Elämä kerta

En ole koskaan ollut kiinnostunut elämäkertojen lukemisesta, mutta lienen tullut tiettyyn ikään, sillä olen ostanut kuluneena syksynä neljä elämäkertaa.

Hulluilta Päiviltä ostin sekä Madonnan että Gabrielle Coco Chanelin elämäkerrat, joiden lukemista olin tosin kaavaillut jo parin vuoden ajan.  Joku aika sitten järjestetystä Liken bloggaritapaamisesta ostin Kauko Röyhkän teoksen The Velvet Underground ja Lou Reed, jossa lempiartisteihini niin muusikkona kuin kirjailijana kuuluva Röyhkä käy läpi myös omaa musiikillista historiaansa  ja kasvamistaan rokin saralla.

Uusin hankintani on joululahjaostosten ohessa itselle investoitu Patti Smithin elämäkerta Ihan kakaroita (Just Kids, 2010), ja se imaisi minut mukaansa täydellisesti. Viime vuosina olen ollut aika huono lukija; en ole kyennyt keskittymään juuri muiden kuin blogien ja aikakaus- ja sanomalehtien lukemiseen, romaanit ovat jääneet väistämättä kesken. Smith kirjoittaa niin hyvin ja erittäin mielenkiintoisesta ajanjaksosta populäärikulttuurissa sekä tietenkin äärettömän kiehtovista henkilöistä, lähinnä luonnollisesti itsestään ja Robert Mapplethorpesta. Jo ensimmäisen kerran tarttuessani kirjaan, 50 ensimmäistä sivua meni aivan huomaamatta. Tämä on minulta huomattava saavutus. Kaukana ovat ne varhaisteinin ja teinin ajat, jolloin luin kirjan kuin kirjan kerralta loppuun. Olen toivottoman hidas lukija, jolla päivän Hesarinkin läpi koluamiseen kuluu vähintään tunti. Ja aina sitä tuntia ei arkipäivistä todellakaan löydy.

Tunnustan sivistymättömyyteni, mutta ennen kyseistä kirjaan en ollut juurikaan perehtynyt Patti Smithin musiikkiin saati runoihin, Robert Mapplethorpen valokuvia sentään tunnen hieman paremmin. Ehkä parasta Smithin kirjassa on kuitenkin aikakauden nuorten taiteilijoiden, ei pelkästään Smithin ja Mapplethorpen, elämän kuvaaminen 1960-luvun lopun ja 1970-luvun New Yorkissa. Se on ollut äärimmäisen kiehtovaa ja mukaansa tempaavaa.

Ja inspiroivaa. Päässä risteilee nyt vaikka millaisia asuajatuksia kirjan pohjalta. Toivon, että ehtisin toteuttaa niistä joitakin blogiin asti uuden vuoden pyhien aikaan. Ihanaa, miten inspiroivia kirjat sitten voivatkaan olla!

Tällaisia kirjoja majailee parhaillaan yöpöydälläni.

kirjat pinossa ylhäältä alas
Lucy O’Brien, Madonna – Elämäkerta
(Madonna Like an Icon – The Definitive Biography, 2008),
Like 2009

Kauko Röyhkä, The Velvet Underground ja Lou Reed, Like 2007
Marco Kosonen, Rock’n’roll Suicide Bar, Like 2010
Scott Schuman, The Sartorialist, Penguin Books 2009
Axel Madsen, Coco Chanel
(Chanel – A Woman of Her Own, 1990), Otava 2009

Kirsi Piha, Medicien naapurissa, Otava 2008
Nina Garcia, The Style Strategy, It / HarperCollins Publishers 2009

Mitä te luette? Uppoudutteko elämäkertoihin vai johonkin aivan muuhun? Entä inspiroidutteko te lukemastanne?

Mainokset

2 vastausta to “Elämä kerta”

  1. -M Says:

    Hei, kiitokset vinkistä! Nyt muistinkin, mitä minun oli tarkoitus kirjastosta etsiä, se oli tuo Chanelin elämänkerta. Ehkä seuraavalla kerralla muistan sen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen. Joitakin elämänkertojakin on tullut luettua, nykyisn harvemmin. Tosin ehdin muutenkin lukea vähän. Viime aikoina olen lukenut enimmäkseen scifiä ja Outi Pakkasen dekkareita. Harvemmin noista kirjoista tulee tyylillistä inspiraatiota, siihen toki auttaa se, että scifissä sankaritar voi olla seepraraidalliseksi muokattu ihminen. ;) -M ps. Yöpöytäpinostasi olen lukenut Kirsi Pihan Medicien naapurissa. Kerrohan sitten, mitä pidit!

  2. Daisy Duck Says:

    Mulla tulee luettua elämänkertoja todella vähän. Muutaman elämänkerrallisen romaanin olen lukenut mm. Marilyn Monroesta ja Vincent van Goghista. Mutta voisin suositella Anthony Kiedisin Scar Tissueta, se oli minusta ihan laadukasta luettavaa elämänkerraksi. Muutoin lueskelen ja ehkä inspiroidun aika moninaisesta kirjallisuudesta. Silloin kun aikaa on luen kaunokirjallisuutta, scifiä, dekkareita ja onpa myös Harry Potterit tullut kahlottua läpi. Sitten puolustelen lukeamiani chic lit opuksia sillä, että luen ne aina englanniksi :) Kaveripiirissäni olen taasen kuuluisa (ja hieman paheksuttukin) siitä, että lehdistä en tahdo lukea mitään ihmiskohtaloja, vaan katselen mielelläni vain kauniita kuvia muotilehdistä. Pitäähän sitä jotenkin saada rentoutua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: