Nyysin mummon verhot ja kalsarit

ja ompelin niistä sortsit. Ei vaineskaan, nämä on tilattu proosallisesti netistä.

Pitsiä on päätynyt meikäläisen niskaan harvemmin, mutta tänä syksynä sain pakkomielteen kermanvalkeista pitsisortseista. Samanvärisen pikkumekonkin olisin huolinut pitsistä, mutta kun Zaran mekoksi luulemani kostyymi osoittautuikin paidaksi (lue: liian lyhköiseksi) ja se varsinainen mekko vuorostaan liian pitkäksi (lue: näytin siinä mummolta, gaah), päätin keskittyä nimenomaan pitsisten sortsien metsästykseen.

Asokselta sitten tärppäsi. No, jos totta puhutaan, en juuri jaksanut niitä etsiä oikein muualta. Kun havahduin, että Asoksen tavarameressä voisi kokeilla pitsisortsienongintaa, ja vielä sain sellaiset haaviini haalittua, olin oikeastaan vain tyytyväinen. Kerrankin jonkin päähänpinttymän toteuttaminen kävi kivuttomasti. Samaa ei voi sanoa konjakinruskeiden nahka-asioiden metsästyksestä; se jatkuu edelleen toivottomana.

Suunnitelmissa oli yhdistää luonnonvalkoista pitsiä juuri konjakinruskeaan nahkaan, joten kiilakorolliset broque-peeptoenilkkurini olivat selvä valinta töppösiin. Yläosaksi valikoitui maitokahvinruskea teepaita, sen ylle neuletakki, harmaa, ja samoin myös koipiin harmaata. Kun vielä lisäsin vyötärölle muhkean rusettivyön, kokonaisuudesta tuli niin tyttömäinen, että melkein ällöttää.

Kaikesta huolimatta viihdyin asussa. Ehkä nahkaiset kiilanilkkurit ovat sen verran järeät, että ne hieman hiovat tyttömäisen lyhyitä pitsihelmoja ja mojovaa mokkavyötä, samoin kuin arkisen harmaat neuletakki ja sukkikset.

Ulkosalla niskassa oli vielä armeijanvihreä anorakkirakkaani. Armeijanvihreä ja valkoinen näyttävät siltä, että ne kuuluvat yhteen, samoin kuin harmaa ja konjakinruskea nahka… Luvassa lähiaikoina asiaa ja asua armeijanvihreästä enemmänkin.

takki | MTWTFSS
huivi | KAKSITVÅ
neuletakki | Filippa K
teepaita | MTWTFSS
nahkaranneke | Fifth Avenue Shoe Repair
sortsit | Lipsy
vyö | Zara
sukkahousut | ei mitään havaintoa, vuosia vanhat ovat

kengät | Zara

Mitä mieltä te olette pitsikostyymeistä, nimenomaan valkeista pitsijutuista? Ovatko ne suloisia vai auttamattomasti mummo-osastoa?

Advertisements

12 vastausta to “Nyysin mummon verhot ja kalsarit”

  1. -M Says:

    Oi, miten suloinen asu. :)

    Pitsi on taas kerran jotain sellaista, mitä sinä osaat yhdistää upeasti. Pitsihousut tuovat mielenkiintoisen lisän tuohon asuun. Ja tuo vyö on ihana.

    Omaan tyyliini en osaa yhdistää pitsiä lainkaan. (tai no, Liisa Vitalin koruina, mutta se onkin eri asia ;)) Kokonaan pitsinen vaate ei tunnu lainkaan omalta, vaikka ne ovat kauniita muilla. Minusta kokonaan pitsinen vaate ei ole mitenkään mummomainen. Mummo-osastoa ovat sitten ne pitsisomisteiset vaatteet. -M

  2. Sari Says:

    Ihailen tyyliäsi kovasti ja olen blogisi ansiosta löytänyt monia hauskoja uutuuksia omaan garderoobiini, mutta nuo pitsihousut ovat ihan hirveät. Kaikella ystävyydellä.

  3. Ilmapallomatka Says:

    Todella kivannäköinen asu, pidän erityisen paljon valkoisesta pitsihameesta!

  4. pakollinen Says:

    Pitsihousut ei iske mutta pointsit ennakkoluulottomasta kokeilunhalusta jälleen kerran.
    Saako muuten kysyä, miten pitkä olet?

  5. Vimps Says:

    Oho, enpä arvannut, että pitsisortsiasuni jakaisi näin paljon mielipiteitä! Kiitos kaikille kommenteistanne ja mielipiteistänne!

    M, kiitos kiitos ihanasta kommentistasi! Tuo on muuten aika hyvä havainto, että pitsisomisteiset vaatekappaleet ovatkin enemmän mummo kuin kokopitsiset. Hmm. Ja muhkea rusettivyö on minustakin ihana, mutta todella hankala yhdisteltävä, juurikin sen muhkeutensa takia. Tähän asuun se mielestäni luonnistui hyvin.

    Sari, kiitos! Kiitos myös suoruudestasi! Tämä pitsikostyymi tuntuu olevan mielipiteitä herättävää sorttia, haha. Itse kyllä pidän pitsisortseista ja tästä asusta edelleen.

    Ilmapallomatka, kiitos kovasti! Minäkin tykkään tästä pitsikostyymistä – joka on itse asiassa sortsit, mutta näyttää kovasta lyhyeltä hameelta. Kurkistin myös sinun blogiisi; se näytti tosi kivalta! Tulen vierailemaan toistekin.

    pakollinen, kiitos! Tykkään juu kokeilla erilaisia juttuja, ja omaan makuuni tämä pitsiasu on edelleen kiva. Pitsin varalle mulla on vielä muutakin mielessä… Ja saa kysyä! Ei ole salaisuus, että olen lyhyt. Olen kuitenkin sinut pituuteni kanssa. Olen siis kokonaiset 152 senttiä pitkä.

  6. Katri Says:

    Noh, en ehkä itse osaisi sonnustautua pitsipökiin – sen sijaan nuo sandaalit näyttävät niin herkullisilta, että heittäisin ne heti jalkaani!

  7. Vimps Says:

    Katri, ei kaikkea tarvitsekaan niellä! Päinvastoin, ihailen ihmisiä, joilla on oma tyyli ja jotka tietävät, mistä pitävät. Sä tiedät!

    Ja nää kengät on kieltämättä ihanat, reteet ja tyttömäiset samaan aikaan!

  8. Katri Says:

    Kuten myös, ihailen suuresti persoonallisia pukeutujia ja heitä, jotka ovat löytäneet oman tyylinsa. Persoonalliseksi pukeutujaksi minua ei voi tituleerata, mutta oma tyyli on löytynyt ainakin osittain.

    • Vimps Says:

      Katri, oman tyylin löytäminen on ihanaa! Ja sinä olet tosiaan jo löytänyt sen.

      Olenhan mäkin vuosien varrella tiennyt, mistä pidän ja mistä en, mutta sen tajuaminen, mikä oikeasti sopii minulle (eli näyttää ylläni hyvältä) on kestänyt jonkin aikaa. Kun olen myös hahmottanut tarkemmin, millaiset jutut vaatehtimisessa minuun vetoavat, on se auttanut myös.

      Ja sen pohtiminen on ollut myös kivaa! Siksi tämä blogikin tuli perustettua.

  9. Sulaa elohopeaa « Says:

    […] muistaa, että tilasin Asokselta joku aika sitten jotain pitsiä ja jotain […]

  10. Metsässä on keltaista ja vihreää « Says:

    […] tulee tärkeämpiä, mutta viimeisen vuoden aikana armeijanvihreä on taas hiljalleen palannut merkittävämmin vaatehuoneeseeni. Ehdin siivota kirpparille joskus kolme vuotta sitten edellisen vihreän kauden kostyymit, mutta se […]

  11. Pitsisortsien toinen tuleminen | Says:

    […] kohta kolme vuotta sitten esittelin luonnonvalkeat pitsisortsit ensimmäisen kerran täällä blogissa, palaute oli varsin ymmärtämätöntä. Vaikka kaikki […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: