Tukholman tuliaiset

Tunnustan: olen aika ylpeä itsestäni. Kyllä, shoppailin Tukholman matkalla, mutta shoppailin erittäin maltillisesti, suorastaan kurinalaisesti. Tein vain kolme ostosta: mahtavat glitternilkkasukat ja todella suurisilmäiset ”verkkosukkasukkahousut” American Apparelilta sekä aivan mielettömän ihanan MTWTFSS Weekdayn takin. Asusteiden shoppailuun kului aikaa vartti, Weekdayn houkuttelevassa putiikissa hieman kauemmin. Erityisen ylpeä olenkin juuri siitä, että poistuin  Weekdaylta vain takki kainalossa, niin paljon kaikenlaista ihanaa siellä oli.

Kunnon kuvia ostoksista myöhemmin osana todellisia asukuvia.

Toki tein hankintoja myös laivalta. Orlyn hilelakkojen lisäksi ostin paatista luottoihonhoitotuotteitani ja -kosmetikkaa. Täydennän aina luottokamojeni varastoja, kun siihen tarjoutuu edullinen tilaisuus. Samoin kuin samppanjavarastoja.

Hmm, lienen viimein saamassa shoppailuani kuriin.

Karkaako teillä mopo käpälistä, kun olette shoppailemassa koti-Suomea runsaammilla maailman turuilla?

Mainokset

3 vastausta to “Tukholman tuliaiset”

  1. Lilou Says:

    Voi en malta odottaa paketin aukeamista!

    Ei, en voi sanoa, että mopo karkaisi reissuilla, sillä ihan tarkoituksella keskitän ostokseni yleensä lomareissuille, kun silloin on kerrankin aikaa keskittyä myös nautiskelemaan ostoksilla olosta :)

    • vimps Says:

      Lilou, lupaan näyttää pian, mitä kassista kuoriutui!

      Minä tykkään myös kierrellä kaupoissa matkoilla, varsinkin kun on kotipuolesta poikkeavaa vaihtoehtoa. Nyt olen tyytyväinen siihen, että hankin Tukholmasta vain sellaista, mitä olin etsinytkin.

  2. Laatikkoleikki « Says:

    […] Tekijä vimps Kerroin jo, että yksi Tukholman tuliaisistani oli MTWTFSS Weekdayn ihanainen takki. Ja sitä se kyllä on! Kun näin takin ja varsinkin kun sain […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: