Välitilassa

Niin kauan kuin kelit sen suinkin suovat, pukeudun sortseihin ja lyhyisiin helmoihin, ilman sukkahousuja. Ne vuodenajat, jolloin alaraajat on verhottava joihinkin vaatekappaleisiin, kestävät minun makuuni Suomessa aivan liian kauan, joten lyhykäisestä lämpimästä sesongista on otettava kaikki irti.

Viime vuosien havaintoni on, että paljailla pohkeilla pärjää viileämmilläkin ilmoilla paremmin, kun kietoo ylävartalon johonkin lämpimään, minun tapauksessani neuleeseen. Sitä paitsi syksyyn viittaavan neuleen yhdistäminen kesäiseen hamoseen tai sortseihin on erityisen kiva yhdistelmä – ehkä juuri siksi, että ne päivät, jolloin moisella kokonaisuudella tarkenee, ovat niin kovin vähäiset.

Puuvillaa ja kasmiria sekoittava Acnen neule on jo vuosia vanha ja Whyredin luonnonvalkoisen neuleen ohella yksi ehdottomasti eniten käyttämistäni neuleista. Väljähkö mutta ei liian löysä leikkaus on sopivan rento vastinpari monenlaisille yläosille, eikä mustan neuleen klassikkostatusta vaatehtimisessa ole syytä väheksyä. Itse käytän mustia neuleita varmaan vielä harmaitakin enemmän. Vai veisivätkö raitaneuleet nykyään jo voiton…

Farkkuhameista on ensiksi syytä todeta, että en pidä niistä. En ole koskaan pitänyt. Syytän siitä lapsuuteni 1980-lukua, jonka kivipestyt pinnat häiritsevät verkkokalvojani edelleen. Ei auta, vaikka kivipesu tulisi kuinka monta kertaa tahansa uudelleen ajankohtaiseksi, minun silmiini se näyttää aina tympeältä.

Tietysti farkkuhameita on ollut maailman sivu muissakin pesuissa, mutta itse olen omistanut tätä kyseistä yksilöä aiemmin vain yhden farkkuhameen, 2000-luvun alkuvuosina. Se oli tätä helmaltaan pidempi, molemmissa sivusaumoissa oli halkiot, ja pidin siitä sen klassisen naisellisen leikkauksen vuoksi. Harvoin sekin ylleni päätyi.

Tämä lyhyttäkin lyhyempi farkkuhame löytyi keskellä kylmintä talvea Kampin Sisleyn alennusmyynneistä, ja ajattelin antaa sille mahdollisuuden naurettavan hinnan siivittämänä. Onneksi annoin. Niinkin perinteinen vaateparsi kuin farkkuhame näyttää nimittäin silmiini raikkaalta, koska en ole sellaisissa aiemmin viihtynyt.

hame

vyo

Hame viehättää juuri reippaan mitättömällä helmallaan; jos farkkuhameeseen haluaa sonnustautua, pidettäköön farkkukankaan osuus minimissään. Hame on hyvin perinteinen mallissaan, kulutuspesussaan ja etu- ja takataskuissaan, ja juuri sellaisena siitä pidän. Se näyttää parhaimmalta rentoihin väljähköihin yläosiin, etenkin neuleisiin sekä hitusen korkoa omaaviin kenkiin yhdistettynä.

Meinaan kyllä käyttää farkkuminiäni myös syksymmällä peittävien sukkisten, nilkkureiden ja villatakkien seurana.

asu1

asu2

asu3

ACNE neule | TIGER OF SWEDEN vyö | SISLEY hame
VAGABOND, SECOND HAND kengät

Yksi vastaus to “Välitilassa”

  1. Potentiaalinen Project 333 | Talvi | Says:

    […] venepääntiellä 20| FILIPPA K:n tummansininen puuvillaneule V-pääntiellä 21| ACNEn musta puuvilla-kasmirneule O-pääntiellä 22| Zaran valko-siniruudullinen paitapusero 23| LISA LEEn musta silkkipaita (*second hand) 24| […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: