R/H poppailee Kluuvissa!

Tämän hetken mielestäni kiinnostavin kotimainen merkki, R/H, avasi torstaina pop up -puodin uudistettuun Kluuvin kauppakeskukseen. Kävin avajaisissa, sillä menetin merkille täydellisesti sydämeni Kaapelitehtaan Design Marketista alkusyksystä ostamani mustan pikku mekon myötä ja halusin päästä tutkailemaan uudemman kerran R/H:n herkkuja, tällä kertaa kuluvan syksyn ja talven.

Olen haaveillut syksyn ajan R/H:n villakankaisesta talvitakista, ja nyt pääsin sovittamaan sitä. Harmikseni takki näytti ylläni poikaystävältä pöllityltä, siis isolta ja huonosti istuvalta – hihat ja takin helma eivät asettuneet lyhyelle varrelleni kauniisti, eivät sitten mitenkään. Takki on edelleen hullun kaunis ja sen poronnahkaiset yksityiskohdat hihan- ja taskunsuissa ja kauluksessa (sekä poronnahalla päällystetyt napit) upeat – te minua pidemmät, käykää siis kurkkaamassa Kluuvissa, saatatte löytää elämänne talvitakin!

Syys/talvimallistossa oli kuitenkin vaikka mitä muuta ihastuttavaa ja paljon viime aikoina kaipaamaani kimmellystä: esimerkiksi R/H:n tunnusmerkiksi muodostuneesta Mickey-mekosta oli tehty hopeisella kimmellyskankaalla terästetty versio.

Samasta ihanasta hopeakankaasta oli myös simppeli mekko poronnahkaisin kyynärpääpaikoin, josta en älynnyt ottaa kuvaa, ja poronnahkaisilla, olkatoppauksia muistuttavilla yksityiskohdilla varustettu hopeinen Armor-paita, josta on saatavana myös musta versio. Muita ihanuuksia olivat jopa printtikammoiselle kelpaava musta-valkoinen silkkiteepaita, Mickey-mekon toinen versio, jonka hihat, miehusta ja selkäosa ovat luonnonvalkoista pilkullista meshkangasta ja musta pieni villakankainen jakku, jossa on särmät vetoketju- ja poronnahkayksityiskohdat.

Ihanat naiset R/H:n takana, Hanna Riiheläinen (kuvassa vasemmalla) ja Emilia Hernesniemi, todellakin osaavat tehdä vaikka mitä, mikä vetoaa minuun. Aivan mahtavaa!

Niinpä ei ole yllätys, että menetin sydämeni toisenkin kerran, ja minun piti palata Kluuviin poppailemaan uudemman kerran perjantaina. Arvaatteko, mitä kuvissa esiintyvää kiikutin kotiin?

R/H:n pop up -puoti löytyy siis Kluuvin kauppakeskuksesta, sieltä toisesta kerroksesta. Putiikki on auki tammikuun loppuun asti. Kluuvin puodin lisäksi R/H:n oma putiikki Hämeentie 26:ssä on auki tuttuun tapaan tiistaista lauantaihin klo 12-18.

R/H:n pop up -puoti
Kluuvin kauppakeskuksessa toisessa kerroksessa

avoinna
arkisin klo 10-20
lauantaisin klo 10-18
sunnuntaisin klo 12-18

R/H Facebookissa

Joko te olette ennättäneet R/H:n pop up -putiikkiin Kluuviin?

8 vastausta to “R/H poppailee Kluuvissa!”

  1. oi mutsi mutsi Says:

    No varmaan ton hilejakun. Mä oon jo pitemmän aikaa miettinyt miten sulla ilmeisesti ostoslakossakin on varaa ostella kummallisia kenkiä ja suomidesignia viikoittain varustelekojen lisäksi.

    Mulla ei ole kyllä ikinä ollut sellanen palkka et tollanen onnistuisi, toisaalta en oo yrittänytkään koska en tarvi noin paljon tavaraa. Toisaalta oon sitä mieltä, et jos panostan johonkin, se saa riittää pitkäksi aikaa.

  2. Vimps Says:

    oi mutsi mutsi, en ole ollut koskaan ostoslakossa enkä sellaista ole täällä blogissani julistanutkaan. Blogista voi saada sellaisen kuvan, että ostan ”kummallisia kenkiä” ja suomidesignia ”viikoittain”, mikä ei pidä paikkaansa. Välillä menee pitkiä aikoja, kun en osta mitään tyylisaralla, mutta koska pidän tyyliblogia, minusta on myös luontevaa kertoa täällä blogissa, jos jotain uutta hankin. Se kun on melko olennaista tässä blogissa. En tiedä, oletko havainnut, että usein päivän asuissa ei ole mitään uutta vaan kaikki asun osaset ovat vanhoja vaatteitani ja asusteitani? Kaiken lisäksi olen päivittänytkin viime aikoina blogiani sen verran harvakseltaan, ettei siitäkään voi päätellä, että ostaisin kaikenlaista viikoittain.

    Niin, palkka on mielestäni sen verran henkilökohtainen asia, etten moista utele muilta enkä omastani lavertele. Uskon, että meistä jokainen käyttää tulonsa omien arvojensa mukaisesti. Minä nautin rahojeni sijoittamisesta vaatteisiin ja kenkiin ja moneen muuhunkin ihanaan asiaan ja elämykseen, enkä koe siitä huonoa omaatuntoa. En edes täällä blogissani.

  3. -M Says:

    Huomasin eilen ihan sattumalta saman kaupan putkahtaneen Kluuviin. Pitihän siellä käydä hypistelemässä vaatteita. Hauska yhteensattuma muuten, minulle jäi tuo takki ja mustavalkoinen silkkinen t-paita parhaiten mieleen kokoelmasta. -M

    • Vimps Says:

      M, tarkoitatko sitä takkia vai pientä jakkua? Voisin kyllä hyvin kuvitella, että ainakin jakku ja se ihana mustavalkoinen teepaita sopisivat sinulle – tämä siis tänne jättämiesi kommenttiesi perusteella!

      • -M Says:

        Takkia tarkoitan.Ehkä se jäi mieleen, koska takille olisi tarvetta. -M

      • Vimps Says:

        M, se villakangas takki oli ihana! Mutta kuten jo kirjoitin, minun lyhyelle varrelleni se ei istunut lainkaan. Harmi.

        Meinaatko mennä sovittamaan takkia vielä toisenkin kerran?

  4. Pinoja, pinkkiä ja Mountain « Says:

    […] on majaillut pidempään myös R/H:n Mountain-korvakoru, jonka sain kaupanpäällisiksi, kun poikkesin loppusyksystä R/H:n pop up -putiikissa Kluuvissa. Tykkään tästä korviksesta kovasti, se näyttää massiivisuudessaan hiusten lomassa […]

  5. Kesäiltapäivä Kalliossa « Says:

    […] ihana pieni jakku on nyt se viime syksynä arvuuttelemani hankinta R/H:lta. Olen törmännyt useassakin paikassa ihmettelyyn, miksi R/H:ta niin kovin hypetetään. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: