Vaatekirjanpitoa

Tykkään tehdä taulukoita, koota tilastoja ja kirjoittaa listoja. Ne auttavat minua hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia, pitävät minut kartalla. Olen esimerkiksi taulukoinut kaikki omistaman cd- ja vinyylilevyni niin levyn värin kuin aakkosjärjestyksen mukaan. Lisäksi olen pitänyt Excelissä kirjaa kaikista menoistani – siis aivan kaikista – hyvin yksityiskohtaisesti jo yli kymmenen vuoden ajan.

Moista tapaa kuluttaa vapaa-aikaansa on kummasteltu kerran jos toisenkin, mutta vastaan aina, että arkistointi on mielenkiintoista, ja esimerkiksi menojeni taulukointi auttaa minua hahmottamaan, mihin rahani menevät. Pystyn kertomaan sentilleen, paljonko käytin esimerkiksi vaatteisiin ja kenkiin tai ruokaan viime tammikuussa tai viime syyskuussa. Kirjanpitoni avulla olen pystynyt myös tekemään tarvittaessa korjausliikkeitä, eli säästämään vaikkapa juuri vaatteiden hankinnasta.

neulepino

Viime kesän lopulla päätin ryhtyä pitämään myös yksityiskohtaista taulukkoa kaikista tekemistäni vaate-, kenkä- ja asusteostoksistani, sillä olin pannut jo pidemmän aikaa merkille, että ostan nykyään vähemmän vaatteita kuin vaikkapa blogin perustamisen aikoihin viisi vuotta sitten. Kuten sanottua, pystyn sanomaan kuukausittaiset summat kostyymeihin kuluneista euroista viimeisen kymmenen vuoden ajalta (myös kuitit löytyvät), mutta en ollut aiemmin eritellyt hankkimieni vaateparsien tai asusteiden määrää.

Sen jälkeen kartoitin myös Exceliin kaikki omistamani vaatteet, kengät ja asusteet. Siihen ei loppujen lopuksi kulunut paljon aikaa, ja nyt päivitän taulukkoja sitä mukaa, jos hankin jotain uutta tai luovun jostain vanhasta.

vaatekollaasi

Vaateinventaarion tekeminen on hyvin havainnollistavaa: omistan hämmentävän monta mekkoa, ja olenkin miettinyt, pitäisikö niiden määrää vähentää. Samasta syystä se voi olla myös ahdistavaa, kun omistamansa vaate- ja kenkämäärän näkee silmiensä edessä pitkänä listana. Toisaalta uskon, että tämä tulee myös johtamaan vähiten käyttämieni kostyymien ripeämpään liikkumiseen luotani, ja näin on jo tapahtunutkin.

Ja koska todellakin tykkään laatia listoja, vaateomaisuuteni kartoittaminen on johtanut myös potentiaalisten project 333 -listojen tekemiseen. Courtney Carverin lanseeraamassa Project 333:ssahan käyttöön karsitaan vain 33 vaatepartta kolmeksi kuukaudeksi vuodenaikojen mukaan. En usko, että lähden tätä projektia toteuttamaan omassa elämässäni, vaikka olenkin huomannut toteuttaneeni sitä jossain määrin jo pidemmän aikaa huomaamattani. Listojen rakentelu on kivaa, ja taidan siksi julkaista täälläkin omia potentiaalisia project 333 -listojani eri vuodenajoille.

Minua viehättää myös ajatus omistaa viisi täydellistä neuletta, viisi täydellistä teepaitaa ja niin edelleen. Tulen siis jatkossa esittelemään blogissa myös top viisi -listoja omista lempparivaatteistani kenkiä ja asusteita unohtamatta.

4 vastausta to “Vaatekirjanpitoa”

  1. kattis Says:

    Todella mielenkiintoinen aihe!i Itsekin olen useasti aloittanut kartoittamaan menoja, mutta yleensä ne on kariutuneet jo ensimmäisen viikon jälkeen. Olisi todellakin kiinnostavaa tietää sentilleen paljonko rahaa kuluu mihinkin ja onko lomilla ym. mitään vaikutusta kulutukseen.

    • Vimps Says:

      Kiitos, kattis! Mahtavaa, että nää mun jorinat kiinnostaa!

      Menojen (ja vaateomaisuuden) kartoittaminen on oikeasti mielenkiintoista ja väitän että myös vaivan arvoista! Itse olen havainnut, että esimerkiksi loma-aikaan mulla kuluu itse asiassa vähemmän rahaa kuin sen ulkopuolella, mutta jos matkustelisin paljon ulkomailla, tilanne olisi todennäköisesti aivan toinen.

      Ja voin muuten antaa henkilökohtaista opastusta menojen kartoittamiseen, jos haluat!

  2. Tyyliblogi – miksi? | Says:

    […] tai alennusmyyntilöytöjä, höpisen ajatuksiani vaatevalinnoistani tai viime aikojen erilaisista vaatekartoituksista ja -listoista. Kiinnostaako tämä oikeasti ketään – siis ketään muuta kuin […]

  3. Vuoden prosessi | Says:

    […] tein potentiaalisen Project 333 -listan talven 33 vaatekappaleesta ja kengistä. Seuraavaksi aloin kartoittaa systemaattisesti Excel-taulukoihin, mitä kaikkia vaatteita, asusteita ja kenkiä oikein … – siis ihan kaikkia omistamiani, vaatelajeittain. Jo sitä aiemmin olin alkanut laittaa […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: