Laukullinen minttua

Poikkesin kohta kaksi viikkoa sitten Helsingin Vanhalla yo-talolla Helsinki Fashion Stock Sales -tapahtumassa mielessäni eräs Mhannin laukku, jota ei ole näkynyt merkin verkkokaupassa aikoihin. Löysin laukun – mutta tyylilleni uskollisena myös toisen laukun samaiselta pöydältä.

En ole koskaan pitänyt mintunvihreästä väristä, mutta niin vain yllätin itseni kuluneena keväänä, kun huomasin haaveilevani tujun mintunvihreästä laukusta – se olisi niin mainion makoisa mustien tai mustavalkoisten vaatteiden parina! Muistelin, että Lumilla on ollut mokomaa väripläjäystä valikoimissaan, ja löytyihän niitä Vanhan tarjonnasta kaksin kappalein.

Laukku kuuluu Lumin jo varmaankin klassikoksi muodostuneeseen Supermarket-linjaan, on käsittääkseni kooltaan M ja tukevaa nahkaa. Vuoria kauniisti punotussa verkkokassissa ei ole, mutta vetoketju ja Supermarket-laukuille perinteinen laukun jakava väliosa, jossa on pari taskua ja avainhihna, löytyvät. Laukussa on myös pidempi hihna, jotta sen saa rinnan yli, mutta ainakin tällä hetkellä tykkään kantaa tätä lyhyellä hihnalla. Tätä väskyä ei Lumin ihanien myyjien mukaan enää valikoimista löydy, ja sitä suuremmalla syyllä olen entistäkin onnellisempi, että löysin tämän kaunottaren.

Täydellinen laukku kevääseen ja kesään, jos minulta kysytään.

(Todellista väriä on muuten vaikea, suorastaan mahdoton vangita valokuviin. Lähikuva punoksesta on lähimpänä todellisuutta.)

Kuuluuko mintunvihreä teidän suosikkeihinne vai inhokkeihinne?

8 vastausta to “Laukullinen minttua”

  1. Kamicha Says:

    Hiplasin tuota samaista laukkua – ihana on!

    Sinivihreät sävyt kuuluvat suosikkeihini – nytkin on kynsissä vaaleaa mintunvihreää…

    • Vimps Says:

      Kamicha, hahaa! Minun onnekseni jätit sen rauhaan, sillä lähdin Vanhalle juuri tuon sävyinen Lumin laukku mielessäni!

      Mintunvihreät kynnet kuulostavat ihanilta! Kesäisiltä, todellakin.

  2. -M Says:

    Ei kiitos mintunvihreää. Joskus vuonna käpy ja miekka se oli jopa suosikkisävy, mutta sitä olikin sitten niin paljon, että nyt pelkkä ajatus aiheuttaa puistatuksia.

    Nuo Lumin punotut laukut ovat kyllä kauniita. -M

    • Vimps Says:

      M, ymmärrän täysin, että jos on saanut joskus jostain väristä yliannostuksen, voi mennä pieni ikä ja enemmänkin siitä toipumiseen.

      Kiitos, laukku on minunkin suosikkini parhaillaan1

  3. oi mutsi mutsi Says:

    Musta toi minttu on tollanen sesonkiväri, mikä nyt vaan tuli vuosi sitten taas ja kohta poistuu. Näyttää aikansa freessiltä, mutta on pitemmän päälle liian hallitseva ja siihen varmaan kyllästyy helpommin värinä ku moneen. Siksi kai noi värit kiertää ja ihmiset löytää sit samaan aikaan uudelleen kun kierokulku on tehnyt ympyrän j värin ajankohtaisuudesta on tarpeeksi aikaa.

    Paljo toi laukku muuten maksoi?

    • Vimps Says:

      oi mutsi mutsi, saatat olla oikeassa. Tosin musta tuntuu, että mä vuorostaan tulen jäljessä tämän minttuhimoni kanssa – eikös se ollut hip ja pop joskus viime keväänä, muistanko oikein?

      Voit hyvin oikeassa myös tuon kyllästymisen suhteen, mutta mä käytänkin laukkujani kausiluonteisesti, ja kun joku laukuistani on levännyt säilössä pidempään, se tuntuu taas uudelta ja ihanalta vaihtoehdolta.

      Laukku maksoi alle puolet ooveehoostaan, varsin kohtuuhinta nahkalaukusta.

  4. Neonsydän « Says:

    […] kirkuvan neonsydäntopin mustaan, jotta se saa ansaitsemansa huomion. Uusi, äitelän mintunvihreä punoslaukkuni sopi pinkin pariksi enemmän kuin herkullisesti, mutta en tietenkään muistanut ottaa sitä kuvaan […]

  5. Höyhenenkeveästi « Says:

    […] Vanhalla järjestetystä Helsinki Fashion Stock Sales -tapahtumasta mukaan tarttui mintunvihreän verkkoväskyn lisäksi kaksi korua, se poola katarynan hapsutupsuriipus valkoista kierrätysnahkaa ja sitten […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: