Perjantai-Flow

Flow’sta on tullut parin viime kesän aikana perinne, josta en halua luopua. Suunnittelin aiemmin kesällä ostavani joko lauantain tai sunnuntain lipun, ja lopulta kallistuin lauantai-sunnuntai-piletin hankkimiseen. En kuitenkaan ennättänyt sitä tehdä, kun minulle tarjottiin kolmepäiväistä Guest-lippua Flow’hun. Otin sen ilosta kiljahdellen vastaan, ja olo olikin perjantaina Flow’n kunnolla käynnistyessä pöllämystynyt, kun sain kuulla, että olen voittanut ensi viikolla ensimmäisen numeronsa näkevän Costume-muotiaviisin Facebook-kilpailusta Carrera-aurinkolasit ja kolmen päivän Guest-lipun Flow’hun. Käsittämätöntä! Soitin pari puhelua ja pistin muutaman viestin, ja sain kuin sainkin ylimääräiselle kolmen päivän rannekkeelle uuden, iloisen omistajan.

Perjantaina marssin ensitoimikseni Flow’ssa Carreran pisteelle noutamaan aurinkolasipalkintoni. Ja päheät ovat, eikö vain? Hyvin saman henkiset kuin vuosi sitten hankkimani Ray-Banin New Wayfarer -aurinkolasini, jotka ovat muuten samanlaiset kuin samaan aikaan hankkimani silmälasit. Aion vaihtaa Carreroihini linssit omilla vahvuuksilla, jotta arskat pääsevät myös käyttöön. Kiitos vielä Spalt PR:n Elina kuvien otosta!

Artistien ja yleisen tunnelman lisäksi myös ruoka kiinnostaa allekirjoittanutta herkkusuuta Flow’ssa. Perjantaina tsekkasin Groteskin hampurilaisaterian, jota sai niin liha- kuin vegeversiona.

Itse luotin lihaversioon, ja nam että purilainen olikin hyvä! Pihvi oli todella mehukas, ja coleslaw toimi hampparissa mainiosti. Annos oli muutenkin niin mittava, että vaikka ruoka- ja juomaostoksissa oli Flow-lisää, purilaissetti oli todellakin hintansa väärti.

Perjantain musiikillinen tarjonta oli mielestäni hivenen laimea. Päälavalla esiintynyt etenkin ihanan Amélie-leffan musiikista tunnettu ranskalainen Yann Tiersenkään ei innostanut suuremmin, mutta kun mies lavalla aloitti, huomasin vain tuijottavani muusikoita ja hengaavani intensiivisesti mukana. Tiersen oli siis iloinen yllätys. Samoin hänen jälkeensä päälavalle Frank Oceanin viime tipan perumisen jälkeen siirtynyt Miike Snow – tiesin ruotsalaisesta elektroihmeestä nimen ja arvelin tunnistavan pari biisiä, jahka niitä kuulen. Ja näin kävikin. Kävi myös niin, että Miike Snow veti totaalisesti tältä bloggarilta jalat alta – aivan loistavan energista lavasettiä, joka kuulosti livenä huomattavasti paremmalta kuin levyllä, jolla se toki myös kuulostaa hyvältä. Enkä olisi enää uskonut ajattelevani, että pitkätukkainen ja sänkinen pitkä mies voisi olla kuuma – sänkinen kyllä, mutta että pitkätukkainen… mutta kyllä se voi, Miike Snow’n tapauksessa.

Perjantain päälavalla päättänyt Lykke Li oli itselleni vuorostaan pettymys. Pidin todella paljon Lykke Lin esikoislevystä Youth Novels, mutta kakkoslevy Wounded Rhymes ei enää kolissut entiseen tapaan. Luulen, että monet pitivät Miike Snow’nkin levyillä vierailleesta ruotsalaisesta (kyllä, Ruotsissa osataan aika monia asioita oikein) indieprinsessasta, mutta minun mielestäni neidin keikka oli turhan synkkä ja suorastaan ankea, ja biisejä kuultiin ymmärrettävästi enemmän tuoreemmalta levyltä. Poistuin siis festivaalialueelta kuultuani Lykke Liltä kolme biisiä, eh.

Festivaaliasussa luotin lämpimiin ratkaisuihin, vaikka aluksi suunnittelin vetäväni niskaani mustan nahkaisen hapsuminihameen. Perjantaina keli oli sen verran hyytävä, että ihana hameeni piti vaihtaa lämpimämpiin pillifarkkuihin – ja parkan alle piilottaa vielä neuletakki. Mutta tarkenin, ja paljaat varpaat puukenkäsandaleteissa loivat illuusion, että on vielä kesä ja lämmin. Tähän aikaan elokuusta todellakin kuuluisi olla vielä lämmintä, ja vielä pitkään.

hattu | second hand
aurinkolasit | Carrera
takki | Zara
laukku | Lumi
teepaita | The Shins
vyö | Tiger of Sweden
fakut | Crocker Pow 2nd Skin
kengät | Swedish Hasbeens

Oliko myös joku teistä Flow’ssa? Kuka tai mikä oli perjantain paras?

4 vastausta to “Perjantai-Flow”

  1. Hertta Says:

    Oi, tässä olikin koko paketti yksissä kansissa -multahan jäi tänä vuonna kemut nyt sitten tyystin väliin. Ja onnetar suosi ihan oikeaa tyttöä :)

    • Vimps Says:

      Hertta, harmi ettet päässyt mukaan – Flow’ssa oli tänäkin vuonna nii-in kivaa!

      Ja hih, kiitos, onnetar harvemmin on mielistynyt minuun, mutta onneksi tällä kertaa!

  2. kattis Says:

    Yks on kuin Hangon keksi :) Sääkin taisi suosia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: