Merikapteeni

Olen niin totaalisen sisämaaihminen, että en hevin viihdy vesillä, oli paatti sitten minkä kokoinen tahansa. Poikkeuksen tekevät Ruotsin laivat ja muut risteilyalukset, jotka ovat niin massiivisia, ettei pieni ihminen tiedä niiden sisällä vesillä olevankaan.

Toissa viikolla piti kuitenkin karaista luonto, kun läksimme pariksi tunniksi risteilemään Helsingin lähivesiä brigatiini Mary Annilla. Liekö rohkaisevalla seuralla osansa asiassa, sillä kun pursi irtaantui satamasta, huomasin viihtyväni kannella kuin paraskin merikapteeni. Asiaan kuuluvasti olin pukeutunut raitaneuleeseen. Koroista en luonnollisestikaan luopunut, täytyyhän sitä tyylistään pitää kiinni purjehtiessakin.

hattu | second hand
aurinkolasit | Emporio Armani
huivi | h&m
takki | Bundeswehr
neule | Zara
sortsit | Vila
sukkahousut | Wolford
kengät | Zara

Viihdyttekö te vesillä?

2 vastausta to “Merikapteeni”

  1. Heidi Says:

    Ihanat kuvat taas :)
    Mä on lapsesta asti haaveillut ja fiilistelly purjehdusta. Tänä keväänä totesin haluavani oman veneen joskus. Pientä kateutta siis herää… (ja muuten myös tuo sun minttulaukku, lääh!)
    Laitetaan vielä viestiä siitä kirppiskeikasta!?!!

    • Vimps Says:

      Kiitos, Heidi, ihanasta kommentista! Arvelinkin, että sä osaisit arvostaa laukkuhankintaani!

      Purjehtiminen on ollut yllättävän mukavaa, kun olen pari kertaa siihen rohkaistunut – voin hyvin kuvitella, että siihen hurahtaa totaalisesti.

      Ja jep, viestitellään kirpputorikuviosta vielä ehdottomasti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: