Villalökäreiden paluu

Neljää vuodenaikaa sanotaan rikkaudeksi, ja ehkä se sitä onkin, ainakin pukeutumisen saralla. Meillä Suomessa on useimmiten ihan todellinen syksy (lue: märkä ja pimeä), oikea talvi (lue: kylmä ja luminen tai vaihtoehtoisesti märkä ja pimeä), aito kevät (lue: valoisa, kirkas ja kylmä) ja rehellinen kesä (lue: omituisen kuuma ja kuiva tai vaihtoehtoisesti ikävän kylmä ja märkä).

Ei liene vaikeuksia arvata, että kevät on ehdoton lempivuodenaikani. Pidän myös alkusyksystä, siis siitä raivostuttavan lyhyestä vuodenajasta, jolloin kadut ja metsäpolut ovat vielä kuivia ja keltaiset lehdet ovat vielä puussa tai juuri leijailleet maahan. Pieni kylmyyskään ei syksyllä häiritse, jos on kuivaa. Mutta kuivuuskaan ei kovin mieltä ylennä, kun siirrymme talviaikaan (typerää, mielestäni) ja päivät ovat liki ympäri vuorokauden pimeitä.

Vaikka toivoisin, että näillä leveysasteilla olisi puoli vuotta kestävä kevät, kolme kuukautta kestävä kesä ja kolme kuukautta kestävä edellä kuvatun kaltainen syksy, pukeudun vuodenaikojen mukaan, omasta mielestäni siis käytännöllisesti. En ole vielä siirtynyt käyttämään talvikenkiä tai pitkiä saappaita, koetan vasta totutella umpinaisiin kenkiin. En myöskään ole hylännyt lyhyitä helmoja tai sortseja, puen niiden alle vain paksummat sukkikset, kohta puoliin villaiset. Ja jossain vaiheessa ne saappaat. En myöskään ole siirtynyt vielä villakangastakkeihin – tai herra paratkoon talvivuorilliseen parkaani tai turkkeihini – kuljen yhä ohutvuorisessa (eli käytännössä vuorittomassa, sillä toppausta takin ja vuorin välissä ei ole) nahkatakissa ja villakankaisissa bleisereissä ja vasta silittelen talvitakkejani. Villakankaisille viitoilleni olen tosin antanut muutaman ulkoilutuskerran, mutta ne eivät olekaan niin lämpimiä kuin todelliset takit. Huiveja olen käyttänyt vasta pari viikkoa, ensin ohuempia puuvillaisia, sitten ohuempia villaisia. Paksuimmat ja lämpimimmät huiveistani saavat vielä odottaa; en halua tukehtua plusasteissa huiviini. Hansikkaita olen käyttänyt pisimpään, ensin kynsikkäitä, sitten ohutvuorisia nahkaisia. Syksyn ensimmäisenä pakkasaamuna tällä viikolla kaipasin ensimmäisen kerran villavuorisia hansikkaita. Ne odottavat eteisessä kenkäkaapin päällä.

Väitän, että tämä on osa tyyliäni. Vaikka tunnistin jo lapsena ja tunnistan edelleen halun pukeutua kesän tai talven jälkeen seuraavan sesongin kostyymeihin (mutta en juurikaan syksyn tai kevään jälkeen, sillä talvivaatteissa on harvoin hohtoa ja kesävaatteissa vieläkin vähemmän), olen tähän ikään oppinut ymmärtämään, että siihen ihanimpaan villapaitaan ja kauneimpiin talvikenkiin ehtii sonnustautua vielä ihan pirun monta kertaa. Ja monta kuukautta. Ja vaikka en ole koskaan ollut kiinnostunut kesäkostyymeistä, en silti halua luopua paljaista pohkeista niin pitkään kuin se ei ole pakollista tai hukuttaa itseäni hikeen saappaissa tai villakankaisessa takissa. Ehkä kevät ja syksy ovat lempisesonkejani (aivan kuin ne ovat lempivuodenaikojani) juuri siksi, että ihanteellisessä kevät- ja syyssäässä pukeutuminen voi olla monimuotoista ja vaihtelevaa: nilkkureissa on kiva kipittää mutta korkkareillakin tarkenee, hameilla ja avonaisella takilla pärjää, mutta rotsin alle voi pukea neuleen tai neuletakin – ei tarvitse hirttäytyä ja tylsistyä siihen ainoaan asukokonaisuuteen, jossa joko tarkenee tai ei tukehdu.

Olen myös säästellyt neuleisiin siirtymistä, sillä en halua hikoilla turhan lämpimissä yläosissa kesken työpäivän. Viime aikoina myös ohuemmat neuleistani ovat päässeet käyttöön ja ensimmäisen kerran myös vuosi sitten hankkimani Étoile Isabel Marantin alpakkaa ja villaa sisältävät lökäpöksyt. Rakastan noita housuja syvästi – ne ovat kauniit, ihanan pehmeät jalassa, täydellisen väriset mutta myös aidosti lämpimät, joten elokuussa niiden jalkaan kiskominen on näilläkin leveyksillä itsemurhaa.

Porkkanamaiset lahkeet ja rennosti alas pudotettu haarus tekevät housuista todellakin varsinaiset lökärit, ja siksi ne vaativat seurakseen korkeita korkoja ja slimmiä yläosaa. Tällä kertaa jalkaan päätyivät lähes koko alkusyksyn jalassani kuluneet, jo varmaan neljä vuotta vanhat Biancon mustat avokkaat ja yläosaan niin ikään ainakin kaksi vuotta vanha raitapaita, jossa on puuvillan lisäksi pellavaa. Vyötäröllä ryhtiä tuo Tiger of Swedenin verkkopuodin alesta löytynyt kapea punosvyö, jonka hankkimisen jälkeen en ole muistaakseni muita omistamiani vöitä enää käyttänyt. Niskassa syksyn lempirotsi, Acnen pronssinen nahkatakki ja päässä tietenkin rakkain hatuistani.

Leopardinilkkasukat ovat yksi lempiasusteistani, ja villaisten housujen lahkeensuiden tekstuuriin ne luovat kivaa jännitettä. Leokuosi muuten sopii mielestäni mahtavasti raitojen kumppaniksi, minkä havaitsin ensimmäisen kerran joskus kaksi vuotta sitten aivan blogin alkumetreillä.

Tarkenin. Enkä hikoillut.

hattu | second hand
takki | Acne
paita | Zara
vyö | Tiger of Sweden
housut | Étoile Isabel Marant
nilkkasukat | h&m
kengät | Bianco

Joko te olette siirtyneet syysgarderobista talvisempiin tamineisiin?

2 vastausta to “Villalökäreiden paluu”

  1. -M Says:

    Olet oikeassa, ”välikelit” ovat sopivimpia pukeutumiseen, kun erilaisissa asuissa on valinnan varaa. Minullekin sopisi hyvin nuo kuvaamasi vuodenajat.

    Tänä syksynä olen kuitenkin joutunut siirtymään villakangastakkiin paljon normaalia aikaisemmin. Se on ollut käytössä jo ainakin pari viikkoa, vaikka onkin välillä ollut liian kuuma. Yleensä olen pärjännyt pakkasiin asti nahkatakilla, mutta harmillisesti vanha kunnon nahkatakkini otti ja repesi korjauskelvottomaksi kesken parhaan käyttökauden. Uuden syystakin etsiminen jäi sitten ensi keväälle, koska nyt kaupoissa ei tietenkään ole enää kuin toppatakkeja. -M

  2. Salka Says:

    Ei juma nainen, sä oot kyllä nyt joku vaihtolämpöinen tai vastaava, sillä itse en ole todellakaan tarjennut ulkona, jos nilkat ei oo peitetty ja niskassa lämmin rotsi :D Toki sinnittelin nahkarotsilla niin kauan, kuin tarkenin, ja menee ohuemmat vaatekerrat sellaisina päivinä, jolloin on autolla liikenteessä mutta bussipysäkkiodottelussa sellaisilla paleltuu-ainakin minä palellun! Nytkin itseasiassa palelen täällä kotosohvalla, vaikka kiskoinkin fleeceaamutakin niskaan.

    Mutta joo, pukeutumisen kannalta inspiroivimpia kyllä ovat kesä ja syksy, kun saa leikitellä edellisen ja tulevan sesongin vaattehilla. Vaikka kyllä mä niin rakastan kuumaa ja helteistä kesää, mikään ei oo niin parasta kuin kirmailla farkkushortseissa tai hellemekossa kun ulkona on oikeasti LÄMMIN :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: