Otsatukan paluu

Kun aloitin blogin pidon kohta kaksi vuotta sitten, tukkani oli särmästi leikattu, melko lyhyt polkka, väri paljon nykyistä tummemman ruskea. Ja minulla oli otsatukka.

Olen tykännyt otsatukasta pienen ikäni, ja melkein koko ikäni minulla on sellainen ollutkin. Aina välillä kuitenkin haluan kasvattaa pidemmän otsiksen, koska se nyt vaan on kivaa vaihtelua. Nyt viihdyin naisellisen pehmeässä puolipitkässä ja polkkapituudessa melkein kokopitkässä otsatukassa puolitoista vuotta, kunnes heinäkuussa aloin ehdotella parturilleni Hennille, että jos leikattaisiin taas sellainen paksu ja pitkähkö tiukka otsatukka.

Koska Henni on viisas, hän sanoi, ettei vielä kesähelteillä  otsista, se vaan hiostuttaa. Pitemmmät hiukset on kuitenkin helppo pyyhkäistä kesäkeleissä sivuun.

Mutta syksy tekee tuloaan, ja niin myös Vimpsin otsatukka.

Ja tällainen siitä tuli. Maailman ihanin! Rakastan uudessa tukassani leikkauksen lisäksi tuota uskomattoman kaunista värjäystä, joka liukuu tummasta tyvestä vaaleampiin latvoihin – ne tuovat haikeansuloisen tuulahduksen kuluneesta ihanasta kesästä.

Tukasta kultainen kiitos kuuluu Hennille ja kuvista F:lle.

Oletteko te otsatukkatyyppejä vai pidättekö enemmän pidemmistä otsahiuksista?

15 vastausta to “Otsatukan paluu”

  1. Täti Says:

    Ihanat hiukset, sopii sulle täydellisesti! :) Näytät tosi sädehtivältä näissä kuvissa.

    • Vimps Says:

      Kiitos kiitos kiitos kauniista sanoistasi, Täti! Olen samaa mieltä, tämä tukka todella pukeaa minua!

  2. Heidi Says:

    Valehtelematta mulla on ollu otsis varmaan yli 20 vuotta mun elämästä. Otsis on ja pysyy, muoto ja pituus muuttuvat – laaja otsalohko kun ei pienene koskaan.

    • Vimps Says:

      Heidi, otsis on yksi parhaimpia ja tietty myös klassisimpia hiusasioita – miksi siitä luopumaan, en minä ainakaan! Palaan siihen aina tasaisin väliajoin, ja nyt kun olin hetken pidemmillä otsahiuksilla, kunnon napakka otsis näyttää ainakin omiin silmiin aivan mahtavalta! Ja ihan totta, otsiksia on on erilaisia; olen testannut niitä itsekin useampia.

  3. Annap. Says:

    Mäkin haluun mun otsatukan takas! Vuosi sitten mulla oli vielä polkkatukka tosi lyhyellä otsiksella. Sitten halusin lyhyen tukan ja kampaajan mielestä se ei voinut olla lyhyt sekä edestä että takaa. Nyt olen hikoillut tarpeeksi etulettini alla. Sitäpaitsi otsaheittoni on jo sen pituinen, että se taipuu laineelle, eikä se sovi graafiseen tyyliini lainkaan.

    • Vimps Says:

      Annap., eikun parturiin!

      Lyhyeen tukkaan kieltämättä sopii pidemmät otsahiukset, mutta jos graafisuutta kaipaat, ei kun otsatukka uudelleen kehiin! Mullakin muuten tuppasi laineilemaan hiukset pidempinä, enkä tykkää siitä yhtään.

  4. kattis Says:

    Samaa mieltä Tädin kanssa! Täydelliset!! Itsekin olen otsistyttöjä, mutta valitettavasti se on juurikin hiostava ja aiheuttaa turhia epäpuhtauksia otsaani, minkä takia olenkin nyt pysynyt pitemmässä..

    • Vimps Says:

      Kiitos, kattis!

      Mä en oo muuten varmaan koskaan nähnyt sua otsiksen kanssa?! Nyt sun on pakko leikkauttaa sellainen, että määkin näen sen! Mutta onhan se totta, että kyllä otsatukka hiostuttaa ja aiheuttaa myös niitä inhoja epäpuhtauksia.

  5. Murkinamasu Says:

    Ihana tukka! Samaa mieltä edellisten kanssa: täydelliset. Itsekin ajattelin leikata otsiksen ja nämä kuvat vahvistivat ajatustani. (Tosin poikaystäväni puhuu aina otsatukan kasvattamisesta… Olen yrittänyt kertoa leikkauttamisen ja kasvattamisen eron, mutta se ei tunnu menevän perille… :D )

    • Vimps Says:

      Voi kiitos, Murkinamasu!

      Otsatukkahuumassani kannustan kaikkia täydestä sydämestäni leikkaamaan turhat pitkät otsahaivenet lyhyiksi ja napakoiksi, anna mennä vaan! Miehet ei muuten aina ymmärrä kaikkia tukkajuttuja(kaan), joten parempi kun vaan käyt siellä parturissa ja tulet hehkuvana kotiin – ei voi mennä pieleen!

  6. Helena Says:

    Tykkään!!! Näytät hyvältä ja nuo raidat elävöittävät kauniisti hiuksiasi.

    • Vimps Says:

      Kiitos Helena, niin tykkään minäkin! Tämä eläväinen väri onkin aivan ihana niin kuin tietysti koko tukkakin. Tykkään, todella!

  7. Metsässä on keltaista ja vihreää « Says:

    […] hulluna myös polkkatukkaani ja etenkin otsista, ja mielestäni se näyttää kivalta sekaisena suttupolkkanakin. Ehkä se johtuu noista […]

  8. Kesäblondi eli opettelua pitkän tukan kanssa, osa 1 | Says:

    […] aikana sisäistäyt, että nykyään todella olen pitkätukkainen. Minulla oli niin pitkään polkka, ja rakastan polkkatukkaa niin paljon, etten tahdo muistaa, että nykyistä kuontaloa ei voi […]

  9. Pari pelastusta otsatukkapaniikkiin | Says:

    […] kunnon napakasta otsatukasta, ja se sopii mielestäni todella hyvin polkkatukkaan mutta myös pitkiin hiuksiin. Tällä kertaa kun annoin hiusten kasvaa, päätiin silti jättää […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: