Miun syksy/talvi 2011-2012

Jos minulta kysytään, kuka Suomessa osaa tehdä mekkoja, vastaan Miun.

Miun on Ilona Hyötyläisen vuonna 2002 perustama merkki, jonka ensimmäinen kokoelma näki päivänvalon vuonna 2004. Omistan itse useamman Miun-mekon, joista toistaiseksi vain yksi on päässyt pyörähtelemään blogin puolelle, tämä hurmaava villamekko syksy/talvi 2010-2011 -mallistosta.

Suunnittelija Hyötyläinen kertoo, että tuoreen malliston inspiraatio löytyi Istanbulin matkalta. ”Kapeat kadut, sumu, harvat katulamput, vanhat talot, vilisevät kissat – Istanbul tuntui toiselta todellisuudelta lähtöpaikkaani Helsinkiin verrattuna.”

Istanbulissa Hyötyläinen tutki Bysantin aikaista arkkitehtuuria, ottomaanien rakennuksia, ihasteli laattakoristeita ja tekstiilejä. ”Erityisesti ihastuin ikat-kankaisiin ja niistä tehtyihin kaftaaneihin. Kotiin palattuani halusin selvittää, miten ikat-tekniikkaa on käytetty suomalaisissa perinnetekstiileissä ja kansallispuvuissa.”

Lopputuloksena syntyi mallisto, jonka Istanbulin unenomaisesta mystisyydestä löytyneet tunnelmat ja värit kohtaavat perisuomalaiset kansallispuvut.

Henkilökohtaisesti en näe Miunin syksy/talvi-mallistossa oikeastaan mitään Suomen kansallispukuihin viittaavaa, sen sijaan monta todella kaunista ja naisellista vaatetta. Suosikkejani ovat esimerkiksi tyttömäinen mutta hyvällä tavalla jämäkkä Sarssi-takki ja ihanan sensuelli Bysantti-neuletakki, jonka syleilyyn olisi suloista kietoutua viilenevinä syksyisinä sunnuntaiaamuina ja ottaa vielä neljäskin kuppi teetä.

Tykkään myös lujaa Solmu-neulemekosta, mutta toisaalta myös Istanbul– ja Uni-mekot houkuttaisivat…

Luulen kuitenkin, että lopulta taivun pehmoisen naiselliseen Pomsi-toppiin tai skarpin linjakkaaseen Bosbori-mekkoon.

Huh, tämä taisi olla Miunin mallistoista tähän astinen lempparini, niin monta ihanuutta löysin! Näistä on vaikea valita.

Kaikki syksy/talvi 2011-2012 -malliston asut löytyvät täältä. Tsekkaa myös Miunin look book!

Kuvat Miun, jotka kuvasi Tuomas Hämäläinen

Löytyykö näistä tai Miunin verkkosivuilta omaa syyssuosikkia?

PS. Fäsöniä-kategoriassa kirjoitan kotimaisesta vaate-, kenkä-, asuste- ja korusuunnittelusta. Ota yhteyttä oikealla ylhäällä näkyvään sähköpostiosoitteeseen, jos olet nuori suunnittelija ja arvelet, että työsi voisi kiinnostaa minua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: