Kevättä odotellen

Taas. Lunta. Taas.

Tässä taloudessa kyllästyttiin kylmimpään vuodenaikaan ja siihen valkoiseen aineeseen, jota lumeksikin sanotaan, jo kauan sitten. Jos parvekkeella on lunta, Dille ei mene sinne. Jos siellä ei ole lunta, poika on siellä välittömästi.

Olen samaa mieltä.

Sunnuntaina huutelin poikaa, kun sitä ei näkynyt missään, ei lempipaikallaan keittiön pöydän alla tuolilla, patterin vieressä lämpimässä eikä kummallakaan sohvalla. Sängyssäkään ei näyttänyt olevan ketään.

Kunnes katsoin tarkemmin.

Poika oli tehnyt pesän peiton poimuun ja mennyt sinne piiloon kalsaa talvea. Liikuttavaa.

dille1

dille2dille3

Kuluneena talvena Dille on alkanut syöksyillä hiiruleikkiemme tuoksinassa peiton alle niin, että näkyville jää vain takalisto. Hän on myös alkanut nukkua peiton alle tekemissään luolissa, vaikka ei ole aiemmin sellaista harrastanut. Sinänsä en ihmettele tätä, sillä makuuhuoneessamme on ollut syksystä lähtien varsin viileää tuuletusikkunan uupuvista tiivisteistä johtuen.

Mutta kevät. Me niin odotamme sitä Dillen kanssa.

2 vastausta to “Kevättä odotellen”

  1. Neska Says:

    Oma kissani tapaa nukkua patterin päällä ja menee talvella harvoin vapaaehtoisesti parvekkeelle, vaikka onkin siperiankissa. Pistän sen sinne joka tapauksessa ainakin imuroidessani, koska ulkoilu ja pikkupakkanen tekee hyvää sen turkille. Huushollin siivouksen jälkeen on mukava päästää sisälle sellainen ”raikas” ja pörheäturkkinen kissa. ;)

    • Vimps Says:

      Ihana kissa sulla, Neska!

      Pitäisköhän munkin harkita Dillen häätämistä parvekkeelle imuroinnin ajaksi? Hän kun menee silloin aina sängyn alle piiloon, vaikka imurilla ei ole tehty hänelle mitään pahaa. Kai se Dysonin ääni on niin karmea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: