Olen koko syksyn haaveillut joistain jumalattoman törkeistä kengistä. Kengistä, joissa olisi asennetta niin, ettei asun muiden osasten tarvitsisi sitä todistella. Kengistä, joissa olisi kokoa, näköä ja luonnetta. Ja tietenkin kengistä, jotka olisivat ihanat jalassa ja laadukkaat.
Mielessä oli nilkkurit, joilla selvitä syksystä läpi, ja ehkä talvestakin, riippuen millainen talvesta tulee. Hippakenkiä en tarvitse, vaikka pakko myöntää, että Miu Miun glitterkorot olisivat todella makoisat. Voi vain olla, että ensi syksynä ne eivät ole makoisat vaan niinsyksyäkakstuhattaykstoista. Vaikka seuraan muodin viimeisimpiä kohinoita, haluan kuitenkin käyttööni yksilöitä, joita voin ja haluan käyttää useamman sesongin. Epäilen, että säkenöivät Miu Miut eivät sellaiset ole. Saatan toki olla väärässä.
Kollasin muutaman hyväksi havaitun verkkopuodin, mutta en onnistunut kunnolla paikallistamaan haluamaani. Sitten tajusin, että eteisessä, aivan silmieni alla, on mustat särmät nilkkurit. Ne, jotka nappasin pilahintaan elokuussa Whyredin nettipuodin alesta ja jotka olivat siitä asti odotelleet ilmoja viileneviä.
Älkää kuvitelko, että unohtaisin, mitä kaikkea ihanaa omistankaan uutta ihanaa hamutessani. En unohda (en ainakaan kovin usein). Joskus vain polte löytää jotain uutta ylittää kaiken, mutta onneksi olen hieman onnistunut hillitsemään tätä piirrettä itsessäni. Oleellista on myös tunnistaa se, se että haluaa jotain uutta vaikkapa vain mieltään piristääkseen. Olen silloin tietoisesti mennyt kauppakierroksen sijaan kotiin ja siellä vaatehuoneeseen, katsellut pitkään ja ajatuksella, mitä aarteita minulla onkaan. Se on toiminut yllättävän hyvin, ja olen myös onnistunut käyttämään tämän metodin avulla enemmän sellaisia vaatteita, joita ei aina muista ottaa aktiivisemmin käyttöön.
Whyredin kaunottaret ovat nahkaa niin ulkoa kuin sisältä, myös ulkopohjista. Ennen lumien tuloa tiedossa on siis suutarivisiitti, mikäli meinaan pysyä popoillani lumipeitteisillä kaduilla pystyssä. Jalkaan nuo ihanuudet istuvat saumattomasti; laatuisa työn jälki ja materiaali tuntuvat töppösissä. Myös platformilla lienee osuutta asiaan. Muotoa ja luonnetta kengistä löytyy myös: terävähköt kärjet, kunnon korokepohja ja roiman kulmikas korko tekevät kengistä liki rujon mutta kuitenkin jollain selittämättömällä tavalla kiehtovan näköiset. Parhailta nämä näyttävät tämän hetken kokeilujen perusteella pillifarkkujen kanssa; lyhyiden helmojen kanssa kengät ovat hitusen turhan osoittelevat. Tai sitten eivät, kunhan saan tehtyä erinäisiä kokeiluja.
Kenkien rakastamisen lisäksi myös huollan kenkiäni säännöllisesti. Itse asiassa huoltaminen on käyttämisen lisäksi kenkien rakastamisen olennainen osa (unohtamatta oikeanlaista säilytystä ja suutarikäyntejä tarpeen vaatiessa).
Olo oli melko voittajan, kun yösydännä sain valmiiksi jo pitempään välttelemäni askareen: yhdeksän paria kenkiä, seitsemän hansikkaita ja kaksi laukkua saivat kaikki ylleen hoitavan ja suojaavan rasvauksen. Nyt saavat loskakelit kenkieni puolesta tulla. Tosin minun puolestani ei.
Oletteko te löytäneet syksyn luottokengät itsellenne?






16.11.2011 19:33 |
Jes-tas miten hianot!!! Ja kuule, mitäs tuumaisit, josko käytäisiin tässä lähiaikoina nauttimassa kupposet glögiä, sää, mää ja se tunnetilan tyttö?
17.11.2011 07:00 |
Onpa todellakin kauniit kengät! Ja on niin mukavaa löytää omista vaatteistaan “uusia” aarteita.
Mitä tuotetta käytät nahkakenkien yms. rasvaukseen? Itseäni odottaa juurikin tuo sama urakka, eli kaikki tuote- ja muutkin ohjevinkit otetaan kiitollisena vastaan. :)
17.11.2011 14:09 |
hih.. ihan sinun tyyliset kengät. Tuli mieleen, että nuo kengät saattaisivat mennä lyhyiden helmojen, muhkean villatakin ja villaisten sukkisten kanssa?
Olen muuten ihan sanaton tuon sinun kenkäkokoelmasi edessä. Sen runsaus tuntuu kiehtovalle, kun oma kenkäkokoelmani on mystisesti pienentynyt viime vuosina. Esimerkiksi syksyn viilennettyä minun oli _pakko_ käydä kenkäostoksilla, jotta olisi edes yhdet siistit säähän sopivat kengät. (voitko kuvitella?) -M
22.11.2011 12:57 |
Haluan. nuo. kengät.
23.01.2012 22:42 |
[...] jälkeen miltei joka päivä. Samoin kävi niille kesän lopulla verkkoalesta kaapatuille kummallisille kengille; ne ovat olleet niin luonteikkaat ja täydellisen mukavat jalassa, että kenkäongelmia ei ole [...]
21.05.2012 09:09 |
[...] viime loppukesästä Whyredin verkkopuodin loppualesta huikeita löytöjä. Yhdet niistä olivat ne kummalliset kengät, jotka kyllä minun mielestäni ovat edelleen yhdet kauneimmista, mukavimmista ja laadukkaimmista [...]