Pronssikausi

Melko täsmälleen puoli vuotta sitten kävin läntisessä naapurimaassamme Ruotsissa. Tuolloin mukaan tarttui kaikenlaista kivaa, muun muassa uskomattoman särmä musta bleiseri. Se toinen juttu, josta en vielä tuolloin hiiskunut, on viimeinkin saanut arvoisensa kelit. Jo on aikakin pärjätä ohutvuorisella nahkatakilla.

Acnen metallinhohteiseksi käsitelty nahkatakki on malliltaan varsin klassinen prätkärotsi; tällä kertaa kostyymin jujuna on tuo käsitelty nahka. Rotsin nahka on herkullisen pehmeää, ja rakastan etenkin noita kapeita hihoja. Ja prätkärotsit – no ne nyt vain ovat ikuinen rakkauteni. Onnistuin kaikeksi onneksi saamaan rotsini pökerryttävän edullisesti, sillä nahkatakeista oli pitänyt tulla lopullista sävyä enemmän kullanvärisiä. Mielestäni hillitympi pronssiin vivahtava sävy on kuitenkin överikultaista versiota kauniimpi ja käyttökelpoisempi.

Odotettujen lämpöisten kelien kunniaksi yhdistin rotsiin pallohameelta näyttävät sortsit ja ballerinat. Tältä kevään pitäisikin näyttää!


nahkatakki | Acne
teepaita | MTWTFSS
vyö | second hand
sortsit | KTZ
sukkahousut | Wolford
kengät | Caprice

Tykkäättekö te metallinhohdosta vai onko se vain liikaa?

6 vastausta to “Pronssikausi”

  1. kattis Says:

    Sähän oot oikeen kunnolla innostunut päivittelemään blogiasi :o Metallinhohto on aina jees, tekee kaikestä vähän hohdakkaampaa! Toihan on se takki sieltä Spånga-reissulta.. Hyvältä näyttää. Ja noi shortsit, ne on vaan niin ihanat. Sitten kun luovut niistä niin olen käsi ojossa :P

  2. Vimps Says:

    kattis, joo mä oon aktivoitunut, viimeinkin!

    Jep, Spångasta joo! Kiitos – sekä rotsi että sortsit ovat tällä hetkellä vaatehuoneeni ehdotonta eliittiä.

  3. Ilona Says:

    Metallinhohto näyttää tosi kivalta ainakin tuossa takissa! Niinkuin koko asu :)

    • Vimps Says:

      Kiitos, Ilona! Mä en ole koskaan ollut kovasti metallinhohdon perään, kunnes löysin tämän rotsin. Tässä se toimii!

  4. Kesänruskeaa « Says:

    […] ruskean nahan sävyistä. Parhaimmilta ne ovat mielestäni näyttäneet joko keskenään tai sitten mustaan, musta-valkoiseen tai valkoiseen yhdistettynä, kuten tällä kertaa. No, tietysti ruskea toimii […]

  5. Metsässä on keltaista ja vihreää « Says:

    […] sitäkin. Tässä vaiheessa syksyä tarkenin vielä takitta mutta neule mallaa komeasti myös päheän pronssinhohteisen nahkatakkinikin […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: