Liinavaatekaapin valtias

Pari päivää sitten aloin etsiskellä karvaista kaveriani. Häntä ei näkynyt missään, ei häntääkään.

Katselin ruokapöydän alla olevat tuolit, sängyn, sohvanaluset, makuuhuoneen nojatuolin, vaatehuoneen, hänen oman huussinsa. Ei missään.

Huhuilin. Kukaan ei vastannut. No ei tietenkään.

Lopulta paikallistin ruotsalaiseksi kaapiksi kutsumani vanhan kaapin toisen oven hieman raollaan. Ja siellähän Dille oli, puhtaiden ja pehmeiden pyyhkeiden suloisessa pesässä, rakosellaan olevan oven takana samanaikaisesti rauhassa mutta myös tarkkailemassa.

En hennonnut hätistää häntä pois. Kyllä minäkin puhtaiden pyyhkeiden päällä makoilisin mielelläni.

Advertisements

6 vastausta to “Liinavaatekaapin valtias”

  1. Nessu Says:

    Hihi. Söpö näky.

    Olen sen verran julma ihminen, että oma kissani olisi saanut kyllä kaapista äkkilähdön. Suihkun jälkeen on mukava kuivata itsensä puhtaaseen pyyhkeeseen ja huomata olevansa kissankarvojen peitossa, heh.

    • Vimps Says:

      Nessu, hihi nimenomaan! Ymmärrän täysin, että moni ei päästä kissaansa tai muuta karvaista kaveriaan liinavaatekaappiin, mutta tämä sankari tietenkin oli keksinyt mennä sinne aivan luvatta. Kaapin lukosta kun puuttuu avain…

      Huomaan hetkittäin olevani erinomaisen kuorrutettu kissankarvoilla, mutta kummasti siihenkin tottuu… tosin olen opetellut käyttämään myös teippiharjaa.

  2. Annap. Says:

    Kun pari vuotta sitten löysin kaapin perällä piileksineistä vaatteista edesmenneen kissani karvoja, oli se paljon mukavampaa kuin kissan vielä eläessä. Tuli niin elävästi mieleen rakas Leevi-paksukaiseni, joka kerran jopa unohtui päiväksi vaatekaappiin oven taakse. Ei siinä mitään, kissalle ei ollut tullut edes pissihätä, oli vain perusteellisesti karvoittanut kaikki sillä hyllyllä olleet vaatteet. Nytkin tulee vain hyvät muistot mieleen siitä kaverista.

    • Vimps Says:

      Annap., ymmärrän täysin! Kissan tai kissojen kanssa eläessä ne karvat, joita löytyy sohvalta, sohvan alta, kaikista mustista vaatteista, jostain syystä myös päällystakeista ja hämmentävintä ehkä, joskus myös teekupista, sekä raivostuttavat että turhauttavat. Mutta sitten kun sitä kyseistä karvalaista ei enää ole, niin ainakin minä nieleskelen kyyneleitä ”karvaperintöön” törmätessäni…

      Leevi kaapissa -episodia lukiessa aloin hihittää ääneen; voin kuvitella, miten Leevi on tyytyväisenä hyristellyt pehmeässä ja pimeässä piilossaan. Ja voin kuvitella, miltä ne vaatteet näyttivät sen jälkeen… edesmennyt kissani James teki vastaavaa entisen kotini vaatehuoneen avohyllyillä. Itse asiassa hän osasi myös vetää liinavaatelipaston alimman laatikon auki, jonka jälkeen hänkin meni puhtaiden lakanoiden päälle päiväunille. Sitä karvan määrää!

  3. Annap. Says:

    Hih, ihana illalla painua puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan… Mutta miksi naamani on täynnä kissankarvaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: