Talvipukeutumista

Kaikki viime aikojen asukuvani ovat olleet kuvia talvivaatteista, niin nämäkin. Siihen aikaan, kun olen kotona, ei valo tunnu vielä riittävän sisällä otettaviin asukuviin, ja ulkona ei tee mieli riipiä kameran edessä päällysvaatteita pois. Tämä linja jatkuu siis ainakin vielä tovin.

Nollan tietämissä olen palannut käyttämään enimmäkseen huopahattuani, sillä turkishatussa tulee näillä keleillä vain hiki; kokemusta on. Sen sijaan pakkasilla ja etenkin hyisen viiman tuivertaessa valitsen enemmän kuin mieluusti jonkun second hand -turkispäähineistäni, sillä ne ovat ainoat, jotka pitävät pään ja myös korvat lämpiminä hyytävässä merituulessa. Tämä yksilö on kaikkein lämpimin, sillä se tulee alas korville asti.

hattu

Asussa ei ole muuta uutta kuin joulun jälkeen UFFista löytämäni ETIENNE AIGNERin villakangashousut.

Olen lukuisia kertoja julistanut täällä syvää rakkauttani villakankaita kohtaan, ja olikin aika onnenkantamoinen löytää nämä leveälahkeiset housut. Ei haittaa, vaikka ne ovat pari numeroa liian isot, sillä vyö pitää ne kyllä ylhäällä. Housut ovat häkellyttävän pehmeää ja kutittamatonta tummanharmaata villaflanellia, sanalla sanoen laadukasta, samoin kuin työn jälki. Perin viehättävää. Ehkä parasta kuitenkin on, että housujen lahkeet ovat tismalleen oikean pituiset minulle. Mikä onni!

asu1

asu2

asu3

Housut eivät yhtään paranna alati pahenevaa inspiroitumistani miesten pukeutumisesta. Nämä jalassa haluan pukea valkoisen paitapuseron hillityn villapaidan kaveriksi ja vetää ylle tweedtakin, jonka löysin viime vuoden lopulla ja kuvitella flaneeravani pitkin 1950-luvun Helsingin katuja, jahka kevät suvaitsee saapua.

SECOND HAND hattu | SECOND HAND huivi
PIRETTA, SECOND HAND takki | H&M hansikkaat
ETIENNE AIGNER, SECOND HAND housut | RACHEL ZOE kengät SECOND HAND laukku

2 vastausta to “Talvipukeutumista”

  1. Mirkku Says:

    Sun tyyli on vaan niin ihana ja jotenkin täydellisesti sun. Lovelovelove!

    • Vimps Says:

      Ja sinun kommenttisi vieläkin ihanampia, Mirkku! Kiitos kauniista sanoistasi, ne innostavat jatkamaan tätä harrastusta!

      Olen itsekin tyytyväinen nykyiseen tyylini; tuntuu, että olen viimein löytänyt sen. Mutta olen kyllä paljon sitä tietoisesti pohtinutkin, ja tästä blogista on ollut iso apu sen ymmärtämisessä, mistä pidän ja mikä minulle sopii. Siitäkin on tulossa tarinaa lähiaikoina!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: