Kenkälöytö kirpparilta

Vaikka omistamieni kenkien määrä on vähentynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana, tulen aina olemaan kenkäfriikki; siitä ei pääse mihinkään. Kengät ovat mielestäni kauniita ja erittäin oleellinen osa asua. Sillä, millaiset kengät asuun yhdistää, on todella suuri merkitys kokonaisuuteen, vaatteiden linjoihin ja myös ryhtiin.

Nämä ZARAn käyttämättömät nilkkurit tulivat vastaan kirpputorilla jo viime keväänä, ja ne ovat osoittautuneet erinomaisiksi välikausien kengiksi.

kengat1

kengat2

Kiilakorot eivät ole erityisemmin viehättäneet useampaan vuoteen, mutta näissä kengissä kiilakorko ei häiritse millään muotoa, mistä olen hieman yllättynyt.

Kuosiin kudottu samettimainen kangas viehättää, mutta erityisesti tykkään noista mustista kärjistä – kengät, joissa on joko eri värinen tai eri materiaalia kuin muu kenkä oleva kärki, vetoavat minuun aina; jotenkin ne näyttävät ikuisesti staileilta.

kengat1kohta1

kengat1kohta2

Olen käyttänyt ”uusia” nilkkureitani etenkin lyhyiden helmojen kanssa, sillä ne tuntuvat rakastavan hameita, mutta toimivat nämä pillifarkkuihinkin yhdistettynä.

2 vastausta to “Kenkälöytö kirpparilta”

  1. Mirkku Says:

    Hei,kiva,että olet taas aktivoitunut blogissa. Tykkään tyylistäsi ja koko blogista tosi paljon:)!

    • Vimps Says:

      Oi, miten ihana kommentti, Mirkku! Se valaisi koko harmaan maanantaiaamun ja antoi intoa jatkaa tätä harrastusta – valoa sinunkin maanantaihisi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: