Väripaletteja

Ei pitäisi kirjoittaa blogiinsa, mitä mieleen pälähtää. Tai pitää, koska vain siten näköjään jotain tapahtuu.

Kirjoitin kevätsuunnitelmissani, etten aio muovata vuoden 2010 vaatehuoneestani aiempaa värikkäämpää. Ja sitten lueskelin joulukuun 2009 Trendiä ja jäin tuijottamaan muotitoimittaja Henna Koskisen toimittamaa Kuukauden valinta -palstaa, jossa käsiteltiin ”sokkivärien” yhdistelyä samaan asuun. Hetki vain, ja päässäni pyörivät kaiken mahdollisen väriset asusteeni ja vaatteeni – mitä jos niitä sekoittaisi huolimattomasti (tai huolimattoman oloisesti) yhteen ja sitoisi yhteen mustalla ja valkoisella?

Tuumasta toimeen!

Tällaisia väripaletteja sekoittelin yhteen:

Näissä vaatteissa näkyy jossain määrin viime vuosien värihullaantumiseni, vaikkakaan kaikki värit eivät näytä ainakaan omalla näytöllä sen sävyisiltä miltä pitäisi. Ensin tulivat vaaleanpunainen, pinkki ja kirkkaanpunainen, sitten petrolinsininen, jota seurasi violetti ja viime kesänä sitruunankeltainen. Menneenä syksynä innostuin sähkönsinisestä ja smaragdinvihreästä. Toivoisin kovasti löytäväni jonkin smaragdinvihreä mekon, mieluiten sifonkia tai silkkiä. Sähkönsininen neule oli myös kiva; sellainen mulla oli ala-asteella, ja se oli mun lempineuleeni, patenttineuletta. Jos olette nähneet jossain näitä tuntomerkkejä vastaavaa, kertokaa mieluusti!

Merkillistä muuten, että mitä enemmän eri värejä asuun ymppäsin, sitä paremmalta kokonaisuus alkoi näyttää. Onko kyseessä äkillinen sokaistuminen vai vakava värien yliannostus?


musta jakku / second hand
vihreä neule / Vila
pinkki neule / Rils
sitruunankeltainen toppi / Zara
kelta-harmaa-valkoinen neule / Global Sport
mustat housut / Marimekko (Ritva Falla)
harmaa pallohame / Mango
petrolinsiniset sukkahousut / Wolford, Velvet de Luxe
violetit sukkahousut / Wolford, Velvet de Luxe
pinkit sukkahousut / Wolford, Velvet de Luxe
pinkit tolppakorot / Vagabond
sähkönsiniset avokkaat / Vagabond
metallinhohtopinkit ballerinat / Vagabond
petrolinsininen nahkavyö / Esprit
neonkeltainen keinonahkavyö rannekoruna / H&M
musta niittiranneke / Pilgrim Men
vaaleanpunaiset korvikset / en valitettavasti muista
pinkki kainaloinen / Oasis


Oletteko te innostuneet viime aikoina väreistä?

Mainokset

13 vastausta to “Väripaletteja”

  1. Lilou Says:

    Heihei, juuri kävin Malian blogissa, jossa sielläkin samanaikainen väri-innostus :) Itse olen huomannut vähän katselevani oikein kunnon sähkönsinistä ”sillä silmällä”, mutta muuten taitaa edellisistä väri-innostuksistani (pinkki ja kirkkaanpunainen) olla vielä sen verran liian vähän aikaa, että ihailen värejä sujuvasti muilla. -Kuten juuri näissä sinun kuvissasi!

    • vimps Says:

      Lilou, mäkin kävin Malian tontilla viime yönä (eh, keikahti taas vuorokausirytmi vapaiden aikana, mutta nyt taas ruodussa), mutta en ilmeisesti jaksanut keskittyä täysin ja sisäistää, että väreistähän sielläkin puhutaan. Ehkä se on tämä kevään odotus tai talvivalo, josta olemme tänään saaneet nauttia, joka saa värit pyörimään päässä niin, että ne päätyvät päälle asti, mene tiedä. Mulla oli itse asiassa hauskaa, kun vievasin väriä värin päälle! Oli se hieman erilaistakin, koska vaikka en värejä vaatetuksessani vieroksukaan, en ole silti koskaan kasannut noin montaa eri väriä (ja samalla kirkasta sellaista) samaan asuun. Tämän blogin avulla pystyy muuten paremmin hahmottamaan omia asujaan, asujen linjoja ja vaikka näitä värejä, sen olen huomannut jo nyt. Ja se on palkitsevaa!

      Mä suosittelen aloittamaan värin sisäistämisen asusteista: sukkahousuista tai vaikka nilkkasukista tai hansikkaista. Niistä itselläni löytyvät ne kaikkein räikeimmät värit – siis yleensä. Wolfordilta on vuosien varrella löytynyt monia pirteitä sukkahoususävyjä, kuten kuvista yltä huomaa, mitäs jos kokeilisit sähkönsinisiä sukkiksia? Ja sitten loppuasu mustaksi tai musta-harmaaksi tai musta-valkoiseksi. Harmaata piristämään sopii muuten se pinkki!

  2. Nina Says:

    Violetit sukkahousut ja pinkit tolppakorot TOIMII!!! Asu voisi olla muuten pelkästään musta, näyttäisi upealta!

    • vimps Says:

      Nina, kiitos! Yllätyin itsekin, että kaksi niin räikeää väriä vieretysten näytti yllättävän hyvältä yhdessä. Olen muuten aiemmin yleensä käyttänytkin kirkkaita värejä juuri noin, eli että mustassa asussa on esimerkiksi pinkit sukkikset. Mutta jos pistäisikin ehdotuksesi mukaisesti mustaan asuun violetit sukkahousut ja pinkit tolpat… erittäin harkinnan arvoinen ajatus!

  3. -M Says:

    Aivan mahtavia yhdistelmiä sait aikaiseksi. Varsinkin tuo ensimmäinen missä laukku ja kengät ovat ainakin ruudulla samaa sävyä. Noissa yhdistelmissä on paljon samaa kuin Alberta Ferretin näytöksissä, joissa oli yhdistetty petrolia, oranssia ja pinkkiä samaan asuun.

    Mustan ja jokin shokkivärin yhdistelmä on minusta helposti tyly. Näissä kuvissa värit nousevat pääosaan ja niillä voi leikkiä. Kokonaisuus on raikas ja nykyaikainen. Siis minusta ehdottomasti enemmän värejä on parempi kuin vähän värejä tällaisissa yhdistelmissä.

    Sitä jäin vielä miettimään, että pitäisiköhän kokeilla itsekin? ;)

    Hyvää alkanutta vuotta!
    -M

    • vimps Says:

      -M, voi kiitos! Suorastaan hämmennyin itsekin, että monta kirkasta väriä samassa asussa voi näyttää – hyvältä. Yksi kirkas sokkiväri voi muuten mustaan asuun yhdistettynä olla kieltämättä aika voimakas, mutta monta voimaväriä samassa setissä jotenkin taittaa terää niiltä, ja kokonaisuudesta tuleekin yllättäen helpommin sulatettava. Sellainen näkemys minullekin tuli, kun näitä väriyhdistelmiä keittelin kokoon.

      Kokeile ihmeessä sinäkin väriä, se piristää kummasti ja huomaa aivan väkisin hymyilevänsä… Hyvää vuotta 2010 myös sinulle!

  4. très chic Says:

    Toimii!
    Itse hankin juuri second hand hot pinkin boyfriend blazerin:D
    Mallailin sitä tänään juurikin harmaan takin kanssa.
    Täydellisyyttä olisi jos löytyisi harmaat tweedhousut sen kaveriksi.

    Pitäisiköhän mun muuttaa blogini nimeä kohta tän väri-invaasion myötä :D

    • vimps Says:

      très chic, eikö vaan! En tahdo vieläkään tajuta, että usean räikyvän värin lisääminen samaan settiin voi oikeasti näyttää hyvältä – tai pakko kai se on, kun niin moni teistä on ollut samaa mieltä… piristävää tämä kyllä on, niin ajatusten kuin vaatteidenkin reipas yhdistely! Hottipinkki boyfriend bleiseri – vau! Kelpaisi minullekin! Harmaahan toimii mielestäni täydellisesti kirkkaan pinkin kanssa, niin ja vaaleampi vaaleanpunainen myös. Kuvia sitten blogiin, jooko!

      Mäkin toivoin aleista löytäväni tweedhousut, mutta ne jäivät nyt uupumaan. Mutta toisaalta olen tehnyt niin paljon alelöytöjä, että olen pelkästään onnellinen niiistä, enkä haikaile enää enempää. Eiköhän ne täydelliset tweedit vielä tule vastaan, kun aika on – niin sinulle kuin minullekin. Heh, sun on ehkä pakko lisätä ainakin se hottipinkki blogisi nimeen!

  5. tiiti Says:

    mä kuljen edelleen tylsästi mustassa ja harmaassa ja jätän shokkipinkit (jotka blondina aiheuttaa erityiset wnb-kasaribarbi-vibat, eikä edes silleen hauskan ironisella tavalla) ja muut yliäänivärit muille. kuten esim. sulle, jonka asuissa ne näyttää kyllä varsin upeilta :) ninan tavoin tykkään erityiset pinkeistä tolppakoroista ja violeteista sukkiksista.

    • vimps Says:

      tiiti, mutta jos sä kuitenkin kokeilisit: sä oisit varmasti ennemminkin tyrmäävä avaruusbarbi sun ihanalla platinatukalla, jos tempaisisit niskaasi pinkin koltun tai sukkikset? Ja hopeiset korot? Jookojooko?

      Pinkit tolpat ja violetit sukkikset ovat nyt saaneet sellaisen aseman täällä blogissa, että niiden täytyy päästä myös ihmisten ilmoille. Kiitos!

  6. Mustaa mustalla « Says:

    […] « Väripaletteja […]

  7. Maantienharmaa « Says:

    […] Tällä hetkellä harmaanruskean yhdistäminen harmaaseen ja valkoiseen tai mustaan miellyttää kovin. En ehkä sittenkään saanut sitä väriyliannostusta… […]

  8. Kohti vaaleampia aikoja « Says:

    […] harmaa on mielestäni kaunis väri, enkä aio syrjättää sitä vaatehuoneestani. Sitä paitsi siellä on aina ollut värejä, joten eiköhän niitäkin vielä tulla ylläni […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: