Napapaidan pojan paluu

Paloni on Eerikinkadulla sijaitseva putiikki, jonne poikkesin ensimmäisen kerran kesäkuussa puodin yksivuotissynttäreitä juhlimaan. Jo silloin mukaan tarttui jotain, josta en ole ennättänyt blogata, mutta sen voin jo kertoa, että kyseessä oli Minna Kaartisen Vietto-merkin ihanuus – tästä kohtapuoliin siis enemmän.

Viime viikolla kiertelin Palonissa uudelleen ja hipeltelin monenmoista ihanuutta – siinä vaiheessa, kun tajusin, että neljäskin ihana asia, jota ihastelin, oli Minnan käsialaa, alkoi jo naurattaa. Ilmeisesti Minna osaa suunnitella juuri minulle putoavia juttuja!

En vastustanut vaan menin lyhyen kimonohihaisen paidan kanssa sovituskoppiin. Vietton vaatteissa on viehättävää niiden monimuotoisuus: niitä voi pukea monella eri tavalla, tätäkin pientä paitaa kummin päin tahansa, napit edessä tai takana. Napit voi myös jättää ylhäältä tai alhaalta auki, jolloin ilmeestä tulee taas ihan erilainen. Materiaali on Orneuleen Suomessa valmistamaa bambuviskoosia, jossa on aavistus elastaania mukana – todella kauniisti laskeutuvaa ja ihoa vasten ihanan tuntoista.

Paita istui ylleni kuin nakutettu; sen mittasuhteet ovat juuri oikeat kaltaiselleni lyhyelle tyypille. Tykästyin pukemaan paidan ”väärin päin”, napit selkään. Kun vielä jätin kaksi alimmaista nepparinappia napittamatta, näytti aina vaan paremmalta. Näin päin puettuna paidan pääntie ja helma edessä nousevat ylemmäs, mikä tekee kostyymin linjoista kimonohihoihin yhdistettynä todella tyylikkään ja liki minimalistisen – ja minimalistisuuteen meikäläinen kykenee harvoin (ehkä pitäisi yrittää enemmän). Jos taas paidan napittaa edestä kiinni, pääntie on pyöreämpi ja avarampi mutta yhtä kaikki stailin näköinen.

Koska yhden koon paita on varsin lyhyt, jopa minulle navan paljastava, se kaipasi seurakseen korkeavyötäröisen alaosan, tällä kertaa mustat sortsit, jotka löysin Zaran kesäalennusmyynneistä. Sortseissa on epäilyttävän paljon polyesteriä, mutta koska hinta oli asiallinen ja olin etsinyt juuri tuollaisia säädyllisiä, toimistokelpoisia mustia sortseja, päätin ottaa riskin. Ainakaan vielä kangas ei ole alkanut suoltaa nyppyä, mutta katsotaan nyt, miten sortsit kestävät kovemmassa käytössä.

Korkeasta sortsinvyötäröstä huolimatta vatsanahka tuppaa tässä asussa vilkkumaan, mutta koska ihoa ei vilka kovin paljon, en välitä. En olisi kyllä vielä puoli vuotta sitten uskonut ajattelevani näin. Käytin napapaitoja edellisen kerran 16-kesäisenä 1990-luvun alussa, ja vartaloni toki kesti sen silloin. Mutta koska itsensä dissaaminen on ehkä maailman typerintä, katsoin itseäni uudestaan peilistä ja totesin hymyillen, että 20 vuotta myöhemmin vartaloni näyttää hyvältä – ja napapaidan kestävältä. Se on aika paljon asenteestakin kiinni.

En millään haluaisi siirtyä vielä sukkahousukauteen, mutta pakon edessä vedin jalkaan ohuet mustat sukkikset. Näissä on itse asiassa ideaa: jalkaterien kärjet ja kantavahvikkeet ovat pinkit! Ostin nämä varmaan pari syksyä sitten Wolfordin Ideaparkissa olleesta liikkeestä, alessa kun ovat. En osta Wolfordilta täyteen hintaan kuin niitä Velvet de Luxeja ja 80-denierisiä peittäviä sukkiksia, joita käytän syys- ja talviaikaan, mutta alehintaan voin kokeilla jotain erilaistakin. Aika monia hauskoja sukkiksia on sittemmin Wolfordin alelaareista sääriini päätynytkin.

Jotta idea pääsee oikeuksiinsa, jalassa ovat sandaleteistani eniten tänä kesänä koivissani kuluneet Swedish Hasbeensit.

paita | Vietto
vyö | second hand
sortsit | Zara
sukkahousut | Wolford
kengät | Swedish Hasbeens

Kiitos jälleen kerran kuvista, Minna!

Minkä tuomion napapaitani saa?

4 vastausta to “Napapaidan pojan paluu”

  1. Minna / Vietto Says:

    No todellakin näyttää hyvältä! Korkean vyötärön kanssa ei haittaa jos vatsaa vähän vilahtaa! Dissaaminen pois! :D

    Mahtavat sukkikset! Hyvä idea nuo eriväriset kanta- ja varvasvahvikkeet, ne kun on monesti sellaset vähän tyhmän näköset. Noin kun niitä oikein korostaa, niin johan kelpaa esitellä!

  2. Salka Says:

    Ihana look ja tuo paita on nerokas, Minna osaa suunnitella kauniita ja nerokkaita vaatteita :) ( ja toinen Minna ottaa upeita kuvia :)

    Ja sukkistenkin idea on niin nerokas! Oiskohan tuollaiset kuinka helppo toteuttaa DIY-mentaliteetilla?

  3. Sanna Says:

    Mainiosti voi vähän ihokin vilahtaa ja tosi hyvältä näyttää!

  4. Pitsisortsien toinen tuleminen | Says:

    […] on viimekesäinen hankinta Palonista, Vietton Kimono-toppi. Tämä on nii-in rakkautta! Vaikka vatsanahkat tuppaavat siinä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: