaa, ruusua, kieloa, tonkapapua, meripihkaa, hunajaa ja seetripuuta). Käytän näistä nykyään oikeastaan vain Chloéa, vaikka Classiqueta ja Cinemaakin kaapista löytyy.

Minulla ei ole tuoksuyliherkkyyttä; kysymys on vain hajuvesien ainesosista – niissä on lähes aina joitain tuoksuosasia, joita en kerta kaikkiaan siedä. Hajuvesi voi myös tuoksua aluksi miellyttävältä ranteessani, mutta jo parin minuutin päästä voisin leikata ranteeni poikki, kun keskituoksut tai pohjatuoksut alkavat nousta pintaan. Eli nenään.

Nuuhistelen kuitenkin tasaisin välein uusia tuoksuja. Kun joskus harvoin joku tuntuu miellyttävältä, minun täytyy kokeilla sitä monta kertaa, ennen kuin rohkenen ostaa sitä. Näin varmistan, ettei se aiheuta ällön puistatuksia ja minä tee virheostosta, että olen varma pitäväni siitä. Tämä onnistuu vierailemalla useita kertoja tavaratalon kosmetiikkaosastolla suihkimassa potentiaalia tuoksua tai pyytämällä tuoksusta pientä näytepulloa, kuten tein tämän tuoreimman tuoksuni kohdalla.

Ihanassa Sofinahissa Uudenmaankadulla myydään LABORATORIO OLFATTIVOn niche-tuoksuja, ja nuuhkin joskus viime keväänä tai kesänä kaikki Sofinahissa sillä hetkellä olleet italialaisen tuoksutalon tuoksut läpi. Useampikin tuoksu miellytti minua, mikä oli todella hämmentävää, sillä en ole tottunut hevillä löytämään mieleisiä tuoksuja. Sain kotiin vietäväksi neljä tai viisi pientä näytepulloa. Nuuhkin tuoksuja ja kokeilin niitä pieniä määriä iholle aina silloin tällöin, ja lopulta havaitsin, että Kashnoir-tuoksu miellytti aina vaan eikä ällöttänyt pidempäänkään ranteessa viihdyttyään. Elämäni neljäs hajuvesi oli siis viimein löytynyt!

Ja jouluna sain pullollisen Kashnoiria joululahjaksi (ja lisää pieniä näytepulloja ihan uusista tuoksuista)!

Tämä tuoksu on hyvin, hyvin erilainen kuin yksikään aiemmista tuoksuistani. Laboratorio Olfattivon tuoksut ovat unisexejä eli sopivat niin naisille kuin miehille, ja Kashnoir on omaan nenääni aika maskuliininen tuoksu. Ja silti jollain tapaa feminiininen. Tyylikäs, sanoi poikaystäväni, jolta Kashnoirin joululahjaksi sain, ja siinä hän oli enemmän kuin oikeassa.

Aluksi Kashnoirissa tuoksuu sitruuna, bergamotti ja laventeli (rakastan näitä kaikkia, ja olen aivan hulluna laventeliin ja bergamottiin!), keskituoksuina on korianteria, ruusua ja appelsiinia (rakastan myös aina ja ikuisesti ruusun tuoksua, samoin kuin appelsiinia) ja pohjalla patsulia, heliotrooppia ja vaniljaa.

kashnoir3

kashnoir2

kashnoir1

Tuoksulla on itseeni aina todella suuri vaikutus. Kun laitan Kashnoiria iholleni, tuntuu kuin olisin aivan uusi Mira, jotenkin vahvempi ja jo menossa jossain tuolla maailmalla.

hajuvesi LABORATORIO OLFATTIVO Kashnoir

Kullan kimallusta

Käyttämäni kynsilakkasävyt ovat vähentyneet vuosien varrella entisestään. Nykyään käytän lähinnä kirkkaan punaista lakkaa ja muutaman kerran vuodessa viininpunaista tai tummaa violettia. Glitteriinkin turvaudun harvoin, vaikka rakastankin sitä, miten kynnet kimmeltävät, kun valo osuu niihin.

Piti siis ihan tietoisesti pakottaa itseni lakkaamaan kynnet glitterillä, kun vuodenvaihde lähestyi. Kun työ oli valmis, ei kaduttanut, vaikka onkin myönnettävä, että punainen lakka näyttäisi tiettyjen värisävyjen kanssa vielä tätä kultaista glitteriäkin kauniimmalta. Värit ja minä – niiden yhdistely on tosi tarkkaa. On aina ollut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kynnet2

kynnet3

Sillä ovathan nämä glitterkynnet nyt niin kauniit, että olen harmittelua useammin ihaillut kullan kimallusta sormenpäissäni joka päivä, monta kertaa.

Sitä paitsi kullankimalteinen glitterlakka näyttää typerryttävän hyvältä metsänvihreää vasten. Tai harmaata villaa.

kynnet1

kynsilakka MAVALA 227 Sparkling Gold

Tyylihuomioita kevättalvelta 2015, osa 1

1| Raitapaidat enteilevät kevättä. Raidat olivat sydäntalven paitsiossa, mutta kevättalveen ne jo kuuluvat.

raidat

2| Eniten käyttämäni laukku löytyi pari vuotta sitten Kallion puistokirpparilta. Käytän välillä muitakin laukkuja, mutta palaan tähän kaksi euroa maksaneeseen lempilaukkuuni aina uudelleen.

laukku1

3| Kynsien ainoa oikea väri on klassisen kirkkaanpunainen. Pimeimpään vuodenaikaan lakkasin kynteni viininpunaisella, mutta en enää. Mieleisin sävy löytyy tällä hetkellä ESSIEltä.

kynnet

4| Sininen farkku tuntuu raikkaalta. Kuljin koko syksyn ja pimeimmän talven mustissa pilleissä, mutta nyt siniset farkut ovat alkaneet taas houkuttaa.

farkut

5| Nahka näyttää parhaalta, kun se on käytössä patinoitunut ja jopa tummunut. H&M:n hunajanruskeista nahkahansikkaista tuli lempiparini, kun niiden pintaan oli kertynyt hieman patinaa. Toki olen suojannut ne nahkarasvalla.

hansikkaat

 

Tyylihuomioita keväältä 2014

Moni meistä ei mieti omaa tyyliään suuremmin, mutta itse tykkään pohtia tyyliäni, mistä se koostuu, millainen se on ollut ja mihin se on menossa.

Viime aikoina olen tehnyt tyylistäni tällaisia huomioita:

kengat

1| Hanki vain laadukkaita kenkiä. Silloin niitä tulee myös käytettyä. Vaikka kengät olisivat maailman kauneimmat, niillä ei tee mitään, jos niiden käyttäminen on itsemurhaa. Mikäli sellaiset kuitenkin sattuu omistamaan, käytä niitä sisustuselementtinä ja nosta kirjahyllyyn.

kynnet

2| Tykkään kirkkaanpunaisista, tummista ja överiglitterikynsistä, ja se on ihan ookoo. Nudelakat eivät ole minua varten, sillä haluan, että kynnet erottuvat sormista.

nuttura

3| Olin unohtanut, että nutturat sopivat minulle. Onneksi pidän nutturakampauksista. Niiden tekemisen harjoittelu jatkuu.

farkut

4| Haluan uudet siniset farkut. En vielä tiedä niiden tarkkaa mallia, mutta pesun tiedän: lähellä käytössä kulunutta keskisinistä.

poolo

5| Mustan poolon paluu on parasta, mitä garderobissani on tapahtunut pitkään aikaan.

Kauneuden seitsemän kuolemansyntiä

Bongasin joku aika sitten jostain päin blogistaniaa tällaisen hauskan kauneustuotteisiin liittyvän listauksen. Pakkohan se oli tehdä. Täten tunnustan teille seitsemän kauneuden kuolemansyntiäni. Ooh.

1| YLPEYS.
Mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?

lancome

Hmm, näitähän on useita. Lancômen silmänympärysvoide (kesällä Génifique Yeux ja talvella Rénergie Yeux) pitää huolen, että silmät eivät näytä väsyneeltä tai elämän yli kävelemiltä. Molemmat kosteuttavat ja hoitavat ohutta silmänympärysihoa, Génifique sopii kevyemmän koostumuksensa ansiosta  paremmin kesäaikaan, kun Rénergie Yeux taas antaa viimaisena vuodenaikana parempaa suojaa ja ravitsevampaa hoitoa.

Pari kerrosta Diorin mustaa veden kestävää Diorshow Black Out -ripsiväriä tekee katseesta terävämmän (lue: hereillä olevan näköisen) ja M.A.C.:n siveltimellä levitettävä musta Paint Pot -silmänrajaus syventää katseen helposti mutta intensiivisesti. M.A.C.:n tuote tietenkin unohtui kuvasta.

Chloén ruusuisen puuterinen Chloé-parfyymi, tuoksuperheen vahvin Intense-versio eli Chloé Eau de Parfum Intense vuorostaan tekee aina (siis aina) onnelliseksi ja saa hymyilemään. Minun on todella vaikea löytää hajuvesiä, joita siedän käyttää, joten uusien tuoksujen löytäminen on todellinen riemu, josta jaksan iloita päivittäin. Vai voiko puhua ”uudesta” tuoksusta, jos olen löytänyt nykyisen lempparini kohta kolme vuotta sitten…?

Kaiken lisäksi tuo kantikas pullo on julmetun kaunis. Koska minun on niin vaikea löytää tuoksuja, en voi koskaan hankkia niitä pelkän kauniin pullon takia. Siksipä onkin käsittämätön onni, kun pullokin on vielä täydellisesti omaan makuuni.

2|KATEUS.
Mitä ulkoista piirrettä (jota et itse omaa) kadehdit kaikkein eniten?

Kapeaa, kaunista nenää. Omani on mallia vauva. Minulla on saman muotoinen nenä kuin vastasyntyneillä, mutta kun se heillä (ja minullakin vauvana) on pelkästään söötti, ei se aikuisena enää niin suloiselta näytäkään, pelkästään potulta.

Teini-ikäisenä tämä harmitti enemmänkin, mutta kun myönsin itselleni, että geeneilleen ei mitään voi (kauneuskirurgia ei ollut vaihtoehto, ei ole vieläkään), ei se enää häirinnyt saati huonontanut elämää.

3| VIHA.
Mitä kauneustuotetta sekä vihaat että rakastat?

Mieleeni ei tule sellaista tuotetta, jota sekä vihaisin että rakastaisin. Käytän vain sellaisia tuotteita, joista pidän.

4| LAISKUUS.
Minkä tuotteen/kauneusrutiinin jätät useimmin käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?

Säärikarvojen vahaus on työlästä ja sheivaus tylsää, tosin kiitos valoimpulssihoidon, sitä täytyy harjoittaa nykyään huomattavasti aiempaa harvemmin.

5| AHNEUS.
Mikä on kallein kauneustuote jonka omistat? Entä halvin?

Kallein taitaa olla Sensain Cellular Performance -sarjan Total Lip Treatment -huultenympäryshoito, jonka ovh-hinta on yli 90 euroa. Ostan kyllä sitä yleensä joko laivojen tai lentokenttien tax free -myymälöistä tai tarjouksista juuri tuon suolaisen hinnan takia.

mavala_sensai

Halvin on Mavalan kultaglitterinen kynsilakka 277 Sparkling Gold, joka maksoi kolme tai neljä euroa.

6| YLENSYÖNTI.
Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta? Jos, niin mitä?

Lukuisia, sillä hamstraan laatikoihini aina luottokosmetiikkaa ja -ihonhoitotuotteita, jos ne ovat tarjouksessa, alennuksessa tai kampanjan kohteena. Eniten löytyy Sebastianin Shaper Zero Gravity -hiuslakkaa, aika monta pulloa. Lisäksi laatikoista löytyy KC Professional Four Reasonsin hiuspuuteria, Lancômen Rénergie Yeux -silmänympärysvoidetta, Chanelin Précision Démaquillant Yeux Intense -silmämeikinpoistoainetta, Chloé Intense -parfyymiä sekä Sensain silkki-sarjan Cleansing Oil -puhdistusöljyä ja Creamy Soap -puhdistusvoidetta, ainakin.

jemmavarasto

Opin tähän tapaan vuosia sitten tilanteessa, jossa paniikki meinasi iskeä, kun silmänympärysvoide loppui, eikä tililtä löytynyt rahaa ostaa sitä. Silloin päätin ostaa aina varastoon tuotteita, joita tiedän käyttäväni kun edellinen purtilo loppuu, jos ne tulevat vastaan tarjouksessa. En ole kertaakaan katunut tätä päätöstä, ja lisäksi olen säästänyt sievoiset summat. Toisaalta, samasta syystä kuiva-ainekaapista löytyy myös aina tonnikalaa paloina öljyssä, tomaattimurskaa, herkkusieniä, riisiä, pastaa… Tiedän selviäväni nälättä kotona hyvin kaksi kuukautta, jos poikkeustila iskisi.

7| HIMO.
Jos sinulla olisi varaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit?

En tiedä. Ehkä joku huippuhyväksi kehuttu satoja euroja maksava superseerumi tai -voide. En tosin ole tavannut sellaista vielä. Sen sijaan haluaisin sijoittaa säännöllisemmin rahaa kosmetologilla käymiseen.

* * *

Haluan heittää tämän haasteen kanssabloggareilleni Muoti mielessä -blogin Annelle, Tunnetilan Ninalle ja Lilou’s Crushin Hertalle, koska olisi kiva lukea näistä ”kuolemansynneistä”. Nyt tunnustamaan!